keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Päiväkirjan sivut

Puolet tästäkin vuodesta on jo ehtinyt mailleen - minne lienee päivät haihtuneet? Ahkerasti olen jaksanut kirjoittaa päiväkirjaani joka päivä, vaikka helposti voisi luulla, ettei ehtoopuolen ihmisellä enää ole mitään mistä kirjoittaa. Niinpä - kun aamuisin kertaa mielessään edellisen päivän tapahtumia, niin harvoinpa sieltä mitään suurta ja hohdokasta putkahtaa mieleen. Riittänee, että niistä arjen pienistäkin asioista voi repiä riemua tai tuskaa - mitä milloinkin.

Onpahan pistetty muistiin vuoden varrella mieltä kiehtoneet ja hiertäneet jutut, joita voi sitten tarvitessaan myöhemmin käydä tsekkaamassa, kun ukkonsa kanssa vääntää kättä siitä, "muistatko sinä noin pahasti pieleen", vai "en kai minä nyt noin väärin voi asiaa muistaa".

lauantai 19. toukokuuta 2012

Armokuolema / eutanasia

Katselin erittäin uskottavaa, tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa "Kuoleman tohtori", jossa amerikkalainen tohtori avusti vakavasti sairaita ihmisiä tekemään itsemurhan antamalla heidän ulottuvilleen tappavia aineita ja apuvälineitä, joilla he pystyivät lopettamaan kammottavaksi kokemansa kärsimykset. Elokuvan lopussa hän myös itse osallistui elämän lopettamiseen antamalla itse elintoiminnot lamauttavat pistokset. Tästä aktiivisesta kuoleman avustamisesta hän sai murhatuomion ja joutui virumaan vankilassa vuosikausia. Hän taisteli koko elämänsä sen puolesta, että yksilöllä olisi oikeus arvokkaaseen kuolemaan ja itsemääräämisoikeuteen.

Kaikki ymmärrykseni ja sympatiani ovat täysin niiden ihmisten puolella, jotka haluavat päättää kärsimyksensä ja pyytää lääkäriltään apua itsemurhaan. Kun on sairastunut kroonisesti niin vaikeaan tautiin, että se vammauttaa lihaksiston liikuntakyvyttömäksi ja sammalla aiheuttaa henkistä kärsimystä, kun kivut käyvät sietämättömiksi, eikä enää pysty muutoinkaan huolehtimaan itsestään, kun huoli, hätä ja elämän kammoksunta tuossa tilanteessa käyvät ylivoimaisiksi, eikö lääkärin antamaa kuolinapua tulisi pitää armotyönä?

Ystävien kokemissa omaisten vaikeissa poistumisissa ja omakohtaisestikin nähtynä, en missään nimessä haluaisi itselleni kohtaloa, jossa taju on vielä tallella, kun kipu raastaa ja ilma loppuu keuhkoista. Sekö on sitten sitä oikeaa eettisyyttä ja lähimmäisenrakkautta, kun hurskaana seisot vieressä katselemassa vaikeaa kuolikamppailua?

Toisaalla asiasta tässä blogissa EUTANASIA

perjantai 20. huhtikuuta 2012

VAROKAA FormLifea!

No voi hyvä ihme! Menee se varovainenkin joskus vipuun! Olen tehnyt ostoksia netistä luottokortilla jo useamman vuoden ajan, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia ja kaikki on toiminut moitteettomasti.

Mikä pimeä hetki lieneekin kallooni iskenyt, kun erehdyin menemään halpaan ja tilaamaan tanskalaiselta FormLifen nettisivulta näytepakkauksen, joka sisälsi A+ vitamiinivoiteen ja tuubin marokkolaista Argan öljyä. Kiinnostuin asiasta, kun muutenkin olen käyttänyt vuosia kasvovoiteena A-vitamiinipitoisia tuotteita.

