tiistai 28. joulukuuta 2010

Syöpä

Kun joku lähipiiristä sairastuu syöpään, niin sitä lukee aihetta koskevaa materiaalia ihan eri tavalla, kuin on aiemmin tehnyt. Lueskelin Tapanin päivänä Jussi Valtosen kirjaa Siipien kantamat, jonka lopussa päähenkilö sairastuu syöpään. Mielestäni kirjassa oli niin hyvin kuvattu syövän kiroja, että halusin näitä ajatuksia kirjata tähän, että voisin niihin uudelleen tarvittaessa palata.

Masennukseen on varma ja tehokas hoito: syöpä.

Olen jostain lukenut, että syöpäkirurgin työ on kuin pohjaan palaneen puuron kaapimista kattilasta puukauhalla: se on niin ronski väline, että aina sinne jotain jää. Minun tapauksessani puukauhaa ei edes yritetä, suunnitelma on leikata irti koko kattila. Sikäli kuin se mitään auttaa.

Kuinka helpottavia olivat lääkärin suora katse ja sanat:
- Se on terminaalivaiheessa. Ymmärätkö mitä se tarkoittaa?
Ymmärsin: se oli armoa. Nyt ei tarvinnut yrittää enää olla hyvä potilas, ansaita pisteitä saadakseen uutta toivoa, tienata tuntemattomalta kiristäjältä elinaikaa.

Henkireikäni oli lääkäri, joka ei yritänyt selitellä kärsimyksiäni pois, kauhistellut ulkonäköäni tai todistellut, että toivoa oli. Mies teki sen minkä pystyi: määräsi kipuun tarpeeksi morfiinia, kuvotukseen pahoinvointilääkettä, vatsavaivoihin ripuliläkettä, suun tulehtuneisiin limakalvoihin huuhteluvesiä ja nenäverenvuotoihin seesamiöljyä, kertoi rehellisesti, kun kysyin, kuinka todennäköistä oli että hoidot auttaisivat.

Verrattuna lääkeisiin ja peruukkia ja taksikuljetuksia varten tarjottuihin maksusitoumuksiin lääkärin rehellisyys, se että minua kohdeltiin järkevänä ja aikuisena ihmisenä, joka sai päättää omista asioistaan, tuntuis suorastaan käsittämättömän humaanilta.

Ei syöpää hoideta, se yritetään tappaa, toivotaan että potilas selviää.

Kuvotus ja syömättömyys, heikotus, kyvyttömyys nousta sängystä, kirvely, kitalakeen ja suuhun auenneet haavat. Työuupumukseen sairastunut konsulttiyhtiön pukuihminen, joka oli viettänyt sapattivuoden Espanjassa, kirjoittanut kirjan burn-outistaan ja puhui televisiossa "elämästä jatkuva veren maku suussa", ei tiennyt mistä puhui.

Mistä tulevat nämä kaikki syövät, joita nyt lyhyellä ajalla on lähiympäristööni  ilmaantunut? Eikä tuo kammottavan oloinen tauti ole säästellyt nuoriakaan. Ei näköjään auta terveelliset elämäntavatkaan. Niitäpä joutuu tässä pohtimaan, vastauksia vaan lienee mahdoton löytää.
post signature

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulua etsimässä


Mä mistä
löytäisin sen Joulun?
Muistoissa on ne ihanat lapsuuden Joulut, joitten tunnelmaa nyt aikuisiällä yritetään tavoittaa. Kaikki se salaperäisyys, mikä viikkoja ennen Joulun tuloa vallitsi pienessä köyhässä kodissa. Hyasintin tuoksu aatonaattona tupaan tuoduista kukista. Muutaman kynttilän lämmittävä liekki. Itseleivottujen joulutorttujen, piparkakkujen, kaneliässien ja lusikkaleipien tuoksut. Jokunen olkikoriste lipaston päällä. Meille pula-ajan lapsille tuo kaikki merkitsi valtavan taianomaista olotilaa.

Tuskinpa tuohon tunnelmaan on enää paluuta, kun nykyaika tarjoaa arkenakin kaikkea yllinkyllin; kinkkua ja herkkuleivonnaisia syödään päivittäin pitkin vuotta. Ei ole siis ihme, ettei jouluruoalla ole enää samanlaista valtavaa hohtoa, joka sen nauttiminen todella harvinaisena herkkuna tuolloin koettiin.

Keskieurooppalaista joulutunnelmaa etsiessänikin vedin vesiperän. Tallinnan keskiaikaisen joulutorin tunnelma oli vaisu, eikä hyisesti puhaltava viima houkutellut siellä kauan viipymään. Kuumaa glühweinia oli nyt kuitenkin saatava, kun kerran tänne saakka oli tultu sitä nauttimaan. Jotenkin mielessä kangasteli, että joku saksalainen paikka olisi juuri oikea osoite. Bierhousessa saatiin toki "oikean" makuista ja kuumaa joulujuomaa, mutta muuta joulun tunnelmaa sieltä ei sitten löytynytkään. Olivat jotenkin unohtaneet joulukoristelun ja musiikki oli sitä samaa töttöröötä, jota siellä kesät talvet esitetään.

Eikä tunnelmaa löytynyt lahjojen käärimisestä, piparkakkujen paistosta..... Onko arki rutistanut juhlan odotuksen pelkäksi suorittamiseksi? Nyt lienee aika rauhoittua ja etsiä sitä joulua oman mielen sopukoista.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
 Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Ehkä sen joulumielen sitten aattona tavoittaa, kun katselee lasten jännittynyttä pukin odotusta - ainakin toivon sitä hartaasti!

post signature

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Johanneksen Joululaulu

Heli Laaksosen  hauska runo
Johanneksen joululaulu

Tääl o niin kaunist ja hiljast
näkisitki, kuulisitki,
voi ko pääsisit tulema,
mut et sää taira pääst.
Hajin kuusenki,
ko ajattelin et jos,
ja petasin uure lakana.

Johanneksen kuuses killuva
punasipula, rautalankal kii,
ja latvas o fasanisulkki,
lintulaura alt juur aamul löyrys.
Mää laitan tääl peruni kiehuma
keitän koko suvise saro,
seittemän kaikkias.
Niil o nimiki jokasel
ja yks niist o rakkamp ko muut.

Sää varma olet menos jo,
miähes autta sul takki selkkä.
Seisotte rinnatuste
kuulustelemas joulurauhajulistust,
näen teijät telkkaris.
O siinäki pari,
toine on unhottan karvalakkis päähä Maamme-laulu ajaks
ja sää et muista sanoi, liikuttelet huulias vaa,
Luven niit tarkka,
nee sanova:
Tuan oman perunan tullesan.

Heli Laaksonen

Johanneksen joululaulu

post signature

tiistai 21. joulukuuta 2010

Eipäs kohelleta

Luin taannoin HS:sta Sinikka Nopolan joulupakinan, joka mielestäni kuvaa hyvin suomalaista luonnetta.

Me suomalaiset olemme yksi maailman itsekkäimmistä ja yksityisyyttään eniten vaalivista kansoista. Tästä syystä ulkomaalaiset pitävät meitä häiriintyneinä. Ystävien kutsuminen jouluaattoillalliselle on meille mahdotonta. Etenkin Hämeessä ja muualla Länsi-Suomessa liiallista seurustelua ihmisten kanssa pidetään perinteisesti "koheltamisena".

Joulun ainoat sallitut oliot oman perheen lisäksi ovat kuusesta roikkuvat enkelit ja pöydillä kököttävät tontut. Jos joku uskaltaa sanoa: "Olisi kiva tavata sitä sinkkukaveria....kutsutaan se joulupöytään", vastaus kuuluu: "Jouluna ei ruveta koohottaan vieraitten ihmisten kanssa."

Kullakin kansalla on omat joulunviettotapansa. Ehkä meidän tapamme viettää Joulua tiukasti neljän seinän sisällä oman perheen parissa selittyy osittain arktisista olosuhteista. Miten mielellämme jäämmekään Joulupäivänä kotioloihin lueskelemaan ja telkkaria katselemaan yöpuvussa ja aamutossuissa kuin karhu talvipesäänsä. Jos meilläkin olisi ulkona lämmintä ja valoisaa, tuskin piiloutuisimme vällyihin, vaan suuntaisimme rannoille ja piknikeille ystäväjoukon keskelle.
post signature

perjantai 17. joulukuuta 2010

Turhat joulukortit

Olenko kylmäkiskoinen ihminen, kun jaksan päivitellä jouluun kuuluvaa, mielestäni osin turhaa joulukorttien lähettämistraditiota?  Joulukorttiperinne juontaa alkunsa jo 1800-luvulta, miten ihmeessä se on voinut elää näihin päiviin saakka? Onhan se hassua, että me vuosittain uskollisesti riipustamme joulutervehdyksen myös "kumminkaimoille", joihin emme ole olleet missään yhteyksissä vuosikausiin.

Päivitin oman joulukorttilistani, joten listalle jäi lähisukulaisia ja niitä ystäviä, joiden kanssa on oltu viime aikoina jotenkin yhteyksissä. Vain pienelle osalle lähetän enää paperisen kortin, suurin osa ystävistä saa itse tehdyn sähköisen kortin. Voi kauhistus, hirveetä pyhäinhäväistystä! Ehkei niinkään, jos onnistuu tekemään "kortin", johon  vuodattaa henkilökohtaisen viestin. (malli v.2009)

Myönnän, että on hauskaa saada itsekin kortteja; huippuja ovat itse väsätyt taideteokset, joihin lähettäjä on uhrannut aikaa ja mielikuvitusta. Säästelen sitten näitä saamiani ihania joulutervehdyksiä, kun ei niitä millään raaski heittää pois. Toisin on noiden lähettämieni sähköisten tervehdysten laita; senkun painaa "delete-nappia".......

post signature

tiistai 14. joulukuuta 2010

Taskuvaras vei.....

Kyllä nyt v-tuttaa raskaasti, ei niinkään rahallinen menetys, kuin se, että viimein kaikkien reissaamis vuosikymmenten jälkeen taskuvaras onnistui viemään miehen taskusta lompakon - keskellä päivää, rauhallisessa lounaskahviossa. Edellisen kerran taskuvarkaan yritys epäonnistui.

