Kuolinilmoitus verkkoon

Sain vieraskirjaani viestin, jossa kerrottiin uudesta "Kuolinilmoitus"-sivustosta. Kävinpä heti kiinnostuneena kurkkaamassa, mitä uutta olisi tarjolla.
Kun sivusto on vielä tuore, eikä siten ole ollut vielä laajemmalti tarvitsevien tiedossa, on ilmoituksiakin vielä kovin niukan laisesti. Ajatus on mielestäni kuitenkin oikein nykypäivään osuva. Tunnetuksi tultuaan se palvelee tarkoitustaan paljon paremmin kuin lehti-ilmoittelu.
Omaisen kuolemasta ilmoittaminen tuttaville, naapureille ja sukulaisille on hoidettu eri kulttuureissa monin eri tavoin. Etelä-Euroopassa näkee katujen varsilla pylväissä paperille kirjoitettuja kuolinilmoituksia valokuvineen.
Esimerkiksi Nicaraguassa on ollut tapana ilmoittaa kuolemasta "kuulutusautosta". Kuolinilmoitusta varten voi vuokrata auton, joka kiertää ympari kaupungin katuja ilmoittaen kuolintapauksista ja muistotilaisuuden pitopaikasta. Kuolinilmoitukset lukee vuoden vakuuttavin radioääni klassisen musiikin säestämänä. "Atencion, Atencion!" Rikkaimmat voivat ilmoittaa suru-uutisen jopa televisiossa.

Paikallislehdissä ilmoittaminen toimi hyvin silloin, kun ihmiset pysyivät syntymästään asti kotipaikkakunnallaan ja lukivat oman kotiseutunsa uutislehtiä. Eipä voi nykypäivän globaalissa maailmassa kuvitellakkaan, että paikkakunnalla ilmestyvän lehden suruviesti saavuttaisi muualla Suomessa, saatikka toisella puolen maailmaa, asuvia tuttavia. Netissä olevien kuolinilmoitusten lukeminen ei ole olinpaikasta riippuvainen.

Merkityksettömin seikka tuskin lienee se, että netti-ilmoitus on toistaiseksi ilmainen, kun esim. Hesarissa ilmoittamisesta voi joutua pulittamaan jopa 1.000 euroa. Vanhan perinteen rikkominen voi joistakin tuntua "syntiseltä", mutta uusi aika voi tuoda uuden tavan soveltaa niitä nykyaikaisella tavalla.

Taas kiloja pois



Vaikeaa on painonhallinnan jalo taito!!!  Helpompaa olisi harrastaa painon hallitsemattomuutta, mutta onneksi takaraivossa asustava pikkuinen pirulainen vaatii edes jotenkuten säilyttämään kevyemmän kehon.

Lue lisää Painonhallinta

Kanarialla

Kyllä Kanarian "kesämökkimatkailu" sopii ihmisille, jotka eivät kaipaa biletyspaikkoja heti kotioven taakse. Epämääräinen asumusvarauksemme osoittautui kodikkaaksi ja rauhalliseksi keitaaksi, jollaista olimme tältä lomalata odottaneetkin. Hiukan on ollut totuttelemista kahdenkerroksen huusholliin, kun tavarat tuppaa olemaan aina väärässä kerroksessa. Maantasossa olevasta terassissat olemme saaneet nauttia niin ruokailu- kuin oleskelutilanakin.

Kaukana on kavala maailma ja baarien diskomusat; meille laulelee mustarastaat ja undulaatit. Eikä 3,5 km:n taival Inglesin ja Melonerasin keskustaan ole meille liikuntaa harrastaneille matka eikä mikään. Taksiasemakin on ihan vieressä - yhdensuuntaiseen matkaan keskustan melskeeseen palaa euroja 3,50.

Epävakaisen sääennusteen vuoksi vuokrasimme auton vielä toiseksikin lomaviikoksi, vaikka työlästä voi olla senkin kanssa hakea se saaren aurinkoisin olokolo!

Nettiriippuvuus

Ehkä tekee hyvää olla joskus paikassa, johon ei saa nettiyhteyttä. Nyt sen huomaa, miten paljon kotona nettiä tarvitsee, kun lomallakin iskee tuon tuosta ajatus "pitääpä katsoa netistä".
Tarve ei liene useinkaan ihan kuoleman vakava, vaan joku pikku asia jää vaivaamaan ja haluaisi sen selvittää tuota pikaa. Ehkei kaiken nippelitiedon saaminen liene mitenkään tarpeellistakaan, mutta olisihan se mukavaa omatoimilomallakin löytää paikkoja ja saada niistä tietoa, ei niitä sitten enää kotona jaksa hakea.

