sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Valon voimaa

Miten valo voikaan vaikuttaa mielialaamme. Pitkän pimeän talven jälkeen auringon ilmestyessä taivaalle, mönkivät ihmiset koloistaan kuin karhut talvipesistään. Auringolla on todistettavasti myös terveysvaikutuksia. Meitä on peloteltu ultraviolettisäteilyn ihosyöpää aiheuttavista vaikutuksista, mutta ei pitäisi unohtaa myöskään sen positiivisia ominaisuuksia. Meille pohjolan asukkaille auringon valolla on valtavan suuri merkitys D3-vitamiinin saannissa. D-vitamiinia on sanottu aurinkovitamiiniksi, koska sitä valmistuu ihossa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta.

"D3-vitamiinin tuotantoon ihossa tarvittava UV-määrä ei ole suuren suuri. 15 minuuttia kahdesti viikossa käsivarsien kokoiselle alueelle kesäpäivän auringossa riittää. Ei tiedetä varmasti, välittyykö UV-säteilyn syöpää estävä vaikutus D-vitamiinin kautta vai ei. Pidetään kuitenkin melko selvänä, että ainakin osa siitä välittyisi kalsidiolin kautta. Suun kautta annettu D-vitamiini ei suojanne syövältä. Ainakin sitä tarvittaisiin niin paljon, että määrä aiheuttaisi myrkytysoireita.
Tasainen aurinkoaltistus vähentää monien syöpien vaaraa, melanooma mukaan lukien. Runsaasti aurinkoa saavilla ja auringonpalvojilla on vähemmän eturauhassyöpää kuin aurinkoa vähän saaneilla. Samansuuntainen näyttö on myös suolisto-, rinta-, munasarja- ja virtsarakkosyövissä." Terveyskirjasto.fi

post signature

1 kommentti:

  1. Kapinoin kaikenlaisten lisäravinteiden ja vitamiinien napsimista vastaan ja istuessani tohtori Tolosen seurassa kokonaisen pitkästyttävän illan, tulin maininneeksi asiasta. Tolonen sai minut kuitenkin vakuuttumaan D-vitamiinin tärkeydestä ihmiselle. Tolonen väitti, että mikäli meinaa auringosta saada tarvittavan annoksen D-vitamiinia, pitää maata auringossa alasti 20 minuuttia joka päivä ympäri vuoden. Tuo lienee mahdotonta, joten napsin nyt E-EPAA, josta Tolonen rikastuu ja minä köyhdyn. Enkä ole yhtään kauniimpi tai rohkeampi kuin ennekään, enkä varsinkaan viisaampi. Menisköhän vetämään Tolosta turpaan?

    VastaaPoista