Kaikki ostokset hoidettuamme, pari tuntia ennen laivan lähtöä, istahdimme nauttimaan lounassalaattia ja kiluleipää miltei tyhjään Cafe Pacoon Rocca Al Maren kauppakeskuksessa. Kun ulkovaatetus tuntui tukalalta sisätiloissa, riisui mies päällystakkinsa taakseen tuolin selkänojalle. Jossain vaiheessa vieriseen pöytään hänen taakseen oli istunut nuori, tumma mies kahvia juomaan. Mies poistui ennen meitä ja kun me teimme lähtöä viitisen minuuttia myöhemmin, huomasi mies lompakkonsa kadonneen. USKOMATONTA! Ihailla täytyy sitä sirkustaiteilijan näppäryyttä ja röyhkeyttä. Tasku oli vetoketjulla suljettu ja lähellä omistajansa (huom! vesiselvää) kehoa. Mies sanoo tunteneensa jossain vaiheessa naapurin tönäisyn ja harmittelee nyt, että luuli sitä normaaliksi istumapaikan sovitteluksi, eikä siten reagoinut asiaan.

Paikalle kutsuttu vartija pystyi toteamaan tilanteen valvontakameran nauhoista. Kasvoja ei kuvan heikon laadun vuoksi pystynyt hahmottamaan ja voro poistui kauppakeskuksen ovista välittömästi. Mitään ei ollut tehtävissä.

Eniten harmittaa vaivannäkö ja hankaluus, minkä luottokorttien ja ajokortin uusiminen aiheuttaa; muita kortteja ei onneksi matkalompakkoon koskaan laitetakaan. Ja olisihan sille 120 eurolle, joka lompakon mukana häipyi, ollut näin jouluaikaan muutakin käyttöä. Toivottavasti joku tallinnalainen lapsi saa nyt kuitenkin tuon meiltä viedyn rahan ansiosta "oikean Joulun"!  Epäillä sopii!

post signature

torstai 2. joulukuuta 2010

Paskaduuniako?

Kun kansa on tuskaillut pitkin vuotta lentoliikenteen eri ammattiryhmien lakkoilun aiheuttamia häiriöitä, voi vaan ihmetellä millaiseksi he itse työnsä kokevat. Tuskin lentoemännät kokevat tekevänsä paskaduunia, vaikka työajat ovat mitä ovat. Toisin voi asia olla laukkujen käittelyn puolella, jossa hihnallepurkijan hommiin tuskin lienee tunkua.

Sana "paskaduuni" on tullut nykykieleen muutama vuosi sitten ja yleensä se tarkoittaa epämukavaa tai epäsiistiä työtä ja sellaista työtä, jota ei mielletä palkitsevaksi. Voiko työ olla paskaa - sellainen duuni joka on joko fyysinen, epäsiisti, epäitsenäinen, vaarallinen, yksitoikkoinen, provisiopalkka, huono palkka, määräaikainen, osa-aikainen, ilman työsopimusta, ei sairaslomia, ei kerrytä vuosilomia.

Vanha vitsi kertoo neekeristä, joka toteaa epämukavasta työstä: "Nää ei oo valkosen miehen hommia". Onko meillä jo sellaiset työmarkkinat, joissa maahanmuuttajat tekee paskaduunit työehdoilla, jotka eivät vastaa suomalaisia. Eikä sen, että käsittelee paskaa, tarvitse olla paskatyötä, vaan kyse onkin nimenomaan millaisin ehdoin sitä tekee. Ihminen, joka on hankkinut korkeakoulututkinnon tuskin mielellään ottaa vessanpesijän hommia; on turhan kova paikka, kun tuttavat kyselevät, mitä se tuore tohtori työkseen tekee.

Katselin joskus muinoin tv-ohjelmaa itärajan takaa, jossa nuorisolta kyseltiin heidän haaveammateistaan. Itse en noita heidän toiveammattejansa tekisi mistään hinnasta; mielestäni mafioson, palkkamurhaajan, sutenöörin ja ilotytön hommat ovat todellisia paskaduuneja.

Oletko hakemassa työtä?  Työnvälitystilasto avoimista paikkoista antaa vinkkiä siitä, mitä kannattaa lähteä hakemaan:
Näille töille ei riitä tekijöitä
avoimia kpl
Laitossiivooja879
Ravintolan tarjoilija555
Huoltokorjaamon työntekijä464
Kokki457
Ravintolatyöntekijä342
Sekatyöntekijä (rakennusala)292
Kirvesmies263
Varastotyöntekijä255
Parturi-kampaaja243
Taksinkuljettaja190
Kuorma-autonkuljettaja162
Rakennustyöntekijä158
Keittiötyöntekijä143
Huoltomies141
Kotimyyjä140
Sähköasentaja126
Muuttomies126
Lehdenjakaja125
Tuotantotyöntekijä (metalli)104
Tuotantotyöntekijä99
Kaivinkoneenkuljettaja95
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja93
Rakennussiivooja91
Koneistaja88
Tietotekniikan insinööri87
Kahvilamyyjä85
Kosmetologi84
Ravintolan kassanhoitaja79
Siivoustyönohjaaja79
Autonasentaja (huoltokorjaamo)75
Putkiasentaja72
Metsäkoneenkuljettaja71
Hitsaaja71
Teollisuuden sähköasentaja69
Lvi-asentaja68
Peruskoulun luokanopettaja67
Ravintolapäällikkö64
Pikaruokamyyjä63
Kerroshoitaja62
Huonekalumyyjä60

Lähde: Työnvälitystilasto/
Tiainen Pekka
TEM 9.11.2010


Listalta puuttuu ”myyntityö”-ryhmä, johon kuuluvat mm. provisiopalkkaiset puhelinmyyjät ja kauppakeskusten käytävillä asiakkaitaan pyydystävät esittelijät. Se, että jokin paikka on auki pitkään, voi johtua myös niin vaativasta työstä, ettei sille ole hakijoita.
post signature

lauantai 27. marraskuuta 2010

Laatua Lidlistä

Kun katselen telkkarista ohjelmia melkein pelkästään nauhoitettuna (uutis- ja ajankohtaisohjelmia lukuun ottamatta), jää mainosten näkeminen sattuman varaan. Iltana muutamana pysähdyin kuitenkin kesken touhuamiseni tv:n eteen, kun huomioni kiinnitti ruudulla pyörivä mainospätkä. Mainoksen täytyy olla todella hyvä, jos se saa tällaisen vanhan konkarinkin pysähtymään. Mainos teki hurtilla huumorillaan vaikutuksen; että voidaankin mainostaa hauskasti niin arkista asiaa kuin Lidl!

Halusin nähdä tuon pätkän vielä uudelleenkin ja kokeilin onneani YouTubessa. Ja sieltähän se löytyikin! Samalla hain muutakin tietoa tuosta Suomeenkin aikoinaan rantautuneesta, tunnekuohua herättäneestä saksalaisesta kauppaketjusta. Suomi24-sivun keskustelupalstalta löytyi suomalaisten käsityksiä puolesta ja vastaan otsikolla "Lidliin tehty yllätysisku" (16.11.2010). Hykerryttäviä juttuja ihmisten käsityksistä, miten Lidlissä myydyt ulkomaiset elintarvikkeet ovat paljon huonompia ja valikoimat ovat suppeat!

Ja sitten ne hinnat! Miten joku voi olla niin sokea ja väittää, ettei hinnoissa ole paljon eroa?
Meillä perusostokset tehdään "kulman takana" olevasta Lidelistä, kun on todettu se selvästi kylän edullisimmaksi ostospaikaksi; bonuksen saa heti kassalla edullisempia tuotteita maksaessaan. Kuluttajaliiton tekemissä ostoskorivertailuissa Lidl on ollut viime vuosina 17% halvempi kuin seuraavaksi halvin kauppa. Eikä tuotteiden laadussa ole ollut mitään moittimista, paljolti samoja tuotteita kuin "omissa" suomalaiskaupoissamme ja joudutaanhan noita tuoretuotteita (esim. vihannekset talviaikaan) rahtaamaan kaikkiin kauppoihimme ulkomailta.

Luulisi nykyihmisten olevan jo niin valistuneita, ettei ulkomaisen ruoan "myrkyllisyydellä" pelottelu enää olisi mahdollista!


post signature

torstai 25. marraskuuta 2010

Autuas aamu

Voi tätä pakkaspäivän autuutta! Mihinkään ei ole kiire, ei aamulenkille lähtöä - siellähän jäätyy munaskuitaan myöten, jos ovesta ulos ittensä tällää. Tällaisina aamuina voi hyvällä omalla tunnolla hemmotella itseään. Sängystä ylös kissanaisena venytellen, kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa aamu-uutisten seuraksi ja vitamiinit sun muut hivenaineet käynnistelemään leppoisaa päivää. Kun unenpöpperöiset silmät on saatu auki, alkaa oman kehon hemmottelu. Manikyyri, pedikyyri, ihon kuorinta Facial Creamy Apricotilla ja sitten lämpimään suihkuun; saunankin olisi voinut lämmittää, mutta niin pitkälle en ole vielä päässyt näissä eläkeläisen rutiineissa, että aamusauna olisi tullut tutuksi - kaikki aikanaan!

Herättelen Hertan (oma tietokoneeni) ja kirjoittelen muutaman e-mailin ystävilleni omenaa mussutellen: Hyvää matkaa Ritu! / Vietetäänkö pikkujoulua viikonloppuna Tellu? / Leenan kanssa suunnittelen Tallinnan joulutorimatkaa.

Mieleen tuli tällaisesta aamusta runonpätkä, jonka olen taltioinut "Eläkeläis-onnittelusivulleni":

Nyt eläkepäivien kiireettömyydessä luemme lehden,
yhtä tarkasti pikkuilmoitukset, tarjoukset kuin maailman tapahtumat.
Talven hämärään sytytämme peltikuorisen pystyuunin.
Kirjoitamme ostoslistaan:
litra maitoa, leipä, hedelmiä ja pala makkaraa.
Tarkistamme omat ja toistemme aamulääkkeet.
Suunnittelemme päivän työt.
Pihatuvalle luudimme tien ja linnuille ostamme
uuden lyhteen.

Ei hassumpaa elämää, kun osaa nauttia arjen pienistä rutiineistakin!
MUTTA:
Katsotaan aamu-tv:n tarjontaa miehen kanssa: Kreikka on vaikeuksissa Turkin puolelta tulevien luvattomien maahanmuuttajien kanssa. Ilmeisesti hekin haluaisivat viettää samanlaisia aamuja kuin me länsimaalaiset ihmiset. Meille se on mahdollista, heille suuren suuri haave! Niin eriarvoinen on tämä maailma!

post signature

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Rupsahda rauhassa

Huumorintajuani kutkutti mukavasti ja sai minut suorastaan hyvälle tuulelle, kun luin Tuula-Liina Variksen kirjaa "Irma". Sen viimeinen luku "Anna hartioiden pudota (Låt axlarna falla)" oli suorastaan herkullinen.