Nykyihmiselle voi helposti tulla tunne, että on heitetty maailman ulkopuolelle, kun kaikki kotona totutut yhteydet eivät pelaakaan. FaceBook-juorukirjasta on tullut monelle niin koukuttava, että nettikahvilassa on päästävä käymään päivittäin tarkistamassa tilanne. Itse haluaisin tarkistaa sähköpostini vähintään joka toinen päivä, sinne kun tulee muutakin tärkeää viestiä kuin roskapostia.

Nykyiseen "lomakotiimme" ei yhteyksien luominen onnistu, joten on opittava elämään pimennossa. Tekee hyvää parisuhteelle ja muullekin sosiaaliselle yhteiselolle! Ihan ilman yhteyksiä ei sentään täälläkään olla. Tänä iltana tultiin syömään ravintolaan nimeltä "Mummola", jossa voi käyttää omaa fläppäriä ja saada asetettua taas maailmankirjat kohdalleen.

Äkkilähtöjä

Kun Suomessa paukkuu monen viikon pakkaset, alkaa mieli kaivata paikkaan, jossa ei tarvitse ulkonakaan palella. En ole ollut koskaan innostunut Kanarian massaturismipaikoista, mutta nyt, kun oli löydettävä pikainen lähtö jonnekin lämpimään, rupesi nämäkin rannat kiinnostamaan. Tosin nämäkin paikat ovat entuudestaan tuttuja, kun Las Palmasin kaupunkilomilla on tällä käyty elämänmenoa ihmettelemässä.

Nettiä plärätessä löytyi Maspalomasista sattumalta huoneisto, joka oli saanut luokituksekseen vain kaksi tähteä. Nämä Green Oasis -lomahuoneistot näyttivät kuvien perusteella vaatimattomilta, mutta ihan siisteiltä (huoneistot uusittu v.2010). Ehkä tuo kahden tähden luokitus johtuu siitä, että hotellissa ei ole ravintolaa eikä baaria ja vastaanottokin on avoinna vain hotelliin saavuttaessa.

Siispä majoittuisimme kaksikerroksiseen huoneistoon; alakerrassa oleskelutilat, jossa keittonurkkaus (jääkaappi, sähkölevyt, niukka keittiövarustus), kylpy ja terassi. Yläkerrassa makuu- ja kylpyhuone. Tämähän sopi meille mainiosti, kun tarkoituskin oli tehdä tästä lomasta "mökkeilyloma". Erityisen mukavalta tuntui tuo terassi, jos sattuisimme saamaan sen uima-altaalle päin.

Ensimmäiselle viikolle saatiin ohjelmaa, kun jo kotona varattiin autovuokraamosta ajopeli, jolla päästään huristelemaan pitkin saarta. Las Palmasissa asustavat ystävämme eivät tienneet tulostamme mitään, kun taas oli pidettävä viikon ajan tieto matkasta visusti salassa, että voisimme heidät yllättää perusteellisesti.

Ukkopula

Voi meitä ikääntyviä naisia! Meitähän on tilastojen mukaan huomattavasti enemmän kuin ukkoja, joiden elinikä on lyhyempi kuin meillä naarailla. Tämän voi kukin tulkita mielensä mukaan hyväksi tai huonoksi asiaksi. Lieneekö syy sitten elintavoissa, geeneissä vai käyttäytymisessä?

Vuonna 2009 Suomessa eli 566 yli satavuotiasta, joista miehiä oli 82 ja naisia 484, ks. jakauma eri ikäluokissa. Ennusteen mukaan vuosina 1975–77 syntyneistä naisista noin joka viides elää todennäköisesti vähintään 100-vuotiaaksi, miehistä joka viides vähintään 95-vuotiaiksi, joten näköpiirissä ei ainakaan vuosikymmeniin ole tasa-arvoistumista tässä asiassa. Mummot rulettaa!!!

Hämmästystä herättää se, että vielä 1800-luvun puolivälissä elettiin keskimäärin vain n. 40-vuotiaiksi. Näihin päiviin verrattuna elinikämme on siis tuplaantunut /blogini Elinajanodote.

