sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tässä ja nyt

"Kaikki on tässä ja nyt" - niin lukee wc:ni seinäkirjoituksessa, jonka edellinen talon valtiatar sinne on liimaillut sairastuttuaan rintasyöpään. Ajatus oli niin hyvä, että annoin olla sen paikallaan muistutuksena myös itselleni.


Niinhän sen pitäisi olla tämän elon, ainakin meillä myöhempään keski-ikään varttuneilla. Mutta, mutta..... Miten se lipsahtaakin tuo ajatus koko ajan järjestelemään asioita tuonne kauas tulevaisuuteen.

Silloin, kun vakava sairastuminen pistää asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, ehkä osaakin asettua aloilleen ja ottaa päivän kerrallaan; pystyy nauttimaan juuri siitä hetkestä ja olemaan läsnä, koheltamatta ajatuksissaan jo ties missä atmosfääreissä.

Suorituskeskeisen ihmisen on hyvin vaikeaa hiljentää menoa ja rauhoittua nauttimaan juuri siitä hetkestä, mikä toisi iloa ja tyydytystä sielulle. Aivot eivät tahdo jäädä vapaalle edes nukkuessa, vaan pukkaavat koko ajan uutta tehtävää ja märehtimistä, vaikka kuinka yrittäisi olla ajattelematta muita kuin sinisiä ajatuksia. Edes silloin, kun pakenee kaukomaille päätään tuulettamaan, ei voi olla täysvarma, että onnistuu jättämään joutavanpäiväiset murheet kotirannalle. Sielläkin ne voivat putkahtaa varoittamatta pintaan nautiskelua häiritsemään. Niinhän se on, ettei omia ajatuksiaan voi paeta edes Indo-Kiinassa, kun päässä ei satu olemaan on-off-katkaisinta.

"Kaikki on tässä ja nyt" - ainakin oli sen hetken, kun tämän tekstin tänne väsäsin.
post signature

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pikku kirjoituksia

Onneksi on keksitty tämä blogi-kirjoittelu, jossa sieluaan ja tuntemuksiaan voi tuulettaa vapaasti, jos ei ujostele ja pelkää naurunalaiseksi leimautumista. Eikä niiden kirjoitusten tarvitse olla hienoja ja korkealentoisia; kukin kyhää tekstiä tyylillään. Voisi hyvin kuvitella, että kirjoittelee itselleen päiväkirjaa, nyt vain blogisivusto korvaa sen vanhan, surkealla lukolla varustetun päiväkirjan. Blogissakin voi rajata halutessaan tirkistelijät pois ja vuodattaa tekstiä "Rakas päiväkirja"-tyyliin vain omaan käyttöönsä.

Itse kirjoittelen tähän blogiini niitä sinisempiä ajatuksia ja vuodatan pienet arjen ilot ja harmistumiset Birgit mummun omat jutut-sivulla, josta siirrän ne päivittäin omaan päiväkirjaani. Sieltä ne sitten löytyvät vuosienkin takaa, kun dementia yllättää, tai kun oman ukkokullan kanssa tulee erimielisyyttä siitä, miten kumpikin sattuu jonkin asian muistamaan.

Ikuisena kilojen kanssa taiteilevana yritän pitää itselleni kuria ja ryhtiä manailemalla kilojani tai tuulettamalla onnistumisen hetkiä kaiken kansan nähden blogissa
Jenkkakahvat
.
Ja kun mikään ei ole tarpeeksi, pukkaan tekstiä vielä yhteen pikku blogiini. Matkalla ollessa voi kokemuksia ja nähtävää kertyä päivittäin niin paljon, että on helpompaa heittää muutama kommentti Kalispéra-blogin sivulle, kuin yrittää muistella niitä matkalta palattua.

Kirjoittaminen on hauskaa, lukukokemuksesta en mene sanomaan!

post signature

perjantai 7. lokakuuta 2011

Nykynaisen apulaiset

Mitähän kaikkea uutta kotitaloustekniikkaa tässä ehtiikään näkemään, jos jaksaa uteliaisuuttaan sinnitellä vielä vuosikymmeniä hengissä? Nykyvempeleet ovat tulleet niin itsestäänselvyydeksi, ettei niiden olemassaoloa tule edes ajatelleeksi.

Viisikymmenluvun pulavuosien koti oli ihan toisesta maailmasta, kun sitä vertaa nykyiseen huusholliin. Miten paljon enemmän itselläni jää "omaa aikaa" kuin omalla äidilläni, jolla ei ollut koneita arkea helpottamassa. Tekisipä hyvää tällaiselle nirppanokka sukupolvelle kokeilla elämää tuonaikuisessa arjessa:

