Nykynaisen apulaiset

Mitähän kaikkea uutta kotitaloustekniikkaa tässä ehtiikään näkemään, jos jaksaa uteliaisuuttaan sinnitellä vielä vuosikymmeniä hengissä? Nykyvempeleet ovat tulleet niin itsestäänselvyydeksi, ettei niiden olemassaoloa tule edes ajatelleeksi.

Viisikymmenluvun pulavuosien koti oli ihan toisesta maailmasta, kun sitä vertaa nykyiseen huusholliin. Miten paljon enemmän itselläni jää "omaa aikaa" kuin omalla äidilläni, jolla ei ollut koneita arkea helpottamassa. Tekisipä hyvää tällaiselle nirppanokka sukupolvelle kokeilla elämää tuonaikuisessa arjessa:

- aamukahvin keitto puuliedellä (sytytettävä herättyä) / kahvinkeittimellä
- uunien lämmittäminen / sähkö-, öljy-, kaukolämpö
- ruokatarvikkeiden säilytys kellarissa / jääkaapissa
- ruoka- ja kahvileivän leipominen ja puu-uunissa paistaminen viikottain / leipäkone tai valmiina kaupasta  tai pakasteesta
- vaahdottamiseen rannevoimaa ja vispilä / sähkövatkain
- soseuttamiseen muussinuija / sosesekoitin
- taikinoiden alustamiseen rannevoimaa ja nyrkki / yleiskone
- päivittäinen aterian valmistaminen, kun ei ollut kylmäkalusteita säilytykseen/ mikrossa lämmittäminen
- kauppareissu jalkaisin tai pyörällä / autolla
- marjojen ja vihannesten säilöminen / pakastaminen
- tiskien tiskaaminen / tiskikone
- vaatteiden pesu saunakodassa tai rannalla / pesukone
- vaatteiden valmistus polku-Singerillä / valmisvaatteet
- siivousaineena mäntysuopa / kullekkin materiaalille oma aineensa
- siivousvälineenä harja ja mattopiiska / pölynimuri

JA SOKERINA POHJALLA ROBOTTI-IMURI

Katso miten NaviBot ja Roomba sivoaa

Tämä viimeisin villitys on osoittautunut jo muutaman kokeilukerran jälkeen oivaksi apulaiseksi, josta ilmeisesti tulee meidän perheelle jo muutamassa viikossa se itsestäänselvyys, jota ilman ei siivous mitenkään suju. (ks.Päiväkirja 6.10. ja 4.10.)

Olisipa mukavaa nähdä oman perheen lapsuudenajan "Tosi-TV:tä" filmiltä. Sekin on mahdollista ainakin meidän lapsenlapsille, joiden elämää ja elinympäristöä on talletettuna videofilmille. Huolena on nyt vaan se, miten VHS-kasetit saadaan muutettua nykyaikaiseen muotoon, kun nauhat eivät varmaan kovin hyvinä säily ja laitteitakin lienee vaikea aikanaan heidän mistään metsästää. Tekniikkakin kehittyy koko ajan, joten vaikeaa on ennustaa, millaisesta laitteesta he niitä lapsuuden ajan videoitaan tulevat sitten aikuisina katselemaan. Toivottavasti pystyn ne kuitenkin heitä varten säilyttämään.

Yhteisöasumista

Iän karttuessa sitä joutuu miettimään miten sitten vanhana pärjää, kun voimat vähenee, eikä kotitöiden tekeminen enää sujukaan entiseen malliin. Neli-viisikymppisenä oli vielä haaveena, että sitten ikuisuuden päästä, kun tullaan vanhoiksi, lyöttäytyisimme ystäväjoukon kanssa samaan talouteen - perustaisimme yhteisön, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Jokaisella olisi oma huoneisto, johon vetäytyä omaan rauhaan, jos niin haluttaa ja yhteisissä avaran viihtyisissä tiloissa nautiskelisimme iltaisin punaviiniä keskenään seurustellen. Yhdessä voisimme palkata apulaisen, joka huolehtisi arkisista jokapäiväisistä tarpeistamme siivouksineen ja ruoanlaittoineen. Mikä ihannetilanne!!!