Sivulla korostettiin, että maksan vain postikulut 3€ + 3€. Mitään mainintaa jatkotilauksiin sitoutumisesta en tilauksen yhteydessä havainnut. No nyt sitten sain tänään postista paketin, jossa oli kolme tuubia marokkolaista öljyä, hinta 162 € oli jo veloitettu luottokortiltani. Ei voi olla totta??!!!

Googletin välittömästi FormLifen nimellä ja pam! - siellähän niitä kohtalotovereita oli pilvin pimein. Mitään häpeää mokaukseni johdosta en suostu tuntemaan. Kerrankos sitä naisihminen on valmis kokeilemaan uusia juttuja, jos kokeilu ei velvoita mihinkään jatkotoimenpiteisiin.

Nyt oli suurempien vaurioiden välttämiseksi kuoletettava luottokortti. Sanomattakin on selvää, että lähetin firmalle sähköpostina tilausten peruutuksen. En kyllä oikein usko että noita peruutus sähköposteja kukaan edes lukee. Palautan saamani tuotteet, jos saan rahani takaisin, jota myöskin suuresti epäilen. Onpahan tulevaksi suveksi ainakin öljyä, millä voidella kuivaa auringonpaahtamaa ihoansa!

Oppirahat on nyt maksettu ja seuraavan kerran mietin kahteen kertaan, kenen sivuilta menen mitäkin tilailemaan.

Tässä linkki huijaustarinoihin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10585069.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Minäkö vanha?

Olen piilottanut johonkin muistivihon uumeniin jo vuosia sitten muutaman lukemani huvittavan ajatuksen vanhenemisesta ja siitä, miten me  jo eläköityneet voimme ajatella kanssasisaristamme ja veljistämme. Löytyipä noilta riveiltä ihan tutuntuntuista ajatuksenjuoksua, kun sen uskalsi itselleen tunnustaa.

Vanhemman ihmisen tulee pitää nuoruuden nautintojen menettämistä vapautuksena, huolehtia itsestään ja pysyä hyvällä tuulella, jotta nuoremmat ihmiset jaksaisivat seurustella hänen kanssaan (Platon).

Vanhan tulee pitää kurissa paitsi huikentelevaisuus, myös laiskuus ja ärtyisyys ja tietoisesti harjoittaa sekä ruumista että sielua (Zenon).

Nämä tekstit löytyivät jostain Merete Mazarellan kirjasta:
"En pidä eläkeläisyhdistyksistä" sanoo seitsenkymppinen. "Enkä liioin ompeluseuroista tai meikkikutsuista. En halua lähteä bussimatkoille paimennettavaksi ryhmän mukana. Enkä käydä vanhusten kuntojumpassa. En halua ostaa arpoja, joissa on surkeat voitot, enkä joutua kuuntelemaan vapisevia kuoroja, jotka panevat parastaan niin että itkettää. Olen ilkeä, ylpeä ja omahyväinen, saan syyttää itseäni siitä, että minut on jätetty kyydistä ja seison yksin laiturilla."

Miehistä: Jotkut ovat kumaraisia ja alistuneita, jotkut pikkuilkeitä, toiset poukkoilevat ympäriinsä kuin pinkeät viriilit ilmapallot. Yrittävät olla hauskoja. Flirttailevat kassaneidin kanssa. Se on kiusallista ja niin surkean läpinäkyvää - yksi ainoa neulanpisto ja ilma pihisee ulos. Voi miten säälittävää.

Noissa on totuuden siemen joka ei välttämättä ole tervetullut: eläkeläiset eivät ilman muuta halua seurustella juuri eläkeläisten kanssa, eläkeläiset voivat pelätä sitä, etteivät ikätoverit ole tarpeeksi vireitä. He voivat pelätä myös sitä, etteivät itse ole tarpeeksi vireitä. Moni eläkeläinen, joka käy ensimmäistä kertaa eläkeläisyhdistyksessä, ajattelee kauhistuneena: Mutta nuo kaikkihan ovat vanhoja.