- aamukahvin keitto puuliedellä (sytytettävä herättyä) / kahvinkeittimellä
- uunien lämmittäminen / sähkö-, öljy-, kaukolämpö
- ruokatarvikkeiden säilytys kellarissa / jääkaapissa
- ruoka- ja kahvileivän leipominen ja puu-uunissa paistaminen viikottain / leipäkone tai valmiina kaupasta  tai pakasteesta
- vaahdottamiseen rannevoimaa ja vispilä / sähkövatkain
- soseuttamiseen muussinuija / sosesekoitin
- taikinoiden alustamiseen rannevoimaa ja nyrkki / yleiskone
- päivittäinen aterian valmistaminen, kun ei ollut kylmäkalusteita säilytykseen/ mikrossa lämmittäminen
- kauppareissu jalkaisin tai pyörällä / autolla
- marjojen ja vihannesten säilöminen / pakastaminen
- tiskien tiskaaminen / tiskikone
- vaatteiden pesu saunakodassa tai rannalla / pesukone
- vaatteiden valmistus polku-Singerillä / valmisvaatteet
- siivousaineena mäntysuopa / kullekkin materiaalille oma aineensa
- siivousvälineenä harja ja mattopiiska / pölynimuri

JA SOKERINA POHJALLA ROBOTTI-IMURI
Katso miten NaviBot ja Roomba sivoaa

Tämä viimeisin villitys on osoittautunut jo muutaman kokeilukerran jälkeen oivaksi apulaiseksi, josta ilmeisesti tulee meidän perheelle jo muutamassa viikossa se itsestäänselvyys, jota ilman ei siivous mitenkään suju. (ks.Päiväkirja 6.10. ja 4.10.)

Olisipa mukavaa nähdä oman perheen lapsuudenajan "Tosi-TV:tä" filmiltä. Sekin on mahdollista ainakin meidän lapsenlapsille, joiden elämää ja elinympäristöä on talletettuna videofilmille. Huolena on nyt vaan se, miten VHS-kasetit saadaan muutettua nykyaikaiseen muotoon, kun nauhat eivät varmaan kovin hyvinä säily ja laitteitakin lienee vaikea aikanaan heidän mistään metsästää. Tekniikkakin kehittyy koko ajan, joten vaikeaa on ennustaa, millaisesta laitteesta he niitä lapsuuden ajan videoitaan tulevat sitten aikuisina katselemaan. Toivottavasti pystyn ne kuitenkin heitä varten säilyttämään.


 

lauantai 1. lokakuuta 2011

SE pikku piru minussa

Merete Mazzarella on kerrassaan mainio! Olen ihastunut hänen teksteihinsä, joissa hän puhuu rehellisesti ja selkeästi vaikeistakin asioista. Kirjoista huokuu sellainen tunnelma, että oma sielukin rauhoittuu ja mieli hyväksyy elämän karikot sellaisena, kun ne vastaan tulevat.

Kirjoitin blogissani joskus aiemmin "Mummoilua" omakohtaisen näkemykseni "Illalla pelataan Afrikan tähteä" - kirjan mummo-teemasta. Kun anoppini kuolemasta on jo yli kaksi vuotta aikaa ja "koko pesä" on nyt jäänyt tyhjilleen, voin julkaista tämän jo puolitoista vuotta sitten kirjoittamani blogin. Perheen ja suvun sisäisistä asioista ei ole helppo kirjoittaa, mutta  tuo Mereten näkemys oli niin osuva, että sen kautta oli helppoa tuntojaan tuulettaa.

Hän kirjoittaa tuntemuksistaan anoppina - minä voin kääntää samoja tuntemuksia miniän "kielelle".

Merete: Miniä piti kaikkea hänen vuokseen nähtyä vaivaa luonnostaan lankeavana, päivänselvänä oikeutenaan. Niinpä en koskaan pystynyt tuntemaan iloa vaivannäöstäni. Taisi olla enemmän minun ongelmani kuin hänen, ettei häntä ollut kasvatettu samaan 'älkää nyt minun takiani vaivaa nähkö '-mentaliteettiin kuin minut. Tuossa mentaliteetissa taitaa itse asiassa olla jotain hurskastelevaa. Mutta minä yritin olla ihmisiksi, minä tosiaan yritin.
Minä: Anoppini.......Hän ilman muuta oletti, että kesälomallamme meidän oli riennettävä heti auttamaan maatilan kesätöissä, vaikka olimme luovuttaneet koko tilan heille ilman korvausta.
Kahdeksankymppispäiväänsä hän sanoi marttyyrimaisesti viettävänsä ullakolla piilossa. Merkkipäivänä järjestimme hänelle illalliskutsut sukulaisvieraineen, lahjoineen ja kuljetuksineen (edestakaisen matkan pituus 880 km). Minä todella yritin tehdä kaikkeni. Enpä havainnut hänen riemuitsevan.

Merete: Yleensäkin hän houkutteli minusta esiin jonkinlaista pikkusieluista ärtymystä.
Minä: Ennen mummolaan menoa oikein suggeroin itseni ajattelemaan positiivisesti ja päätin olla kiusaantumatta, mutta jaksoin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Olin valmistautunut tekemään kotiaskareet ja auttelemaan kaikessa mihin pystyin - se, että hänen oli tarkkailtava ruoanlaittoani ja valvottava, ettei pöytään kanneta liiaksi ruokaa - houkutteli sisimmästäni esiin pikkusieluisen pirun. Minä kyllä yritin!

Merete: Näen miltä minä vaikutan, mutta juuri se siinä olikin pahinta, että hän sai minut muuttumaan ihmiseksi, jollainen en halunnut olla.
Minä: Näen miltä minä toisten silmissä vaikutan, mutta se juuri onkin pahinta, että hän sai minut muuttumaan siksi pikku piruksi, jollainen en halunnut olla.

post signature