Nyt kun meistä on tullut iäkkäämpiä ja olisi aika toimia yhteisen päämäärän hyväksi, ei kenellekään tule enää mieleen ruveta touhuamaan yhteistä pesää ystävien kanssa. Elämä ja arki pyörii kullakin omia latujaan, eikä ystävyyssuhteille tunnu riittävän eläkkeelläkään aikaa sen enempää, kuin ruuhkavuosinakaan. Isovanhempina yritetään antaa aikaa lapsenlapsille ja olla läsnä heidän arjessaan, mutta voiko siihenkään luottaa, että heistä olisi jonkinlaista vanhuuden turvaa ja seuraa, kun tulemme väsyneiksi - joskus jopa ärtyisiksi vanhuksiksi? Yhteiskunnan turvaankaan ei kannata luottaa näinä kovien arvojen aikoina. Parasta olisi, jos sukanvarteen olisi sattunut säästymään sen verran ropoja, että niillä pystyisi ostamaan itselleen siedettävän vanhuuden.

Pesän purkaminen

Elämän varrella kertyy kaapin perukoille melkoinen määrä tavaraa, jos mistään ei raski luopua ja kaiken säästää varmuuden vuoksi tuleville päiville. Varmaan on niin, että sodan ja pula-ajan nähnyt sukupolvi oli oppinut niin säästäväiseksi, ettei heikkokuntoistakaan tavaraa heitetty roskiin, vaan laitettiin talteen pahan päivän varalle uudelleen tuunattavaksi. Vaikeaa on nykyiseen menoon tottuneen ihmisen ymmärtää, että rikkinäisen lakanan paikka on yhä kaapissa odottamassa korjaamista, kun sen itse olisi jo hyljännyt lumpputaivaaseen.

Melkein vuosisadan yhden suvun hallussa olleen kuolinpesän purkaminen on rankka juttu. Kun talossa on liki kaksisataa neliötä asuintilaa, riittää kaappien ja komeroiden läpikäymisessä urakkaa usealle viikolle; puhumattakaan maatilan muista rakennuksista ja varastoista. Koneita ja työkaluja tuntuu löytyvän loputtomiin, joista sitten yrittää arvailla, onko niillä vielä käyttöä kenellekään, vai onko niiden tulevaisuus rautaromuna.

Onneksi kaiken varastoidun tavaran joukosta löytyy myös "kirkkaita helmiä", jotka ovat siinä säilytysinnossa jääneet jälkipolvien ihasteltaviksi. Oman pesänselvityksemme ansiokasta satoa näissä kuvissa

Miehen äidin isovanhemmat (1800 luvulta).

Huomioi etualalla näkyvät ihanat silmälasit = "kakkulat"

Kun nykyisin harvemmin jäädään asumaan eliniäksi samoille sijoilleen, ei säilytettävää tavaraakaan pääse kertymään nurkkiin niin mahdottomia määriä. Muuttojen yhteydessä tulee käydyksi kertyneen omaisuuden läpi ja siinä yhteydessä yleensä luopuu turhaksi kokemastaan krääsästä.

Kanarialla

Kyllä Kanarian "kesämökkimatkailu" sopii ihmisille, jotka eivät kaipaa biletyspaikkoja heti kotioven taakse. Epämääräinen asumusvarauksemme osoittautui kodikkaaksi ja rauhalliseksi keitaaksi, jollaista olimme tältä lomalata odottaneetkin. Hiukan on ollut totuttelemista kahdenkerroksen huusholliin, kun tavarat tuppaa olemaan aina väärässä kerroksessa. Maantasossa olevasta terassissat olemme saaneet nauttia niin ruokailu- kuin oleskelutilanakin.

Kaukana on kavala maailma ja baarien diskomusat; meille laulelee mustarastaat ja undulaatit. Eikä 3,5 km:n taival Inglesin ja Melonerasin keskustaan ole meille liikuntaa harrastaneille matka eikä mikään. Taksiasemakin on ihan vieressä - yhdensuuntaiseen matkaan keskustan melskeeseen palaa euroja 3,50.

Epävakaisen sääennusteen vuoksi vuokrasimme auton vielä toiseksikin lomaviikoksi, vaikka työlästä voi olla senkin kanssa hakea se saaren aurinkoisin olokolo!