Sisareni kysyi minulta kerran kotipaikkakunnallamme, kun bongasi tutunnäköisen miehen, satuinko tunnistamaan tuon luokkatoverini. LUOKKATOVERINI??? Mutta eihän noin vanha mies voi mitenkään olla MINUN luokkatoverini!!!!
Olisiko itsekullakin joskus peiliin katsomisen paikka? - Ja sitä peiliä voisi sitten katsella silmälasit päässä!


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Naistenpäivä

Sosialistissa maissa naistenpäivä on ollut suuri juhlapäivä, jota on vietetty kansallisena vapaapäivänä. Työpaikoilla miehet ovat tuoneet naisille ruusuja ja järjestäneet jotain ohjelmaa. Meillä päivää on juhlittu arkisemmin ja pahaa pelkään, että se tulee entisestään kaupallistumaan ystävänpäivän vieton tapaan.

Venäjällä on sanontana, että 364 päivää vuodessa nainen on hellan ja nyrkin välissä ja yhtenä päivänä vuodesta tilanne on erilainen. Ehkä Suomessa tänä päivänä kuitenkin asiat ovat paremmin verrattuna tuohon tilanteeseen - ja voihan tilanne perheessä olla päinvastainenkin! Meillä Pohjoismaissa eniten eripuraa aiheuttanee epätasa-arvoinen palkkausjärjestelmä ja naisten "lasikatto" uralla etenemisessä.

Naistenpäivä on suuri asia, jos sen ottaa naisten oikeuksien päivänä. Tasa-arvoisessa maailmassa olisi pystyttävä puuttumaan naista sortaviin epäkohtiin: naisten huonoon asemaan kehitysmaissa, naisten ympärileikkaukseen, burhkan käyttöön Pakistanissa ja Afganistanissa jne... Luultavasti näiden asioiden korjaaminen vie monen sukupolven ajan, eikä tule olemaan helppoa.

Venäjällä ja Ukrainassa miehilläkin on naistenpäivää vastaava juhlapäivänsä; Miestenpäivänä pidetään 23.2. juhlittavaa "Isänmaan puolustajien päivää".
Vain todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo voi parantaa yhteiskunnallisia oloja ja luoda henkistä hyvinvointia. Naisten ja miesten tasa-arvo koskee meitä kaikkia.

Kevyempää naisenpäivään liittyvää runoutta, e-kortteja ym. löydät täältä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Arjen suukopua

Nyt naurattaa!!! Pienestä se suukopu saadaan aikaan, kun ei oikein isompia ongelmia ole vatvottaviksi. Joskus saan oppia ja ojennusta ihan pienten arkisten asioiden hoidosta, kun olen unohtanut tehdä jotain tai tehnyt sen "päin mäntyä".

Nyt olikin frouvalla harvinaisen sekava aamu! Kun mies oli nostanut kameroiden laturit keittiön pöydälle ladattuaan kamerat, meni törppö rouva viemään ne siitä pöydällä lojumasta laatikkoonsa. Mutta voi! Akuthan olivat siellä vielä paikallaan - eikö niitä nyt siitä huomannut ja laittanut takaisin kameraan? No kun en sattunut huomaaman!

Istuinpa siinä sitten uuden tietsikkani ääressä, kun siskoseni huuteli skypeen juttelemaan. Ihan mukavaa oli katsella ja kuunnella häntä, mutta minun kaunis kuvani ja suloinen äänenipä eivät häntä saavuttaneetkaan. Mies heti siihen viereen neuvomaan, että sinun pitää painaa siitä vihreästä napista. Mistä hemmetin napista? Vuosikausia olen skypeillyt, enkä ole mitään nappia painanut!!!!! Siinäpä sitten sanailtiin puolin ja toisin. Vika oli tietysti siinä, etten KOSKAAN kuuntele, kun minulle annetaan ohjeita! Lieneekö kuulossa vai ymmärryksessä vikaa?