"Vaikka keskimääräinen elinikä kasvaa kehittyneissä maissa koko ajan, ei ihmislajin maksimi-ikä näytä muuttuvan – se on edelleen jossain 115 ja 125 vuoden välillä. Onnistutaanko siihen lääketieteen keinoin vaikuttamaan, sen näyttää aika. Jotkut yltiöpäiset ikääntymisen tutkijat arvelevat, että näillä hetkillä syntyy lapsi, jolla on teoreettiset mahdollisuudet elää satoja vuosia." Lähde: Lääkärikirja Duodecim, professori Jussi Huttunen  Nähtäväksi jää!
Se näkee ken elää vielä 2211 ???!!!!

Ystävyys

Ystävyys ei ole trendi,

se ei seuraa muotia,
siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä.

Silti se on elämän paras sijoitus!

Ystävyys on syvää keskinäistä kiintymystä, joka vuosikymmentenkin jälkeen kestää ja kantaa; kun tavataan pitkän ajan jälkeen, niin jatketaan siitä, mihin edellisellä tapaamisella jäätiin. Ystävyys ei ole kulutushyödyke, vaikka hyvä ystävä onkin usein hyödyksi. Suomenruotsalaisten pitkän, hyvän elämän uskotaan olevan yhteisöllisyyden tulosta. Muista eristäytyvät "maan hiljaiset" - erityisesti nuoret miehet - alkavat käyttäytyä agressiivisesti ja vievät hautaan mukanaan perheitään ja koulutovereitaan. Olisipa heilläkin edes joku ystävä, jolle purkaa mieltään.

Oikeastaan yksi ystävä on liian vähän; hän ei ehkä jaksa kantaa koko taakkaa. Viisikymmentä ystävää alkaa olla jo vähän liikaa ja ystävyys lieneekin vain pinnallista tuttavuutta. Silloin voisi puhua kavereista, verkostoista, naamakirjaystävistä.... Mutta pieni oikein hyvien ystävien joukko, se se on jotakin! Hienoa, kun voi soittaa pirauttaa jollekin ystävälle silloin, kun on revetä riemusta tai katketa surusta ja huolesta.

Vanhasta ystävyydestä olisi pidettävä lujasti kiinni, sillä uusien vahvojen ystävyyssuhteiden solmiminen iän karttuessa ei useinkaan ole enää helppoa.  "Ruuhkavuosina" me naiset voidaan luopua herkästi ystävistämme parisuhteen ja perheen takia. Silloin avioeron tultua voi jäädä todella yksin, kun yhteiset ystävät katoaa liiton hajoamisen myötä menneisyyteen.

Surku niitä, joilla on valtava verkosto, mutta ei yhtään todellista ystävää!

Big mama

Kerta toisensa jälkeen Thaimaassa lomaillessa jää ihmettelemään sikäläisten ihmisten ystävällisyyttä. Toki poikkeuksiakin vilkkaissa turistikohteissa tulee vastaan, mutta tosi mukavaa ja välitöntä väkeä nämä luonnonlapset pääosin ovat meitä kohtaan olleet.

Viime loman mieleenpainuvin ihastelun ansainnut persoona oli "Big mama", hotellimme edustalla päivystänyt tuk-tuk-taksin kuljettaja. Meillä oli tilaisuus tutustua tähän valoisaan thai-rouvaan, kun hän kuskasi meitä ostosreissulla Phuket-Townissa (Ostoksia-blogi). En tiedä onko heille syntymäpäivän viettäminen suurempi tapahtuma kuin meille, mutta ainakin tämä meidän kuljettajamme halusi tuottaa minulle miellyttävän merkkipäivän. Vaikka varsinaisiin synttäreihin oli ostospäivänä aikaa vielä muutama päivä, hän oli meitä kauppakeskuksesta odotellessaan hankkinut synttärilahjaksi hedelmiä ja muffinsseja. Nyt joku kyynikko miettii, että kyseessä oli tietenkin markkinointitemppu. Niin olisi voinut ollakkin, koska hänet tilattiin myös syntymäpäivän rientojamme kuljettelemaan.
Mutta!
Onnettomien yhteensattumien vuoksi meitä kuljettikin tuona päivänä toinen mukava kuski, Bob. Big maman tapasimme vasta seuraavana päivänä - ja voi sitä valittelun  ja anteeksipyyntöjen määrää! Hän oli todella pahoillaan, kun ei ollut voinutkaan järjestää aikoomaansa yllätystä.