Anna hartioiden pudota! Mikä täydellinen elämänohje! Muuta ei tarvita, ei ainakaan vanhana.

Haluan tässä jakaa (vapaasti muokaten) hauskan lukukokemukseni naisen ikääntymisestä muiden blogini lukijoiden kanssa. Se parhaiten nauraa, joka itselleen pystyy nauramaan!

Voi sitä aamua, kun voi lopettaa naamansa uurteitten, kuoppien ja veltostumien tarkkailun ja hymyillä rohkaisevasti peilikuvalleen.

Kuka se oli, joku feministi, joka sanoi, että peiliin katsoessaan kaunis nainen tunnistaa heti itsensä: Tuo olen minä. Ruma nainen taas ajattelee: Tuo en ole minä. Ruman naisen on helpompi vanheta kuin kauniin. Kauneus ja rumuus - mitä ne sitten on, kuka ne määrittelee, ja millä mittareilla? Jos ihminen peilistä katsoessaan kokee, että hänen kuvajaisensa vastaa hänen sisäkuvaansa (mielikuva, joka ihmisellä on itsestään) hän tunnistaa itsensä ja kokee olevansa kaunis.

Vanhan kaunottaren elämä on rankkaa; piilottaa päivittäin kaikki nuo "ikävammat", ja vaikka kuinka puunaisi ja rappaisi, aamulla on edessä eilistä vanhempi naama, yhä syvemmät suupielten juonteet, yhä veltompi kaula, pikkuryppyjen uurtamat posket. Joka aamuinen pettymys tuloksettomasta työstä. On se niin uljasta taistelua, juuri toivottomuutensa tähden erityisen uljasta.

"Ikikaunotarten" haasteita:

Vaivaisenluiden ja känsäisten, levinneiden jalkaterien tunkeminen kapeisiin kenkiin. Jo aikaa sitten tohtori kehotti minua käyttämään vain martta-mallisia korottomia kenkiä.

Lättymäisten rintojen sullominen push up-rintsikoihin, nehän on taiteltava vekeille, herrajumala! No ei ainakaan push uppeja näihin hinkkeihin!

Kalkkunakaulojen kätkeminen huiveihin sillä tavalla, ettei piilottelu näytä heltan kätkemiseltä. Oma dekoltee on kuin norsun nahkaa ja saa silti näkyä rauhassa.

Silmänrajausten piirtäminen vapisevalla kädellä ryppyiseen luomeen sekä luomivärin levittäminen siten, ettei näyttäisi nälkään nääntyvältä pandakarhulta. Onneksi useimmiten pelkkä ripsiväri riittää. Valkoripsisenä näyttäisin pikemminkin isolta emakkosialta.

Tummanpunaisiksi lakatut rakennekynnet vanhoissa käsissä, jotka ovat kuin petolinnun jalat: suonet sinisinä naruina rypistyneen ihon alla, sormissa pullottavat nivelet. Totta, iho on rypistynyt ja nivelet pullottelee aika-ajoin kipuineen; siksipä käytänkin huomaamattomampaa vaaleaa kynsilakkaa.

Intiimisiteistä nainen ei pääse ikinä; kun on päässyt kuukautissuojista juuri eroon alkaakin inkontinenssisuojien tunkeminen pikkuhousuihin, kun kohdunlaskeuma painaa virtsarakkoa. Kaipa noidenkin siteiden aika vielä koittaa.

post signature

perjantai 19. marraskuuta 2010

Omat fyrkat

Se on sitten vyön kiristämisen paikka. Tänään uutiset ovat kertoneet, että kulutukseen jää ensi vuonna entistä vähemmän rahaa, kun maksuja ja veroja korotetaan. Tuo nyt on tuttua omalla kohdallani jo useamman vuoden ajalta. Tämän vuoden alussa eläkkeeni nousi 0,26%, jonka ansiosta saan peräti 4,44 € enemmän kuin edellisenä vuonna; hetkinen - mutta ennakonpidätystaulukoitahan muutettiin helmikuussa, joten törsättävää eläkettä kuukaudessa on tänä vuonna ollut 14 € vähemmän. No, eihän tuo nyt hirvittävän iso summa ole, mutta kun sama suuntaus jatkuu vuosikymmeniä (jos elonpäiviä sattuu riittämään), voi rahapussi loppupäässä eloa tuntua kovin kevyeltä. Tilanne on sitä kehnompi, mitä kauemmin on ollut eläkkeellä; käytännössä esim. kolmekymmentä vuotta eläkkeellä olleiden eläkkeiden ostovoima on heikentynyt puoleen eläkkeelle jääntihetken vuosieläkkeestä.

Tilanteen karmivuutta kuvaa palkkojen, eläkkeiden ja hintojen nousua esittävä alla oleva taulukko:
Vuosi 2009:
palkat + 3,4% työeläkkeet + 2,2% hinnat + 2,5%
Arvio 2010:
palkat + 5,5% työeläkkeet + 2,4% hinnat + 4,7%
 
Ehkä eläkkeelle siirtyvän mieltä rauhoittaa tieto siitä, että vapaaherrattarena ei tarvitakaan niin paljon hynää, kuin työelämässä ollessa. Pois jäävät matkakustannukset ja lounaskin tulee paljon halvemmaksi, kun sen valmistaa omassa kotikeittiössä ravintolaruokailun asemasta. Ja kun aikaa on runsaasti, voi aterian rakentaa edullisemmista raaka-aineista sen sijaan, että käyttäisi puolivalmisteita. Vaatteisiin, koruihin ja meikkeihin ei tarvitse sitten enää rahojaan kuluttaa; kotona voi oleilla verttyneessäkin oloasussa.

post signature

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kohtalon oikku

"Joudumme syntymään hyvin epätasa-arvoiseen maailmaan. Yksi rikkauteen, toinen köyhyyteen. Yksi terveenä, toinen sairaana. Yksi rakkauteen ja lämpöön, toinen kylmyyteen. Yksi lahjakkaana, toinen lahjattomana. Miksi? Onko se Kohtalo todella sokea, joka on jakanut juoksuradat ja starttipaikat elämän kilvassa?" Jörn Donner

Onko niin, että kullekin meistä on annettu syntymämme hetkellä oma "kohtalo/ kaitselmus/ aura", joka säätee elämämme tapahtumia. Selittämättömän onnettomuuden tai sairauden kanssa kasvotusten joutuessamme, tuohon oman auran olemassaoloon on taipuvainen uskomaan. Kun vakava sairaus iskee siitä huolimatta, että olet täyttänyt kaikki terveellisen elämän kriteerit, ei ymmärrys riitä muuhun, kuin uskomaan johonkin ennalta määrättyyn kohtaloon.

Olimme viikonloppuna läheisen viisikymmenvuotis-juhlissa. Ystäviä, sukulaisia ja naapureita kokoontui runsain joukoin merkkipäiväsankaria juhlimaan. Tunnelma oli mukavan välitön ja rento, vaikka etukäteen tilaisuus vähän jännittikin. Juhlasta olisi voinut huonolla tuurilla tulla fiasko juhlasankarin hyvin vakavan sairauden ansiosta. Eihän elämän ollut tarkoitus näin mennä! Miten onnitella ihmistä ja toivottaa "pitkää ikää", kun se todennäköisesti jää muutamaan kuukauteen? Mitä sellaista antaa hänelle lahjaksi, joka häntä ilahduttaisi ja josta hän vielä ehtisi nauttia?

Kohtalo lienee sokea, kun meille juoksuradan pituuksia määrittelee; toinen saa sadan vuoden pätkän, toiselle se on vain yhden tiimalasin mittainen.
post signature

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Bittimummot

Oi aikoja oi tapoja. Kun kodeissa ei ollut näitä nykyajan masinoita, tietokoneita ja fläppäreitä, haettiin helpotusta kaamosajan ankeuteen istahtamalla kangaspuiden tai ompelukoneen ääreen tai otettiin esille virkkuukoukut ja sukkapuikot. Mitä tekeekään nykymummu karkottaakseen syysmasennuksen? Mummelit istuu tänä aikana tietokoneen ääressä ja antaa toisilleen vihjeitä, miten muuttaa musatiedostoja wav-muotoon, miten tuonne ja tänne lisätään videopätkä, miten käsitellään kuvia sillä ja tällä ohjelmalla...... Muutama vuosikymmen sitten vaihdettiin neuleohjeita ja kopioitiin kaavoja. Ne, joilla oli aikaa ja taitoja, aloittivat tähän aikaan vuodesta joululahjojen valmistamisurakan.

Kävi mielessäni, että nyt alkaa olla viimeiset hetket ennen pysyvien lumien tuloa kerätä luonnosta kasvit, joita voisi sitten erilaisiin joulun tarpeisiin käyttää. Vielä on kuitenkin tämä masina vanginnut minut paikoilleen ja sen sijaan, että väkertäisin jotain fyysistä käsityötä, innostun yhä uudelleen ja uudelleen luomaan koneellani BITTImuotoisia "taustakankaita" ja "kehysmateriaaleja". Taitavat ystäväni valmistavat kauniita onnittelu- ja muita kortteja, joita ei millään raaski heittää pois. Minäkin rakastan korttien tekemistä - BITTImuodossa!

Aina löytyy jotain hirvittävän mielenkiintoista opittavaa ja aikomukset heittää moiset kotkotukset mielestään unohtuvat, kun painaa koneen käynnistysnappia. Kaipa ne sitten ovat nämä valokuvakansiot ja blogisivustojen teko niitä nykynaisen käsitöitä, joihin jää niin koukkuun, että vieroitushoitoon tarvittaisiin psykiatria!

post signature

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Money, money, money...

Ollila, Kallasvuo, Lilius..... Siinä viimepäivien uutisoinnin kärkikolmikko. Pari päivää sitten julkaistut verotustiedot kertoivat viimevuotiset elintasokilpailun voittajat. Nelisenkymmentä ahertajaa ylsi yli miljoonan euron ansiotuloihin. Vaikka noista toisten tienaamista euroista ei välittäisi rahtuakaan, ei tiedostamiselta voinut välttyä; siitä media piti hyvän huolen.


