lauantai 20. elokuuta 2011

Pesän purkaminen

Elämän varrella kertyy kaapin perukoille melkoinen määrä tavaraa, jos mistään ei raski luopua ja kaiken säästää varmuuden vuoksi tuleville päiville. Varmaan on niin, että sodan ja pula-ajan nähnyt sukupolvi oli oppinut niin säästäväiseksi, ettei heikkokuntoistakaan tavaraa heitetty roskiin, vaan laitettiin talteen pahan päivän varalle uudelleen tuunattavaksi. Vaikeaa on nykyiseen menoon tottuneen ihmisen ymmärtää, että rikkinäisen lakanan paikka on yhä kaapissa odottamassa korjaamista, kun sen itse olisi jo hyljännyt lumpputaivaaseen.

Melkein vuosisadan yhden suvun hallussa olleen kuolinpesän purkaminen on rankka juttu. Kun talossa on liki kaksisataa neliötä asuintilaa, riittää kaappien ja komeroiden läpikäymisessä urakkaa usealle viikolle; puhumattakaan maatilan muista rakennuksista ja varastoista. Koneita ja työkaluja tuntuu löytyvän loputtomiin, joista sitten yrittää arvailla, onko niillä vielä käyttöä kenellekään, vai onko niiden tulevaisuus rautaromuna.

Onneksi kaiken varastoidun tavaran joukosta löytyy myös "kirkkaita helmiä", jotka ovat siinä säilytysinnossa jääneet jälkipolvien ihasteltaviksi. Oman pesänselvityksemme ansiokasta satoa näissä kuvissa

Miehen äidin isovanhemmat (1800 luvulta).


Huomioi etualalla näkyvät ihanat silmälasit = "kakkulat"

Kun nykyisin harvemmin jäädään asumaan eliniäksi samoille sijoilleen, ei säilytettävää tavaraakaan pääse kertymään nurkkiin niin mahdottomia määriä. Muuttojen yhteydessä tulee käydyksi kertyneen omaisuuden läpi ja siinä yhteydessä yleensä luopuu turhaksi kokemastaan krääsästä.
post signature

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Eutanasia

Miten pieneksi ihmisen on kuihduttava ja miten paljon tuskaa tunnettava, ennen kuin luonto hoitaa tilanteen ja korjaa kituvan manan majoille. Me ihmiset säälimme eläimiä ja viemme lemmikkimme nukutettavaksi, kun huomaamme, että elämä on muuttunut pelkäksi kärsimykseksi. Miksei ihmisellekin voisi ojentaa auttavan käden ja saattaa rajan yli, jos paranemisesta ei varmuudella ole pienintäkään toivetta ja elämä on muuttunut pelkäksi kuoleman odotukseksi? - Olettaen tietysti, että sairastava sitä ITSE VAATII täydessä järjessä ja ymmärryksessä. Lainlaatijaakin tietysti ymmärtää, kun se on tiukasti tällaisen avun kieltänyt - ainahan joku voisi käyttää tilannetta hyväkseen ja päästää mummun päiviltä perinnön saantiaan nopeuttamaan.
Riippuu tietysti ihmisestä kumman hän kokee pelottavampana - kuoleman kohtaamisen vai kitumisen tuskien ja epätietoisuuden keskellä. Uteliaana ihmisenä valitsisin kuoleman, silloinhan pääsisin näkemään ratkaisun tuohon ikuiseen arvoitukseen. Lieneekö tuo nyt niin pelottavaa, jos kaikki loppuukin tuohon kuoleman hetkeen? Eikö se olisikin uusi seikkailu, jos sielu lähtisi vaeltamaan uusissa maisemissa?

post signature

tiistai 9. elokuuta 2011

Saatanan tummat

Kirjoitin huhtikuussa blogissani Huijareita tummien aiheuttamasta harmista ja rikollisuudesta, jolla he piinaavat heikkoja ihmisiä.
Ainakaan yrittämisen puutteesta ei näitä meidän omiakaan tummarotuisia voi syyttää! Uskomatonta sinnikkyyttä osoitti taas kerran Miranda, joka soitti miehen veljen kännykkään, vaikka hänet oli mielestämme jo tarpeeksi säikytelty lopettamaan yhteydenotot. Päättelimme, että ehkä hänellä oli tärkeää raha-asiaa, kun eläkelaitos on juuri muistanut pienellä avustuksella eläkkeensaajia.

Sairaalassa makaavan veljen kännykkään vastasikin mieheni ja hätäpäissään Miranda sai änkytettyä luuriin, että "väärä numero". Totta - ihan pieleen meni sekin soitto ja ilmeisesti pilasi täysin Mirandan "työpäivän". Nimittäin mieheni ei jättänytkään asiaa siihen, vaan asiaa tutkittuaan soitteli Mirandalle takaisin. "Saatanan lehmä, etkö jo tarpeeksi ole kupannut rahoja sairaalta mieheltä?" - "Enhän minä mitään ole ottanut!" Ihan uskottavaa on, että hän olisi vaan kysellyt potilaan vointia!
Kyllä tuolla heimolla on peiliin katsomisen paikka, kun ruikuttavat rotusorrosta ja huonosta kohtelusta. Sitä saa, mitä tilaa!

post signature

torstai 4. elokuuta 2011

Imago kohdallaan?

On totuttu ajattelemaan, että vain julkisuuden henkilöillä ja yrityksillä on IMAGO. Erehdys, meillä kaikilla on oma imagomme, halusimmepa sitä tai ei.

Imagohan tarkoittaa ihmisen tai yrityksen itsestään antamaa julkista kuvaa tai vaikutelmaa. Se on myös toisten ihmisten meistä muodostama mielikuva. On hauskaa huomata, miten esim. puhelimessa vastapuolen ulkonäöstä muodostunut mielikuva harvoin vastaa todellisuutta. Ensivaikutelmaa, jonka itsestämme annamme, pidetään todella tärkeänä, koska sitä on sitten vaikeaa jälkikäteen saada muuttumaan.

Nettiverkostoissa itsestään voi luoda minkälaisen kuvan tahansa avattarineen ja nimimerkkeineen. Touhu voi olla jopa vaarallistakin, kun vastapuolen pienimmästäkään rehellisyydestä ja tarkoitusperästä ei ole takeita.

Olin yllättynyt, kun miespuolinen ystävä kertoi lukevansa nettipäiväkirjaani ja kaipasi tekstiin miehisempää otetta. "Bigi - noin nössö Sinä et kyllä voi olla!" Itsekin tiedän antavani kirjoittaessani useimmiten itsestäni "kiltin" ja nössön mielikuvan, vaikka joskus tekisi mieli revitelläkin reteesti. Kyse on kuitenkin siitä, että noita sivujani lukevat myös lapsenlapseni, eikä varmaan mummi-imagoon kuulu kovin ärjy tyyli. Koen asian olevan hyväksi myös itselleni, kun joudun tekstiä suoltaessani suodattamaan pahimpia höyryjä. Ehkä, blogieni ja sivujeni lukijatkin ovat tottuneet nössöilevän mummin tarinoihin.

post signature