Tein siinä hätäpäissäni sitten oman ratkaisuni ja avasin fläppärin, jossa skype toimi erinomaisesti. Eikä sen toisen koneen vihreän nappulan painaminen olisi mitään auttanut, kun vika oli uuden masinan skype-asetuksissa! Että silleen! Pieniä on nämä arkirutinat, eikä niitä haudat mihinkään hampaankoloon reikiä aiheuttamaan!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kannattaa katsoa

Innostuin seuraamaan FST5:lta ruotsalaista draamasarjaa "Helteinen helmikuu", joka kertoo arkiset kuvionsa Thaimaan helteisiin vaihtavista ihmisistä. Taikku-fanina aloin katsella aloitusjaksoa lähinnä maisemien ja thai-tunnelmien vuoksi, mutta jäinkin koukkuun sarjan ihmissuhdesotkuista kiinnostuneena.

Ruotsalaisen vanhemman pariskunnan suhteen katseleminen sai suorastaan kihelmöimään. Despootti mies on pitänyt vaimoaan pihdeissä vuosikymmeniä ja vihdoinkin nainen sai tarpeekseen ja aloittelee uutta elämää miehen jäädessä ruikuttamaan "...mutta miten MINÄ nyt pärjään?". Ei miehen invalidisoituminen oikeuta mitenkään ilkeään ja terrorisoivaan käytökseen, jota hän koko ajan vaimoaan kohtaan osoittaa. Miten ihmeessä tällaiset itsekkäät urokset onnistuvatkin kuvittelemaan, että maailma pyörii vain heitä varten ja että vaimon alistuminen kaikkeen on itsestäänselvyys?

Vaimonhakumatkalla oleva poikamies etsii onneaan tyttöbaareista ja päätyy vieraassa kulttuurissa "outoihin" kuvioihin. Voi reppanaa, kun on naisen puutteessaan tyttöjen vietävissä!

Kymmenosaisesta, suomeksi tekstitetystä sarjasta on nyt esitetty aloitusjakson lisäksi kolme osaa. Niitä ehtii vielä katsomaan YLE Areenasta seuraavasti. Thai-fanien kannatta vilkaista; tunnelmaan pääsee, vaikkei valitettavasti mausteisten ruokien tuoksut olekaan vielä telkun kautta saatavissa!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Parisuhdepalaverit

Hauska, joskin mahdoton ajatus miehen ja vaimon viikkopalaverin pitämisestä sai minut miettimään asiaa lähemmin.

Lainaus kirjasta "Matkalla puoleen hintaan"

- Suunnitellut sunnuntaipalaverit:

Nainen: "Ajatuksena on, ettei viikon mittaan valitettaisi ja arvosteltaisi - kun sinä teet niin ja et tee näin - vaan sanottaisiin kaikki kerran viikossa vähän rakentavammin. Mielellään niin, että sanotaan kolme positiivista ja kolme negatiivista asiaa."

Haastattelija: "Miten se toimii?"

Nainen: "Tai siis toimi! Olemme lakanneet pitämästä paripalaverejä. Mies sai niistä tarpeekseen, sillä hän sanoi, että taas minua haukutaan kaksi tuntia."

Haastattelija: "Siltäkö hänestä tuntui?"

Nainen: "Ei pelkästään tuntunut, vaan niin siinä kävi."

Enpä osaa nähdä itseäni tekemässä muistiinpanoja pitkin viikkoa miehen tekemistä töppäyksistä, tekemättä jättämisistä ja unohteluista. Olisi perin koomista, kun viikonloppuiltana istuttaisiin yhteisen pöydän ääreen muistiinpanoinemme ja vuorotellen kommentoisimme viikon aikana hampaankoloon kertyneitä "möykkyjä". Siinä kävisi helposti niin, että mukava saunailta jäisi viettämättä ja kumpikin mököttäisi omassa huoneessaan hautomassa haavojaan.

Onneksi kiukuttavat asiat voidaan kakistaa ulos tuoreeltaan, vaikka joskus "verisesti" loukkaannutaankin. Vuosien myötä yhdessä eläen on opittu, ettei mykkäkoulua ikuisuuksiin venytetä. Pieni hiljaisuus on joskus vain ihan paikallaan!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tylsää elämää?