Lueskelin HS:sta kirjoituksen, jossa verrattiin yötä-päivää hoivatyötä puskevan sairaanhoitajan ja Nokian sekä Shellin hallitusten puheenjohtajan Jorma Ollilan ansioita, siis rahallisia ansiotuloja. Tämän saattohoidossa olevista ja infektiopotilaista huolta pitävän hoitajan olisi työskenneltävä 123 vuotta, että hän saisi Ollilan ansaitseman vuoden ansion! Puhumattakaan Aatos Erkon ansaitsemien ansio- ja pääomatulojen saavuttamisesta, siihen hänellä menisi 427 vuotta. Huh huh!! Voiko jonkun toisen tekemä työ olla noin paljon arvokkaampaa, kuin fyysisiä ja henkisiä voimavaroja vaativa "kutsumustyö"? Mutta niinhän se on muutenkin tässä maailmassa, että sirkushuveja tarjoavan pallonpotkijan suoritukset arvostetaan rahallisesti paljon korkeammalle, kuin esim. ihmishenkiä pelastavan aivokirurgin työ.

post signature

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ankeuden karkoitus

Marraskuu on minulle kauhistus. Auringon valo hiipuu hiipumistaan ja kohta päivän pituus on kukonaskel vain. Eikä keinovalolla voi mitenkään korvata luonnonvaloa, vaikka kuinka sytyttelisi kotinurkkiin tuikkuja ja lyhtyjä. Pimeyden myötä elämänilo ja voimavarat tuntuu vähenevän, eikä liikunnalla ja D-vitamiinilla asiaa pysty millään korjaamaan. Elämänusko ja toive valon voittamisesta on revittävä jostakin.

Luin taannoin ET-lehdestä Kati Mannisen kolumnin, jossa hän kertoili katselemastaan positiivisen ajattelun videosta. Suhtaudun näihin jenkkien lälly-opetuksiin erittäin varauksellisesti, vaikka myönnänkin, että sielulla ja ruumilla on vissi yhteys. Tuota mainittua videota en ponnisteluista huolimatta onnistunut netistä löytämään, mutta jotenkin ajatus jäi hiertämään mieltä.

Videolla nelivuotias tyttö lataa peilin edessä itseensä elämänuskoa omatekoisella voimaloitsulla "Mä rakastan isiä, äitiä, päiväkotia, mun tukkaa, mun kotia, mun pyjamaa.......Ja mä osaan tehdä ihan mitä vaan!" Tehoa lauseelle hän lisää pontevilla jumppaliikkeillä. Olisiko tästä apua mullekin marraskuun aamujen harmauteen? Pitäisikö mennä aamuisin peilin eteen ja naamansa kauhistelun sijaan vakuuttaa itselleni, että pidän "kauniista" naamastani, rakastan miestäni, lapsenlapsiani, tytärtäni, vävyäni, sukuani, kotiani, hyvää ruokaa ja punaviiniä, mukavia hetkiä ystävien seurassa..... Tärkeää on saada itsensä vakuuttuneeksi siitä, että mihin sitten ryhdynkin, tulen siinä onnistumaan.

"Miksi sitten voimaloitsu on saneltava ääneen ja peiliin katsoen? - Siksi, että vain omasta suusta kuullen ja silmästä silmään katsoen myös alitajuntani uskoo, että puhun totta."

Ehkä siinä peilin edessä miettiessäni löydän itsestäni ne parhaat puolet, joihin ei vuosikymmenet ole pystyneet nakertamaan epäuskoa ja epäilystä elämään. Eeva Kilpi on todennut asian jo ammoisina aikoina: "Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun".

post signature

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Paineet koholla

Sanotaan, että kohonnut verenpaine on elintasotauti. Elintapojen muutoksella siihen pystyy itsekin vaikuttamaan, jos kyseessä ei ole mikään elimellinen vika, joka aiheuttaa paineiden kohoamisen. Verenpaine on kohonnut, jos se on 140/90, ja korkea jos se on 160/90 tai sitä korkeampi. Omalla kohdallani tuo paine on liikkunut vielä tuossa "kohonneen" alapuolella, mutta tänä aamuna huideltiin jo liki noita "korkeita" lukemia. Ja sen voi tuntea heti aamusta; päätä jomottaa ihan oudosti ja olo on oudon hutera.


Mihin elintapoihini sitten voisin tehdä korjausliikkeitä tilanteen saattamiseksi normaaliksi?

Suolan
käytön vähentäminen on tärkein yksittäinen tekijä, jolla painetta voi alentaa. Totta, sen suolasirottimen käytön voisi unohtaa ruokapöydässä.

Laihdutus
verenpainetta lisäävä tekijä on myös ylipaino. Jo muutaman kilon laihdutuksella voi selvästi alentaa verenpainetta. Viiden kg:n painonpudotus vastaa teholtaan verenpainelääkettä. Vaikka itse olen ollut ikuinen painonpudottaja, ei läskiä ole kertynyt liikaa vyötärölleni lääketieteellisessä mielessä. Viiden kilon pudottaminen on kohdallani sulaa hulluutta, kun siinä rytinässä muuttuisin kuivuneeksi rusinaksi.

Säännöllinen liikunta
alentaa verenpainetta terveillä ja erityisesti niillä, joilla on lievästi kohonnut verenpaine. Liikuntaa tuskin kannattaa enää lisätä; eiköhän päivittäinen seitsemän kilometrin (yhden tunnin) mittainen sauvakävelylenkki riittäne?

Alkoholi
Runsas ja säännöllinen alkoholinkäyttö vaikuttaa suoraan verenpaineeseen. Alkoholin käytön vähentäminen voi merkittävästi alentaa myös verenpainetta. Kerran viikossa nautittua saunajuomaa ei voitane pitää runsaana ja säännöllisenä juomisena?

Rasva
Runsas rasvan käyttö aiheuttaa ylipainoa ja nostaa siten verenpainetta. Maitotuotteet on jo vuosikymmeniä sitten vaihtuneet rasvattomiin tai vähärasvaisiin. - No nythän on taas alettu puhua voin ja kovien rasvojen puolesta; itse suosin vielä kasvisrasvoja.

Stressi "Myös henkinen hyvinvointi voi vaikuttaa verenpaineeseen. Stressi, ahdistus ja kiireinen elämäntapa voivat kohottaa verenpainetta. ..."
Pitäisköhän opetella rauhallisempaan elämäntahtiin. Kun työelämäkään ei enää ole stressiä aiheuttamassa, luulisi mielen olevan seesteinen ja elämänmenon "ei laaksoa, ei kukkulaa". Miehen mielestä minulla on koko ajan seitsemän rautaa tulessa - ihme, ettei verenpaineet ole olleet jo aiemmin huipussaan! Ja kyllä sen lisääntyneen stressin huomaa jo siitäkin, että muisti alkaa pätkiä. Viime viikonlopun touhotuksessa kadotin silmälasit - olen ne ihan varmasti jättänyt kädestäni jonnekin täällä kodissa ja nyt en millään muista minne ne piilotin. Johan tässä stressaantuu tästä unohtelusta.
post signature

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Käpyrauhanen

Ei uskoisi, miten tärkeä pieni rauhanen tuo ihmisen kolmanneksi silmäksi sanottu käpyrauhanen on. Sen tietää uniongelmainen, joka yö yön perään pyörii sängyssään, eikä uni vaan ota tullakseen silmään. Käpyrauhanen on löydetty 1500-luvulla, jolloin sen kuviteltiin olevan sielun istuin, kuin portti sielun ja ruumiin välillä. Hindujen uskonnossa on kolmannen silmän symbolina pieni merkki heidän silmiensä välissä.


Väliaivojen yläosassa sijaitseva käpyrauhanen erittää muun muassa melatoniini-nimistä hormonia, jota on kutsuttu pimeähormoniksi. Melatoniini säätelee meidän unirytmiämme. Melatoniinin määrät ovat yöllä 4–6-kertaiset päivän arvoihin verrattuna. Käpyrauhasen toiminta vähenee ihmisen ikääntyessä, jolloin melatoniinia erittyy vanhuksilla vähemmän kuin nuorilla. Tämä selittää sen ilmiön, miksi vanhuksilla on usein uniongelmia.

Onkohan oma käpyrauhaseni jotenkin seonnut, kun yöunia riittää vain noin nelisen tuntia. Viime yönä tuli sitten ennätys, kaksi ja puoli tuntia unta ja nyt on päivä mennyt silmiä hieroessa. Perin merkillistä on se, että etelän auringossa lomaillessa ongelma yleensä korjaantuu. Luulisi tuon pimeähormonin tuotannon pikemminkin vähenevän kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta tämäpä näyttäisi toimivan juuri päinvastoin. Pitäisikö taas lähteä nukkumaan Välimerelle?

post signature

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Vyötärömakkarat

Eipä auttanut, vaikka kuinka juoksi pitkin soita ja metsiä sauvojen kanssa - vyötärömakkarat nyt siitä mihinkään hävinneet!!!!
Lue lisää blogista Painonhallinta

post signature

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kodin myynti

Liekö elämässä kovin paljon muuta stressaavampaa kuin oman kodin myyminen? No melkein yhtä kuohuttavaa lienee uuden kodin löytäminen, jos olet ehtinyt myydä oman asuntosi ja muutto kolkuttaa jo ovella, eikä uusia lukaaleja ole paljon tarjolla. Näissä asuntokaupoissahan on aina se vaikeus - muna vai kana ensin; myydäkö ensin pois nykyinen, vai ostaako rohkeasti uusi ja alkaa vasta sitten kauppaamaan omaansa. Monille turvallisuuden tarve ja kahden asunnon loukkuun jäämisen pelko estää näiden suurien ratkaisujen teon ja pitää ihmisen paikoillaan. Meille sponttaaneina ihmisinä tuli uuden luukun ostaminen pikaisena heräteostoksena ja nyt on jälkistressi meneillään, kun omaa kotia ollaan myymässä kiinnostuneille ostajille.

Omalla maulla sisustettu koti tuntuu arvokkaalle, eri asia on se millaisena tuleva uusi asukas sen kokee. Useinkaan nämä tuntemukset eivät kohtaa, ainakaan, kun puhutaan kohteen hinnasta. Itselle voivat olla tärkeitä asunnon sauna, terassi ja piha - ostaja voi antaa arvoa ihan jollekin muulle ominaisuudelle.

Kun rustaat myynti-ilmoituksen huolella ja yrität saada mahdollisimman hyvät valokuvat, jotka toisivat kodin tilat hyvin esille, alat odottamaan puhelimen soivan yhtenään kiinnostuneita yhteydenottoja. Raivostuttavaa on olla puhelimen orjana ja odottaa näitä tärkeitä viestejä!