Eipäs kohelleta

Luin taannoin HS:sta Sinikka Nopolan joulupakinan, joka mielestäni kuvaa hyvin suomalaista luonnetta.

Me suomalaiset olemme yksi maailman itsekkäimmistä ja yksityisyyttään eniten vaalivista kansoista. Tästä syystä ulkomaalaiset pitävät meitä häiriintyneinä. Ystävien kutsuminen jouluaattoillalliselle on meille mahdotonta. Etenkin Hämeessä ja muualla Länsi-Suomessa liiallista seurustelua ihmisten kanssa pidetään perinteisesti "koheltamisena".

Joulun ainoat sallitut oliot oman perheen lisäksi ovat kuusesta roikkuvat enkelit ja pöydillä kököttävät tontut. Jos joku uskaltaa sanoa: "Olisi kiva tavata sitä sinkkukaveria....kutsutaan se joulupöytään", vastaus kuuluu: "Jouluna ei ruveta koohottaan vieraitten ihmisten kanssa."

Kullakin kansalla on omat joulunviettotapansa. Ehkä meidän tapamme viettää Joulua tiukasti neljän seinän sisällä oman perheen parissa selittyy osittain arktisista olosuhteista. Miten mielellämme jäämmekään Joulupäivänä kotioloihin lueskelemaan ja telkkaria katselemaan yöpuvussa ja aamutossuissa kuin karhu talvipesäänsä. Jos meilläkin olisi ulkona lämmintä ja valoisaa, tuskin piiloutuisimme vällyihin, vaan suuntaisimme rannoille ja piknikeille ystäväjoukon keskelle.

Kodin myynti

Liekö elämässä kovin paljon muuta stressaavampaa kuin oman kodin myyminen? No melkein yhtä kuohuttavaa lienee uuden kodin löytäminen, jos olet ehtinyt myydä oman asuntosi ja muutto kolkuttaa jo ovella, eikä uusia lukaaleja ole paljon tarjolla. Näissä asuntokaupoissahan on aina se vaikeus - muna vai kana ensin; myydäkö ensin pois nykyinen, vai ostaako rohkeasti uusi ja alkaa vasta sitten kauppaamaan omaansa. Monille turvallisuuden tarve ja kahden asunnon loukkuun jäämisen pelko estää näiden suurien ratkaisujen teon ja pitää ihmisen paikoillaan. Meille sponttaaneina ihmisinä tuli uuden luukun ostaminen pikaisena heräteostoksena ja nyt on jälkistressi meneillään, kun omaa kotia ollaan myymässä kiinnostuneille ostajille.

Omalla maulla sisustettu koti tuntuu arvokkaalle, eri asia on se millaisena tuleva uusi asukas sen kokee. Useinkaan nämä tuntemukset eivät kohtaa, ainakaan, kun puhutaan kohteen hinnasta. Itselle voivat olla tärkeitä asunnon sauna, terassi ja piha - ostaja voi antaa arvoa ihan jollekin muulle ominaisuudelle.

Kun rustaat myynti-ilmoituksen huolella ja yrität saada mahdollisimman hyvät valokuvat, jotka toisivat kodin tilat hyvin esille, alat odottamaan puhelimen soivan yhtenään kiinnostuneita yhteydenottoja. Raivostuttavaa on olla puhelimen orjana ja odottaa näitä tärkeitä viestejä!

Ilmoitus on ollut nyt Oikotiellä vasta viikon, eikä yhtään varsinaista yleistä asunnon esittelyä ole vielä pidetty, silti yksi ostotarjous on jo voimassa. Kun koti on nyt siivottu ja puleerattu esittelykuntoon, soisi ostajaehdokkaiden ilmestyvän nyt pian paikalle. Millään en jaksaisi enää odottaa vaan saada hommat hoidettua pikaisesti. Lieneekö stressinsietokykyni taso tällaisissa asioissa suoranaisen ala-arvoinen? Pakko on kestää ja katsoa tämänkin pelin kortit pokerinaamalla. Vasta sen jälkeen ajatus voisi saada taas uudet siivet!