lauantai 13. maaliskuuta 2010

Työttömänä työnhakijana

Työttömänä työnhakijana minun edellytettiin osallistuvan työvoimakoulutuksen kahden päivän kurssille. Suurin osa meistä kurssilaisista oli eläkeiän kynnyksellä olevia. Siksi toisen päivän ohjelmana ollut "työnhaku"-osio oli mielestäni vähintäänkin turha. Kohderyhmä oli väärä!

Moniko meistä "iäkkäistä" tarvitsi opastusta siinä, miten hyvä CV ja kiinnostava työhakemus laaditaan, kun se yksi rivi (Synt. xx.xx.XXXX) siinä hakemuksessa määrittää mihin mappiin hakemus joutuu. Kuuroille korville taisivat mennä myös opit siitä, miten työhaastattelussa tulisi käyttäytyä ja esittää itsensä mahdollisimman myönteisessä valossa - miten ihmeessä sinne haastatteluun ensin pääsisi?

Ja jos olet onnistunutkin jollain ihmeen konstilla rustaamaan hakemuksen niin, ettei työnantaja hoksaa ikääsi, niin viimeistään ovella joudut todella tsemppaamaan, jotta viehätysvoimasi sokaisee vastapuolen.

No ei se oppi varmaan ihan hukkaan mennyt - ainahan elämässä hyvää imagoa tarvitaan.

post signature

2 kommenttia:

  1. Myös minä olen kokenut nyt melkein kuusikymppisenä tuon työttömän työnhakijan nurjan puolen. On pompoteltu luukulta toiselle. Nyt olen työharjoittelussa alalla , jota olen tehnyt pienen ikäni , elikkä lähes 40 vuotta, saadakseni edes omasta mielestäni minulle kuuluvan pienen työmarkkinatuen. Saahan tällä menettelyllä työnantaja ilmaista työvoimaa, ja minä n. 3,- eur. tuntipalkkaa. Moniko on valmis tekemään työtä tuolla palkalla muuten, kuin ahdistettuna alimpaan helvettiin ????

    VastaaPoista
  2. Itse olen vasta irtisanottuna ja yrittelen tässä ensimmäistä päivää työskennellä sairasloman jälkeen.
    Vihan tunne + itketys varmasti tuovat työnantajan mielestä hyvän työvireen. Koska puoli vuotta on töissä pysyttävä.(on työntekovelvoite)
    Ja kauhuissani odottelen aikaa työministeriön asiakkaaksi. Varmasti kaikenlaiset pompottelut tulevat tutuiksi.
    Ja ikäähän on kohta 59-vuotta. Joten mihinkään putkeen en pääse, kuten vielä 40-luvulla syntyneet.
    Mutta Onneksi Aurinko Paistaa ja on Ihania läheisiä sekä ystäviä!

    VastaaPoista