Ilmoitus on ollut nyt Oikotiellä vasta viikon, eikä yhtään varsinaista yleistä asunnon esittelyä ole vielä pidetty, silti yksi ostotarjous on jo voimassa. Kun koti on nyt siivottu ja puleerattu esittelykuntoon, soisi ostajaehdokkaiden ilmestyvän nyt pian paikalle. Millään en jaksaisi enää odottaa vaan saada hommat hoidettua pikaisesti. Lieneekö stressinsietokykyni taso tällaisissa asioissa suoranaisen ala-arvoinen? Pakko on kestää ja katsoa tämänkin pelin kortit pokerinaamalla. Vasta sen jälkeen ajatus voisi saada taas uudet siivet!
post signature

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Sähköistä postia

Kun elettiin aikaa ennen nettiä ja sähköpostia, ei postiluukusta kovin usein tipahdellut kirjepostia; ainakaan tuntemattomilta ei tarvinnut odotella virkistäviä viestejä. Jostain ihmeen syystä on onnetar viime aikoina alkanut ahdistelemaan e-mailin välityksellä ja yrittää väen väkisin tehdä meikä tytöstä miljonäärin.

Sain postia Beninin valtakunnasta, jossa kerrottiin, että joku B.J. Ahokas oli perheineen menehtynyt v. 2003 lento-onnettomuudessa ja jättänyt jälkeensä miljoonien dollarien omaisuuden. Nyt perintörahat ovat harhailleet vailla laillista omistajaa vuosikausia. Kun minulla nyt sattuu olemaan saman tyyppinen nimi kuin tuolla taannoin ajasta ikuisuuteen siityneellä maanmiehelläni, olisin minä sopiva perinnön saaja. Minun tulisi vain lähettää tarkat pankkiyhteys- ja muut tietoni ja rahat siirtyisivät oitis pankkitililleni. Johan olisi helppo nakki rikastua!

Seuraavana päivänä sain taas uudelta taholta postia. Luandasta, Angolasta haluttiin siirtää laillista rahaa 12,5 milj. dollaria turvallisesti Suomeen. Luotettava yhteistyökumppani olisi nyt löydettävä pikaisesti ja sen vuoksi he kääntyivät puoleeni, Minun tulisi löytää turvallinen pankki ja siirtää noista rahoista 60% sinne. Loput 40% saisin pitää itselläni. 5 miljoonan taalan potti olisi kyllä mukava lisä shoppailukukkarooni!

Useamman kerran olen saanut sähköpostia, joka onnittelee minua suuresta onnenpotkusta. Olen voittanut jossain sivustolla vieraillessani miljoonia dollareita, jotka pitäisi nyt saada lähetettyä suoraan tililleni. Ensin olisi vaan tietysti annettava tarpeelliset tilitiedot.

Suuresti hämmästyttää se, että näin paksua puppua yritetään syöttää totisella naamalla harvoille ja valituille. Ihmettelenpä, meneekö tällaiseen lankaan kukaan kuolevainen?!!

Eilen sain viestin, että olenlähettänyt postikortin Nettikortit.net-sivustolta jollekin Hannelelle, jossa toivottelen hänet tervetulleeksi lomilta takaisin töihin. Hannele päivittelee meilissään, että ainakaan hänen lomalle lähtiessään ei työpaikan henkilökuntaan kuulunut ketään Birgit nimistä. Kuka kumma on päättänyt uida liiveihini ja ottaa itselleen minun hahmoni?
post signature

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Häämatka

Kannatti sinnitellä 40 vuotta avioliiton satamassa, että pääsi tälle uudelle häämatkalle. Taitaapa olla vielä parempi reissu kuin se ensimmäinen. Jos on olomuoto niistä päivistä päässyt hiukan kurtistumaan, niin on mielen kulmatkin siinä samalla hioutuneet.

Tasaista ei ole tämänkään paatin taivallus ollut; isompaa ja pienempää vaahtopäätä on kylkiin iskenyt. Onneksi purjehtijat ovat sinnikkäästi, joskus hampaat irvessä puskeneet eteenpäin ja selvittäneet pahimmat karikot. Kun jälkikäteen ajattelee, että nuorena tytönheitukkana joutuu tekemään niin suuren päätöksen kuin elinikäisen puolison valinnan, on suoranainen ihme, jos siinä onnistuu. Ehkäpä juju onkin juuri siinä, että nuorena on valmiimpi ottamaan riskejä; vanhemmalla iällä saattaisi asiaa pohtia hartaasti ja jättää koko asian sikseen.

Tämän rubiinihäämatkan ajankohta osui kyllä nappiin! Avioliiton solmimiseen liittyvää ohjelmaa on saanut seurata päivittäin. Pärnussa (18.6.) katselimme Kuursalin terassilla istuskellen viereisen puiston hääseremoniaa lienä. Vilnassa (19.6.) hotellihuoneen telkkari esitti Viktorian ja Danielin satuhäitä, joita silmittelimme mukavasti aamutakkeihin ja tohveleihin sonnustautuneina.

Mitähän tämä varsinainen hääpäivä tuo tullessaan?

post signature

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kilotalkoot







Lue juttu blogistani Painonhallinta

post signature

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Aurinko armas

Aurinko - ystävä vai vihollinen? Harvoinpa meillä täällä pohjan perukoilla on tilaisuus nauttia aurinkoisista viikoista. Talven jäljiltä iho on valkoisen kalvakka kuin kalkkunalla ja vaatisi useamman päivän paistattelun ruskettuakseen turvallisesti. Sehän tiedetään, että ihon polttaminen aiheuttaa syöpää.

Entäpä sitten etelän auringossa, jossa paiste on niin ärhäkkää, että suojakertoimet olisivat valkonaamoille välttämättömiä, jos aikoo liikkua luonnossa ja ainakin vedessä pulikoidessa, jossa säteiden vaikutus tehostuu entisestään. Mutta nytpä on sitten todettu, että aurinkorasvat ovat terveydelle vaarallisia ja niistä saa syöpää.
- Suo siellä, vetelä täällä!

Olisiko parasta paeta aurinkoa hämyisiin luoliin ja hämäriin huoneisiin, mutta silloin iskee itsemurhariski, kun masennus saa pimeässä, synkässä mielialassa jalansijaa. Selittyykö pohjoisen korkeat itsemurhaluvut niukalla auringonvalolla?

Kuitenkin aurinko on luonnollinen ja riittävä D-vitamiinin lähde, mutta tätä ”aurinkovitamiinia”, jota muodostuu iholla auringon valon vaikutuksesta, meillä suomalaisilla ei ole tarjolla riittävästi. Sateinen kesä ei luonnollisesti kartuta elimistön varastoja tarpeeksi, eikä ravinnosta ole mahdollista saada riittävää määrää tätä elintärkeää "hormonia". Meillä pohjoisen ihmisillä on luonnollisesti hyvin alhainen D-vitamiinitaso verrattuna esimerkiksi koko ajan auringossa oleskeleviin afrikkalaisiin. Asiantuntijat suosittelevatkin nykyisin oleskelua nimenomaan keskipäivän auringossa, koska se on silloin kaikkein tehokkainta. Aiemminhan kehotettiin nimenomaan välttämään oleilua keskipäivän paahteessa.

Itse rakastan aurinkoa ja pitkän elämäni aikana luulen pitäneeni erittäin hyvää huolta "aurinkovitamiinin" saannistani. Saatta olla, että ihoni olisi sileämpi ja hohtavampi, jos olisin ymmärtänyt valita sen varjoisamman puolen katua, mutta olisinko silloin jäänyt paitsi näistä D-vitamiinin hyvistä ominaisuuksista:
- estää osteoporoosia
- estää reumatauteja
- tulehduksellisia suolistosairauksia
- ykköstyypin diabetesta ja MS-tautia
- torjuu monia syöpälajeja
(erityisesti rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpiä)
- torjuu sydän- ja verisuonitauteja
- estää influenssaa
- torjuu talvimasennusta, kevätväsymystä
- pitää vireystilaa yllä
- ehkäisee myös korkeaa verenpainetta
- torjuu kroonista kipua
- vaikuttaa suotuisasti myös PMS-oireisiin

Ah aurinkokylvyt; hyvänolontunne hiipii väkisinkin elimistöön – ja kaiken lisäksi tämä vitamiinihoito on ilmaista!

post signature

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ihanuuksien ihmemaa

Lämmintä kolmisenkymmentä astetta, aurinko paistaa täysin kirkkaalta taivaalta, ihmiset ovat iloisia ja hymyileväisiä. Mukavaa lenkkeillä pitkin rantakatua ja käydä tekemässä vielä viimeisiä tuliaisostoksia. Siinä iltapäivän tunnelmia Turkin Alanyasta.

Mukavaa on kuitenkin lähteä jo kotiinkin. Lentokentällä lähtövalmistelut sujuu moitteettomasti ajallaan ja henkilökunta on hyväntuulisen avuliasta. Helsinki-Vantaan kentälle saavutaan aikataulun mukaisesti aamuyöllä. Mutta voih.... Kone ajelee lentokentän perälle, jossa ensin odotetaan poistumisportaita, sitten odotetaan bussia, joka kuljettaisi matkustajat kenttärakennukseen. Käytössä on vain yksi bussi, joka hoitaa koko kentän liikenteen. Siispä koneessa istutaan vielä puoli tuntia poistumista odotellen.

Sitten alkaa laukkujen odottelu. Aika rientää, eikä hihnalle ole ilmestynyt laukun laukkua! Saman hihnan ääreen tulee laukkujaan odottamaan vielä toisen koneen porukka. Nelisensataa hymytöntä, huonontuulista, väsynyttä ihmistä on saapunut tähän tehokkuuden perikuvan mallimaahan! Kestää yli tunnin, ennenkuin matkalaukut ovat kärryissä ja päästään jatkamaan matkaa autolle yhdentoista asteen vesisateessa.

Kivaa palata tähän ihanuuksien ihmemaahan, jossa eläkeikää ollaan nostamassa, vaikka töihin ei palkata nykyiselläänkään riittävästi väkeä! Ehkä seuraava vaihe kotimaan kentillä on siirtyä itsepalveluun ja laukut voidaan noutaa koneen ruumasta omatoimisesti.
post signature

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kauhea aamupäivä

Lomalla, oudoissa oloissa voi sattua ja tapahtua sellaista, mihin ei ole osannut mitenkään varautua. Normaalien varotoimenpiteiden (aurinkorasvauksen ja nesteytyksen) piti antaa riittävä suoja mukavan turvalliselle lekottelupäivälle. Toisin kuitenkin kävi ja hauskaksi tarkoitettu retki loppui ennekuin se oikeasti ehti alkaakaan.