Vakiintuneessa parisuhteessa eletään seesteistä, rauhallista elämää. Joskus toki räiskyy, kun asioista keskustellaan ja toisistaan otetaan mittaa, mutta pääosin elo on tasapainoisen leppoisaa.

Merete Mazarella mukaan kodin sohva edustaa mukavaa yhdessäoloa. Siinä istutaan yhdessä perjantai-iltaisin työviikon jälkeen punaviinilaseineen  toisen lukiessa lehteä ja toisen katsoessa televisiota. Kodikkuutensa lisäksi se on myös vaarallinen, se on houkutus tylsistymiseen.

Nuorten käsitys parisuhteesta on nykyään sellainen, että kiellettyä on tylsistymisen lisäksi myös rauhallinen tyyni elämä.

Entisajan avioliiton tavoitteena oli elää ihmisen kanssa, joka pysyisi muuttumattomana koko liiton ajan. Nykypäivän parisuhde rakentuu romanttiselle ajatukselle, että rakkaus voi muuttaa toisen suorastaan uudeksi ihmiseksi. Naisen tehtävä on kasvattaa miestä ja näin korjata hänen äitinsä tekemät virheet.

Myönnän auliisti, että itse syyllistyn vieläkin (neljänkymmenen vuoden liiton jälkeen) joskus tokaisemaan miehelle, että "olet / teet juuri niin kuin äitisi", eli kasvatustehtäväni ei mielestäni ole mennytkään perille. Omat pahimmat kipuilunsa ja taistelunsa kotitöiden jakamisesta käytiin liiton alkuaikoina, kun sen ajan miehen ei odotettu ottavan osaa perheen arkirutiineihin. Muistan anoppini kovasti ihmetelleen, kun meillä mies oli ruoanlaittopuuhissa. Onneksi nykymies touhuaa keittiössä siinä missä naisetkin - meillä hän on suorastaan keittiövastaava!

Kun ajattelee elämää pitkällä aikavälillä, kuuluu siihen niin ylä- kuin alamäetkin, juhla ja arki. Hirvittävää olisi ajatella, että elämän pitäisi olla koko ajan yhtä suurta seikkailua ja juhlaa, kyllä siihen täytyy sisältyä sitäkin rauhallista, tyyntä elämää - silloin se vasta elämältä maistuu!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Parisuhteen hoitoa

Parisuhteen hoitaminen on taitolaji. Eikä tilanne helpota silloinkaan, kun jäädään eläkkeelle, vaikka olisi aiemmin kuvitellut yhteisen laatuajan hoitavan suhdetta itsestään, kun ollaan kaiket päivät samoissa nurkissa pyörimässä. Pikemminkin päinvastoin. On haasteellista sovittaa ajankäyttönsä siten, että aikaa jää niin itselle kuin myös puolisolle. Sitä niin helposti sujahtaa omien harrastustensa pariin ja niinpä yht´äkkiä huomaakin, että päivä onkin jo illassa, kun yhdessä juodaan kahvia ja katsellaan telkkarista iltauutisia. Toki siinä ehtii reilusti vaihtamaan kuulumisia ja kinastelemaan päivän mittaan yhteisillä lounastauoilla ja päivällisillä.

Totta on, kun miehet -muutkin ystäväpiirimme uroot- valittelee meidän vaimojen viihtyvän ihan liikaa tietsikan ääressä (mitä ihmeen mielenkiintoista ne sieltä niin paljon löytääkin?). Ehkä on huomattavissa pientä mustasukkaisuuttakin kaikkien facebook- ja muiden yhteyksien takia, joita miehet tahtoo pitää täytenä hölynpölynä.