Vesipuiston auettua lapsiperheitä alkoi kokoontua runsaasti altaiden aaltoihin ja vesiliukumäkiin. Vähän jäätiin ihmettelemään, kun ympäristössä jotkut ihmiset pitivät uimapyyhkeitään kasvojensa suojana. Naapurilavitsan paistattelijoiden kanssa hiukan kummasteltiin voimakasta kloorin hajua, jonka tietysti luulimme kuuluvan normaaliin puhditusoperaatioon. Sitten tuli tyttärentytär altailta ja valitti, että kasvoja polttaa ja kurkkuun sattuu. Siitä samasta lähdettiin etsimään lähintä suihkua. Toisellakin tytöllä oli oireita, mutta lievempänä. Minulla itselläni ja miehellä vain vähän tuntemuksia siitä, että hengitys ei ollut ihan normaalia.

Ihmiset köhivät ja yskivät. Pian henkilökunta alkoi viittoa väkeä poistumaan portille. Joku huolestuneen näköinen pomomies vislasi pilliin ja huitoi käsillään turisteja kiirehtimään pois alueelta. Portilla henkilökunta juoksutti köhiville ihmisille juomamukeja, joissa oli jotain neutraloivaa piimältä vaikuttavaa nestettä. Eipä ollut helppoa suostutella nuoria nielemään pahalta maistuvaa, epämääräistä litkua.

Ilmeisesti jollekin oli sattunut virhe veden kloorauksen annostelussa. Vesileikit jäivät sen päivän osalta ja pääsymaksurahat saatiin takaisin. Kunto koheni pikkuhiljaa jäätelön ja limsan voimalla. Toivottavasti ikävästä vahingosta ei jää pysyvää traumaa ja vesipuiston iloista päästään nauttimaan joku toinen päivä ennen loman loppumista.

post signature

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Elinsiirrot

Mielenkiintoinen juttu viime sunnuntain Hesarissa "Lisää elinvuosia kylmälaukussa" kertoi sydämen siirrosta aivokuolleelta vainajalta elintä odottavalle potilaalle. Nykykäytännön mukaan elinsiirtotestamentilla voidaan lahjoittaa omia elimiä toisen ihmishengen pelastamiseksi, mikä helpottaa huomattavasti päätöksentekoa, kun läheisensä juuri menettäneelle omaiselle voi olla tuskallista antaa lupaa elinluovutukseen. Aivokuolleen elinluovutus voi parhaimmillaan parantaa kuusi vakavasti sairasta. Nopeus on valttia elinsiirroissa, joten potilaan kirjallisesti antama oma lupa nopeuttaa toimenpiteeseen ryhtymistä. Esimerkiksi sydän kestää vain neljä tuntia ilman verenkiertoa ennen kuin siihen alkaa tulla pysyviä vaurioita.

"Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka tekisi jokaisesta Suomen kansalaisesta elintenluovuttajia. Elimien, kudoksien ja solujen luovuttamisesta tehty lakiehdotus riisuisi menehtyneen omaisilta päätösvallan kokonaan. Nykyisessä lainsäädännössä elinluovutus edellyttää omaisten suostumusta.Lakiesitys koskee ainoastaan kuolleita luovuttajia. Poikkeuksen muodostaisivat alaikäiset sekä ne henkilöt, jotka mielenterveydellisistä tai muista syistä eivät pysty tekemään harkittua päätöstä elinten luovutuksesta. Näissä tapauksissa elinluovutus edellyttäisi lähiomaisten suostumusta.

Jotta vainajan elimiä ei luovutettaisi lääketieteelliseen käyttöön, vainajan olisi elinaikanaan nimenomaisesti kiellettävä elimien luovutus. Toistaiseksi kiellon voi lisätä esimerkiksi potilasasiakirjoihin tai muuten paperille. Lisäksi kiellosta kannattaa kertoa omaisille. Myöhemmin kielto kirjattaisiin sähköiseen potilastietojärjestelmään.
Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on oma ammattietiikkansa. Jos lääkärin on syytä olettaa, ettei potilas vastustanut toimenpidettä, elimet siirretään vastaanottajapotilaalle."

Lakiesitys on erinomainen, jos sillä pystytään helpottamaan elinten nopeaa saantia. Luulisi meidän ihmisten olevan tyytyväisiä, jos kuoleman jälkeen elimemme voisivat jatkaa elämää jonkun muun kehossa. Onhan hirveää tuhlausta, jos kunnossa olevat osat (keuhkot, maksa, munuaiset, haima, isot luut ja osa jänteistä) kaivetaan maahan tai tuhkataan kuolleen kehon mukana.

Maailmanlaajuisesti olisi hyvä, jos samanlainen laki tulisi käyttöön ympäri maailmaa lisäämään luovutettavien elinten määrää. Nythän niiden puute on johtanut tilanteeseen, jossa rikkaat voivat hankkia puuttuvia varaosia ostamalla niitä esim. Brasiliasta, jossa köyhien katulasten ruumiinosilla elinkauppaa salassa harjoitetaan. Suomi on aktiivisesti ollut mukana pohjoismaisessa yhteistyössä, mutta yhä 95 prosenttia meillä siirretyistä elimistä on kotimaista alkuperää.

Elinsiirtopotilaat eivät saa tietää luovuttajasta mitään. Kun saat rintaasi uuden pumpun, et voi tietää sykkiikö siellä nyt naisen vai miehen sydän, vanhan vai nuoren, vaalean vai tumman, rauhallisen vai temperamenttisen ihmisen antama lahja. Sydäntähän on kuvainnollisesti pidetty ihmisen tunteiden kotina, joten muuttuuko tuntemukset uuden elimen myötä? Tuskinpa eri sukupuolta olevan luovuttajan sydämen saaminen mullistaa elämää, ellei itse halua niin kuvitella.
post signature

tiistai 25. toukokuuta 2010

maanantai 24. toukokuuta 2010

Tytöt tykkää

Jos oli miesten odotukset meidän naisten käytöksen suhteen vielä 60-luvulla erilaiset kuin tänä päivänä, niin enpä usko, että meidän naisten maku miesten suhteen olisi noista ajoista paljoakaan muuttunut. Vai mitä mieltä olette "Nuoruus ja viisaus - tienviittoja nuoruuden teille (v. 1960)"- kirjan antamista poikien toiveominaisuuksista?

Tytöt eivät pidä pojasta, joka on:
- asultaan huolimaton
- epäsiisti tai keikarimainen
- tungettelevan utelias
- kerskaileva
- lörpöttelijä tai tuppisuu
- imarteleva tai liehittelevän kohtelias
- epäkohtelias
- huomaamaton
- liian itsevarma
- masentuva nahjus
- vastuuton hulivili
- synkkä pessimisti

Tytöt pitävät:
asiallisesta, miehekkäästä tyylistä, rehdistä, luonnollisesta, kohteliaasta käytöksestä, objektiivisesta itsetuntemuksesta, hiljaisesta rohkeudesta, nöyrästä varmuudesta ja valoisasta periaatteellisuudesta.
Poikien ajatuksia naisellisuudesta voit lukea aiemmasta blogistani
http://birgitmummu.blogspot.com/2010/04/voi-aikoja-voi-tapoja.html

torstai 20. toukokuuta 2010

Haaremiko?

Katselin suurella mielenkiinnolla FST5:lta dokumenttia "Neljä vaimoa ja yksi mies". Iranin maaseudulla asuvalla suhteellisen varakkaalla miehellä oli elätettävänään neljän vaimon lisäksi vanha pahasisuinen äiti ja kaksikymmentä lastaan. Ruokaa valmistettiin kuin pienen ravintolan tarpeisiin ja liikkumiseen tarvittiin omaa isoa bussia, kun koko perhe lähti liikenteeseen. Viimeisin taloon naitu vaimo sai tietenkin miehen kaiken huomion ja toiset frouvat saivat kateellisina katsella, kun mies iltaisin pujahti tuoreimman "kukkasen" sänkyä lämmittämään. Riitaa ja epäsopua aiheuttivat niin ruoan kuin myös kotitöiden jakaminen. Mies äksyili sähkö- ja vesilaskuista, eikä välttämättömienkään hankintojen tekeminen lasten tarpeisiin tuntunut miestä miellyttävän.

Eniten ihmetystä aiheuttaa se, että vaimot uskalsivat siekailematta haukkua, arvostella ja nimitellä tätä uljasta adonistaan. Olen aina kuvitellut, että Iranissa noudatetaan tiukkaa muslimikuria, eikä naiset saa edes puhua ilman miehen lupaa. Kuitenkin naisten pukeutuminen peittäviin vaatteisiin ja hiusten piilottaminen huiviin viittasivat islamilaisuuteen, mutta muu käyttäytyminen oli täysin totutusta poikkeavaa. Muualla moinen miehen epäkunnioittava kohtelu voisi aiheuttaa kaulan katkaisun.

Meille länsimaalaisille aihe on kovin absurdi ja luulenpa, ettei meillä haluaisi miehetkään, naisista puhumattakaan, moista tilannetta omalle kohdalleen. Meillä puhutaan paljon naisvaltaisten työpaikkojen huonosta työilmapiiristä; kateutta, panettelua ja kiusaamista esiintyy enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla. Voi vain kuvitella miten paljon vaikeampaa olisikaan elää liitossa miehen ja hänen useamman vaimonsa kanssa. Kateudelta ja kaunalta tuskin pystyisi välttymään, vaikka olisi miten sopeutuvainen hyvänsä. Eikä mieskään taatusti haluaisi tappelevaa akkalaumaa rauhallista tv-iltaansa pilaamaan.

Miten sitten suhtautuminen suureen lapsilaumaan onnistuis, kun uusperheidenkin sopeutumisvaikeuksia varten meillä usein tarvitaan terapeuttia. Ihan mahdotonta ajatellakkaan, että sinun, minun ja meidän yhteisten lasten asemasta talossa asustaisikin parhaassa tapauksessa minun lapseni edellisestä ja nykyisestä liitosta, sinun ja kolmen muun vaimon lapset sekä mahdollisesti heidän edellisten liitojensa hedelmät.

Länsimainen nainen on tottunut tekemään itsenäisiä päätöksiä ja olemaan täysivaltaisesti mukana miehensä rinnalla elämän suurissa haasteissa ja päätöksissä. Siinäpä olisikin nielemistä, kun mies joku päivä toisi uuden nuorikon kotiisi ja yrittäisi todistella, että elämäsi helpottuu, kun uusi vaimo on jakamssa kotityöt kanssasi.

Kovin epätodennäköiseltä tuntuu sekin, että tulisinkin niin läheisiksi ystäviksi toisten vaimojen kanssa, että liittoutuisin heidän kanssaan huikentelevaista miestä vastaan.
post signature

tiistai 18. toukokuuta 2010

Elinajanodote

Mediassa päivitellään yhteiskunnan eläkerahojen riittämistä, kun kansa elää aina vaan vanhemmaksi ja eläkevuosia kertyy yhä enemmän. Kuinka kauan suomalaisen oletetaan sitten elävän ja mikä se sellainen elinajanodote on, joka nappaa osan meidän eläkkeistämme. Elinajanodotteen mieltää mielessään usein odotetuksi eliniäksi, vaikka elämme kuitenkin keskimäärin paljon pidempään kuin mitä elinajanodote kertoo. Muutama vuosi sitten kansa ruksaili vastauksia netin Elämä pelissä kysymyksiin, joilla haettiin tietoa henkilökohtaisen elinajan ennusteeksi ja tutkittiin mitä vaikutuksia elintapojen muutoksella voisi olla tähän ennusteeseen.

Vuosina 1950-54 vastasyntyneen poikalapsen elinajanodote oli 63 vuotta ja tyttölapsen 69 vuotta. Nyt jo toteutumassa olevat keskimääräiset eliniät ovat pojille 74 vuotta ja tytöille 82 vuotta, mitkä luvut näyttävätkin jo paljon todellisemmilta, kuin nuo elinajanodoteluvut.

Tilastokeskuksen mukaan kolme keskeistä kuolleisuutta lisäävää tekijää ovat tupakointi, lihavuus ja alkoholinkäyttö. Tupakointi on näistä varmin tappaja. Lihavuuden lisääntyminen on toisenlainen uhka terveydelle ja kuolleisuudelle. Vaikka ylipaino kasvattaa sydän- ja verisuonitautien riskiä, lihavuus saattaa olla myös suojaava tekijä erityisesti vanhemmalla iällä. Alkoholinkäyttö alentaa miesten elinajanodotetta Suomessa mahdollisesti jopa kahdella vuodella.

Eliniän piteneminen (kehitys 1700-luvulta alkaen)

Lisätietoa:
Tilastokeskuksen artikkeli 10.2.2010

post signature

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Väsynyt mummi

Näin äitienpäivän aamuna tulee väkisinkin miettineeksi omaa rooliaan äitinä ja mummina. Äitiys toi mukanaan paljon iloa elämään, joskin myös huolta huomisesta. Työn ja kotiolojen yhteensovittamisessa oli omat ongelmansa. Huono omatunto vaivasi, kun aikaa pienokaiselle olisi pitänyt järjestää enemmän. Nykypäivänä tuntuu ihan hirvittävältä, että kolmen kuukauden ikäinen vauva pitäisi jättää vieraan hoitoon.

Mummin roolista olenkin sitten saanut nauttia täysin siemauksin, kun tytär on asettunut asumaan kivenheiton päähän ja lapsenlapsia saan tavata päivittäin. Voisi kuvitella, että tyttären perheellä on ahdistavaa, kun isovanhemmat asuvat liian lähellä ja "pitävät vahtia". Itsestään selvää on, että heidän annetaan elää omaa elämäänsä, eikä tungeta neuvomaan ja opastamaan joka käänteessä. Lasten hoitoapu on ollut kuitenkin tarpeen, kun kaksospojat ovat olleet vielä pieniä. Luulenpa, että tästä toistensa lähelläasumisesta on ollut iloa ja hyötyä niin tyttären perheelle, kuin myös meille isovanhemmille. Itse koen ainakin olevani etuoikeutettu, kun saan seurata läheltä pikkumiesten kehittymistä ja saan käydä päivittäin leikkimässä heidän kanssaan. Tyttärentyttäret piipahtavat lyhyen matkan päästä mummin hellittäviksi silloin, kun mummi-ikävä iskee.

Mielestäni Merete Mazarella kuvaa hyvin moninaisia tunteitaan isoäitinä kirjassaan "Illalla luetaan Afrikantähteä":
Päivisin en ehdi ajatella yhtään omaa ajatusta. On hirveän outoa, etten ehdi ajatella omia ajatuksia. Mahtavatko aikuiset lapset ymmärtää, kuinka kovasti isoäiti voi väsyä? Mehän olemme koko ikämme yrittäneet olla nuoria, olla paitsi samanarvoisia myös samanikäisiä lastemme kanssa. Mutta minä en enää jaksa juoksennella ylös alas Kaivopuiston valleja, minua väsyttää käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja tiskata ja varsinkin seisoa valmiine ruokineni odottamassa, että kaikki suvaitsisivat tulla pöytään. Minua väsyttää lasten jankutus, loputon "tahdon sitä" ja "en tahdo tätä". Minua väsyttää se, ettei mikään minun kodissani ole enää entisellä paikallaan, minua väsyttää meteli, kaikki se läikytys ja sotku.
Kun kuulen heidän äänensä ja askelensa rapussa, ajattelen ensin melkein paniikissa: "Joko he nyt tulevat?" Kun he soittavat ovikelloa, minä sanon: "Onpa hauskaa, kun te tulitte!" Sitäkin minä tarkoitan.

post signature

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kunniamurha

Lähi-idän maissa miespuoliset sukulaiset ottavat hengiltä tuhansia sukunsa naisia joka vuosi. Syyksi riittää pelkkä epäilys tai juoru naisen kunniattomasta käytöksestä, jollaista meillä länsimaissa ei voisi edes vähimmässä määrin pitää kunniattomana tai moraalittomana. Ja tappajia ylistetään sankareiksi, hehän puolustavat vain perheen kunniaa.

Vuonna 1998 YK arvioi varovasti, että joka vuosi Arabimaissa (Pakistanissa, Afganistanissa, Jemenissä, Libanonissa, Egyptissä, Länsirannalla, Gazassa ja Jordaniassa) tapetaan runsaat 5000 naista kunnian vuoksi. Esimerkiksi Jordaniassa, jota pidetään näistä maista demokraattisimpana ja edistyksellisimpänä, rikoslaki vapauttaa rangaistuksesta ne, jotka tappavat haureuteen syyllistyneitä naissukulaisia ja lieventää niiden rangaistusta, jotka tappavat haureustilanteessa (esim. puhuminen vieraan kanssa) tavattuja naissukulaisiaan.

Useimmat miehet ilmoittautuvat poliisille heti tapettuaan ja perheenjäsenet lunastavat heidät vapaaksi takuita vastaan oikeudenkäyntiä odottamaan. Tämä odotteluaika lasketaan rangaistukseen mukaan, kun tuomio julistetaan. Koska kunniamurhaa pidetään vähäisenä rikkomuksena, tekijä päästetään usein kokonaan vapaaksi tai hän saa kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen kestävän lyhyen tuomion.

Jordaniassa valtiovalta toteaa, että naisilla on yhä enemmän vapauksia ja jos naiset uskovat, että nyt he ovat saaneet oikeuden ilmaista mielipiteitään, ajaa autoa, opiskella ja käydä työssä, he huomaavatkin olevansa hengenvaarassa, jos nuo uudet "oikeudet" sattuvat olemaan ristiriidassa perheen miesten toiveiden kanssa. Arabimiesten ajattelutavan mukaan hyväksyttävätkin työt, esimerkiksi sairaanhoito, tekevät naisista "huoria", koska he koskettavat ja näkevät puolipukeisia miehiä.

Islamin laki alistaa naisia ja käskee kurittamaan sääntöjen rikkojia, mutta nämä kunniamurhat juontavat juurensa jo ajalta ennen islamia ja kristinuskoa. Monet kunniamurhat todetaan kuitenkin jälkeenpäin itsemurhiksi tai tapaturmiksi, eivätkä ne saa palstatilaa mediassa. Virallinen taho salailee todellisia murhien määriä ja uskottelee, että niitä tuskin tehdäänkään. Jos oikeat luvut olisivat tiedossa, ihmisoikeusjärjestöt ja länsimaiset hallitukset voisivat painostaa Jordaniaa lopettamaan nämä barbaariset rikokset. Nykyisessä tilanteessa naiset joutuvat alistumaan ja kärsimään sorron alla. Kukapa heitä voisi auttaa?

Lähde: Norma Khouri, Kunniamurha
post signature

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Italiaan

Tulivuorenpurkauksen vuoksi peruuntunut perinteinen kevätmatka ei kauaa jäänyt mieltä painamaan. Lentoliikenteen tilannetta seuraillessa oli aikaa pyöriä netissä katselemassa, olisiko vielä joitain matkoja maailmalle jäänyt matkanjärjestäjien käsiin. Oman hankaluutensa tilanteeseen toi se, että tuhkapilvi Etelä-Suomen yllä oli kyllä jo pienentynyt merkittävästi, mutta siellä se kuitenkin vielä oli ja pysyi paikallaan.

Aiotulle matkalle keväiseen Rodokseen ei enää löytynyt sopivaa matka-ajankohtaa, siten muu kohde Välimerellä sai luvan kelvata. Ja löytyihän se sieltä! Edellisestä Italian matkasta on ehtinyt vierähtää jo kymmenisen vuotta, joten sielläkin voisi olla hyvä käydä nykymenoa katsastamassa. Kaupunki nimeltä "Terracina" ei ollut aiemmin tuttu, mutta kun lähtöön oli vielä muutama päivä aikaa, ehti kohteesta hakea netin kautta tiedon murusia. Keskustelupalstoilla paikkaa on useasti haukuttu tylsäksi, mutta kun ei mitään biletyspaikkaa oltukaan hakemassa, saattaa se olla meille juuri sopiva.

Paikan valintaan vaikutti se, että Roomaan on vain n. 100 km:n matka ja sieltä päästään käymään myös Vatikaanissa. Säätila tähän aikaan vuodesta ei tietenkään ole mitenkään vakaa, mutta eiköhän tuo pukeutumisella ole hoidettu. Mitään rantalomakelejä ei tarvitakaan.
post signature

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kuusikymppiset

Me kuusikymppiset olemme syntyneet heti sodan jälkeen ja lapsuutemme oli taloudellisesti hyvin niukkaa aikaa. Ehkä se on jättänyt jonkinlaisen arven sieluumme, jota emme välttämättä itse edes tiedosta. Luterilainen suhtautuminen työhön; huono omatunto tekemättömistä tai huonosti tehdyistä töistä, ovat varmaan perintöä sodanjälkeisen rakentamisen läpikäyneiltä vanhemmiltamme. Liekö tuo vakavamielinen, huolten täyttämä aika tehnyt joistakin heistä vanhanoloisia jo ennen aikojaan.