Osin pelottavaakin on se mielikuvitukselliseksi luultu maailma, jossa koneet korvaavat ihmissuhteet. Kuulin, että jo nyt on mahdollista, että kun astut tietokoneesi eteen aamulla, se tunnistaa sinut ja toivottaa ääneen nimelläsi "hyvät huomenet".

maanantai 13. helmikuuta 2012

YSTÄVÄLLENI

Kuulehan rakas ystävä,
kun mulla on nyt vähän kiireitä.
Tänään kaffeelle ehdi en,
mut kuitenkin sua aattelen.
Hörpätään kuohuvat myöhemmin,
ehtiihän sen tehdä sittemmin.
Tässä voin kukkaset ojentaa
ja ystävänpäivää toivottaa!
B.Ahokas

maanantai 30. tammikuuta 2012

Ystävänpäivä

Vaikka kaupallinen, amerikkalaistyylinen ystävänpäivän hösötys ei istuisikaan suomalaiseen mentaliteettiin, ei mielestäni ystävien muistaminen pienellä viestillä tai hauskalla nettikortilla ole ollenkaan hassumpi juttu.

Mielenkiinnolla olen katsellut Puerto de la Cruzin kauppakeskusten ystävänpäivähömpötystä sydämenmuotoisine krumeluuri-täytekakkuineen.

 Kovin on keinotekoisen ja imelän tuntuista meininkiä. Melkein toivoo, ettei suomalaiseen kulttuuriin kopioitaisi maailmalta ihan kaikkea; parempi olisi pitäytyä pienimuotoisessa runojen rustailussa. Hauskaa olisi saada uusia, tuoreita runoja omalle ystävärunosivulleni. Jos runosuonesi pulppuaa ja kirjoituskätesi kutisee, älä pistä taitojasi vakan alle, vaan raapusta rivisi tämän blogin kommenttina tai vieraskirjaani.

Täältä voi löytyä mukavaa lähetettävää ystävälle
Kaikkea ystävänpäivään

Lueskelepa tuoreita runoja alapuolella olevista kommenteista!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Luottamus

Joskus elämä voi yllättää toden teolla! Nykyisen kovan businesmaailman rinnalta voi löytää vielä myös menneen maailman tapoja. Hämmästyttävää on, miten eri tavalla asioihin suhtaudutaan pohjois/itäisessä Suomessa kuin etelän ruuhkakeskuksissa.

Mies sai vinkin Itä-Suomessa asuvalta ystävältä lehti-ilmoituksesta, jossa ilmoiteltiin talon ostohaluista. Vaikka aikomus oli jättää perintötilan myynti kevääseen, kun tiet olisivat sulana ja raivaustyöt suoritettu, soitteli mies kuitenkin ilmoituksen jättäjälle. Ilmeni, että kyseessä oli sikäläinen välittäjä, joka halusi käydä katsomassa heti tilat ja tontin. Onneksi avaimet oli jätetty syksyllä avuliaalle naapurille, joka toimi talon esittelijänä. Kun talo oli jätetty talvilepoon, oli siellä tehtävä pieni siivous hämähäkin seittien ja kärpäsen raatojen poistamiseksi. Pihan tiet ja polut olivat tietysti myös paksun nietoksen peitossa, joten lumityötkin oli tehtävä.

Kun me istuttiin täällä Etelä-Suomessa kotona lämpimässä, huhki joukko ihmisiä siellä tilalla meidän puolestamme oma-aloitteisesti. Olivatpa jopa lämmittäneet tuvan leivinuunin. Ja niin siinä kävi, että tila oli myyty alle viikossa - minkäänlaisia välityssopimuksia allekirjoittamatta, puhelimessa asioista sopien ja sähköpostilla tilan tietoja lähetellen.

Ultra-, super-, hyper-toimintaa, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli kiinteistökauppa, johon kuuluu talon ja pihapiirin lisäksi peltomaata ja metsää. Täällä kun olen tottunut siihen, että asunto-osakkeen kaupassakin joka ikinen välitarjouskin käydään allekirjoittamassa ja jokaisesta pikkuasiasta laitetaan mustaa valkoiselle. Tässä kaupassa asioista sovittiin puhelimessa ja kaupantekotilaisuudessa asiat pistetään paperille. Näinkin voi vielä näköjään toimia!