Tämän ikäluokan kohdalla kuva vanhuksista tenavaippoineen, pelargonioineen ja keinutuoleineen joutaa jo romukoppaan. Keinutuolikuvan natiseminen suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on kaikkien nähtävissä. Nykymummut ja -papat elävät täysipainoista, rikasta elämää, kun fyysinen kunto on kehittyneen lääketieteen ja itsestä huolehtimisen ansiosta parempi, kuin aiemmilla sukupolvilla. Työelämän jäätyä taakse mielen hyvinvointikin kohenee, kun ilman suorituspaineita ja kilpailumentaliteettia saa tehdä omia juttujaan vapautuneemmin.

Tämän ikäisenä alkaa huomaamaan elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden. Kunpa sitä muistaisikin joka päivä - elämää pitää ELÄÄ NYT, kun on vielä mahdollisuuksia, kuntoa ja tarmoa! Huomisen kunnostahan ei kukaan tiedä!

post signature

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Turvaton olo?

Netti on tänä päivänä ihan välttämätön työkalu ja viihdyke. Tuntuisi mahdottomalta enää palata aikaan, jolloin asioita piti lähteä hoitamaan eri paikkoihin ja juosta tukka putkella pankkiin, verotoimistoon, matkatoimistoon; jonottaa siellä ja täällä. Mutta jos oli omat vaaransa päälle kävijöistä ennen muinoin, ei nettimaailmakaan mikään onnen auvola ole.

Muutama päivä sitten sain sähköpostiviestin, että minun pitäisi vaihtaa Suomi24-sivujen käyttäjän salasanani. Sivustolta oli onnistuttu varastamaan käyttäjätunnuksia ja salasanoja, joten oli vaara, että tunnistetietoja voitaisiin yrittää käyttää väärin.

Myös Älypää-pelisivustolta oli maaliskuun lopussa varastettu käyttäjätunnukset, salasanat ja rekisteröityessä käytetyt sähköpostiosoitteet. Tietoturvallisuus vaarantui myös sen vuoksi, että monet olivat käyttäneet samaa salasanaa muissakin verkkopalveluissa. Sähköpostiosoitteen perusteella saattoi useissa tapauksissa päätellä käyttäjätunnuksen ja kokeilla sen jälkeen Älypää-palvelusta varastettua salasanaa.

Oma hankaluutensa on myös siinä, että yhä enemmän joutuu rekisteröitymään erilaisiin palveluihin saadakseen ne käyttöönsä. Käyttäjätunnusten ja salasanojen viidakko on melkoinen ja houkutus käyttää samaa salasanaa eri palveluihin on selviö. Itse koin pari vuotta sitten kauhunhetkiä, kun hukkasin Tallinnassa päivyrini, johon olin taltioinut kaikki tarvitsemani tunnukset. Ei siinä auttanut muu, kuin vaihtaa kaikki salasanat.

Onneksi verkkopankkitunnuksensa on oppinut muistamaan ulkoa, eikä erillisillä tunnuksilla ole yksistään mitään käyttöä. Tosin verkkopankkiyhteyksiä häiritsevät haittaohjelmat toimivat jo suomalaistenkin verkkopankeissa, joten ihan turvassa varkailta ei enää olla sielläkään.

post signature

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Voi aikoja, voi tapoja!

Kuinka sitä onkaan jo unohtanut nuoruutensa maailman ja miten kliseiseltä kuulostaakaan sen ajan opetukset nykyihmisen korvissa. Kun eilen kirjoitin "Akkojen syytä?"-blogissani koraanin pukeutumista koskevasta suurasta, ei kovin kaukana meilläkään oltu tällaisesta käyttäytymismallista vielä 60-luvun alussa. Löysin kirjahyllystäni omalta tädiltäni nuorena lahjaksi saamani kirjan "Nuoruus ja viisaus - tienviittoja nuoruuden teille (v. 1960)". Kirkasotsaisesti kirja opastaa "viisauden laimentumattomalle alkulähteelle". Voisiko nykyäiti kuvitellakaan opastavansa nuorisoaan kirjan opein?
Tässä muutama lainaus teksteistä:
"Kaikessa käyttäytymisessään kihlattujen on kuitenkin tärkeätä muistaa, etteivät he ole naimisissa."

Pojat eivät pidä tytöstä, joka on:
- epäsiisti ja vaatteistaan huolimaton
- velttoryhtinen, kovaääninen
- pukeutumisessaan naisellisia muotojaan korostava
- naisten kotiaskareita vierova
- huvittelunhaluinen
- perso koruille ja kalliille lahjoille
- seurankipeä tai flirttaileva
- "sotamaalattu"

Pojat pitävät:
luonnollisesta naisellisuudesta, lempeydestä, kirkassilmäisestä iloisuudesta, naisellisesta kainoudesta ja siveydestä sekä - tuota noin - hyvästä ruoasta!
***
Niin muuttuu kulttuuri ja käytöstavat melkoisen lyhyessä ajassa!

post signature

torstai 22. huhtikuuta 2010

Akkojen syytä?

"Iranilainen uskonoppinut syytti naisia maanjäristyksistä. Uskonnollisen johtajan mukaan maanjäristyksiä aiheuttavat naiset, jotka pukeutuvat paljastavasti tai käyttäytyvät muuten siveettömästi. Laki vaatii naisia verhoutumaan kokonaan." HS 20.4.10  Joissakin islamin perinteissä aletaan tyttöjä pukea peittävästi huiviin jo kaksivuotiaina - viimeistään murrosiässä.

No nythän se selvisi, miksi meillä ei maa tärise, eikä kukkulat sylje tulta ja tulikiveä! Varmaan mullahien mielestä Islannissa meneillään oleva tulivuorenpurkauskin on minihameiden käytön seurausta. Meidän maallistuneessa yhteiskunnassamme ei mullahit (papisto) ole koskaan saaneet määrätä, minkälaiseen kostyymiin naiset pukeutuvat.
Olen aina ihmetellyt, mihin kumman käsitykseen tällainen naisten elämästä määrääminen perustuu.
Koraani sanoo asiasta: (33.suura 59.jae) "Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias." Raamatun tavoin Koraani on ihmisten kirjoittama historiallinen teos, jossa on paljon perimätietoa ja jota kirjoittajat ovat todistelleet vetoamalla Jumalan antamaan sanaan. En usko, että oikea Jumala pakottaisi naiset käyttämään huntua; huntupakko on vain ihmisen keksimä asia. Kun arabimiehet eivät pystyneet hallitsemaan himojaan, niin luultavasti hunnutuksella yritettiin ehkäistä raiskauksia.

Toisenlaisen tulkinnan hunnun käytölle (ei pakolle) esitti taannoin turkkilainen oppaamme. Hänen mukaansa perinteinen hunnun käyttö on ollut käytännön sanelema arkinen asia. Hunnulla on suojauduttu auringolta, hiekkamyrskyiltä ja vuoristo-olosuhteissa myös kylmyydeltä. Itse uskon kyllä enemmän tuohon edellä olevaan versioon.

Iran maallistuu hitaasti, mutta varmasti, vanhoillisen papiston vastustuksesta huolimatta . Monet nuoret naiset eivät halua enää pukeutua vartaloa peittävään kaapuun, eivätkä suostu käyttämään huntua vaan antavat hiustensa näkyä. Ehkä naiset ovat sorronkin uhalla, tai sen vuoksi alkaneet sivistää itseään. Parikymmentä vuotta sitten heistä vain kourallinen osasi lukea; nyt valtaosa yliopisto-opiskelijoista on naisia.

Kirjoituksellani ei ole tarkoitus pilkata islamilaista uskontoa, vaan pohtia länsimaisen ja islamilaisen maailman käyttäytymisen eroavuuksia.
post signature

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Islannin tuhkat

"Eläköön ongelmat!" kuuluu reipas otsikko, ja totuttuun psykologityyliin he vakuuttavat ongelmien olevan välttämättömiä, jotta kehittyisimme ja kypsyisimme ihmisinä, että meidän täytyy - kyllä arvasitte oikein: "työstää ongelmia". Eikö ole vaara, että tulee ylikypsäksi?

Tämä Merete Mazarellan kirjoittama viisaus tuli mieleeni, kun "työstin" matkanperuuntumisen tuottamaa mielipahaani.

Niin pieni on kuitenkin ihminen kaikkine pullisteluineen. Luonto näytti taas voimansa ja pisti pienen inisevän ihmisen miettimään omaa pienuuttaan. Jokapäiväisessä elämässä ei tule useinkaan miettineeksi, miten haavoittuvainen on tämä elo ja olo tällä telluksella. Kaikkia saavutettuja "etuja" pitää itsestään selvyytenä, vaikka maailmassa on vielä paljon asioita, joille ihminen ei voi mitään. Kaikkea ei vieläkään pystytä ostamaan rahalla, se tosiasia meidän on vaan nieltävä. Tulivuori Islannissa tupruttelee ilmakehään tuhkaansa ja me täällä maan päällä joudutaan istuskelemaan kädet sylissä odotellen sen loppumista. Eihän me tällaiseen olla totuttu?

post signature

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Virtuaalimatkalleko?

Voihan tuhkat! Epätoivo ja toivo tuon sakean nokipilven haihtumisesta luovat tähän tiedon murusten odottamiseen greisin tunnelman. Nyt pitäisi jo varmaan alkaa kasaamaan matkatavaroita, jos vaikka kävisikin niin, että.......... Hui, hai! Matkaan lähtökin tuntuu jo niin epätodennäköiseltä, ettei millään saa itsestään irti mitään siihen liittyvää. Onneksi ehdin koota "Kreikkasivulleni" tarpeellisia linkkejä ja luettavaa, jos niitä sattuisi siellä reissussa (?) tarvitsemaan. No ei kai se homma mennyt ihan turhaan - ainahan voi lähteä virtuaalimatkalle ja tehdä kierroksen Ellin rannassa ja vanhassa kaupungissa omassa tuolissaan istuskellen.
post signature

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ilmaisia kuvia ja animaatioita

Omatekoiset kortit ovat ihania, eikä niitä raaski heittää poiskaan vaan yrittää pyöritellä jonkun "muistolaatikon" uumenissa. Itse rakastan intohimoisesti väkertää onnittelukortteja nettiin. Äitienpäivään on vajaa kolme viikkoa aikaa ja siitäpä sain idean istua koneeni ääreen etsiskelemään sopivaa materiaalia onnittelukortteja varten. Muutkin keväiset onnitteluviestit on mukavampi saada herkällä kuvalla koristettuna.

Harrastussivuilleni lisäilin uutta materiaalia: Ilmaisia kuvia, animaatioita, hymiöitä, sivujen taustakuvia, kortintekovinkkejä, e-kortintekoa omasta valokuvasta.......

Ole hyvä, voit käyttää vapaasti!


post signature