Todellisen yllätyksen hän minulle järjesti, kun olimme odottamassa lentokenttäbussia. Oman edun tavoittelija ei olisi tuhlannut "ruutia" poistuvaan turistiin!  Hänpä kiirehti luokseni ja halusi minun tulevan istumaan vielä autonsa ohjaamoon, jossa hän kaivoi esille tertun pikkubanaaneja ja kakkukynttilän. Niinpä hän extempore sytytti kynttilän ja laulaa lurautti minulle onnittelulaulun halausten kera. Voi pyhä jysäys - tuollaiseen tempaukseen ei moni meistä pystyisi! Nämä luonnonlapset uskaltavat näyttää tunteensa ja kehtaavat myös kertoa tykkäämisestään. Siinäpä on sitten nieleskelemistä meille ujoille ja juroille suomalaisille.



Riistoa?

Edellisen öykkärityyliin kirjoitetun timanttikorujutun tarkoitus oli kerjätä verta nenästä. Odotin närkästynyttä paheksuntaa osoittavia kommentteja siitä, miten me rikat turistit käytetään hyväksi ja riistetään köyhiä thai-ihmisiä, korut kun saa täältä paljon edullisemmin juuri siksi, että koruntekijän palkka on huimasti pienempi kuin meillä. Jos näiltä paikallisilta kysytään, niin massaturismi ei olekaan mikään kirottu juttu. Mistähän nämä kaikki hierojat, pyykkärit, vaatturit, tuk-tuk-kuskit ja muut ottaisivat päivittäisen leipänsä (riisinsä), jos turistit näiltä kulmilta häipyisivät.

Hiukan eri juttu on monesti näiden baarityttöjen kohdalla. Ystävä kertoi eräänkin tytön sanoneen, että hänellä olisi työpaikka tarjolla tehtaassa, muttei niillä palkoilla pysty kustantamaan läheskään sitä elintasoa, jonka saa länsimiehen "patjana" toimimisesta. Ymmärrän hyvin, että houkutus on suuri, kun työolosuhteet tehtaissa tässä kuumuudessa varmasti ovat kammottavat.

Ostoksia

Tässä yli 30 asteen kuumuudessa ei ostosreissu katetussa basaarissa ole todellakaan mikään loman kohokohta. Muutenkin arabialainen kauppatapa tuntuu varmaan monesta eurooppalaisesta vastenmieliseltä. Kun on tottunut siihen, että hintalappu kertoo mitä tuotteesta joutuu kassalla pulittamaan, on suorastaan raivostuttavaa arvailla miten paljon basaarikauppiaan ehdottamasta hinnasta pitäisi tinkiä, ettei tuntisi itseään idiootiksi. Tottuukohan meikäläinen tällaiseen kaupankäyntiin ikinä?


Illan "viileydessä" innostuin katselemaan bikinikauppiaan tarjontaa sillä aikaa, kun siippa oli viereisessä putiikissa rahaa vaihtamassa. Kuin taikaiskusta löytyi madamelle sopiva kuppikoko - ja kauppoja alettiin hieroa sen kummemmin uima-asua sovittamatta. Olen varma, että maksoin liikaa, mutta väliäkö sillä, kun en niitä bikinejä kotomaassa olisi läheskään siihen hintaan saanut.

Ihan toisenlainen ostoskokemus koettiin, kun taksikuski järjesti ilmaista ohjelmaa ostosparatiisin aukeamista odotellessa. Koskaan elämässäni en ole niin vaikuttavassa jalokiviliikkeessä vieraillut. Jos oli puitteet loisteliaat, niin oli henkilökuntakin ammattilaisia - siellä todella tunsi itsensä huomioiduksi. Vaikka et hetkeä aiemmin ollut tiennyt, että sinulta puuttuu se pikkurillin valkokultainen timanttisormus ja helmistä koottu kaulapanta, niin liikkeestä poistuessasi heiluttelit hienoa jewelryn pussukkaa, jota kuljettajamme ei antanut piilottaa ostoskassin uumeniin. Hänen mukaansa pussukan esilläpito tuottaisi minulle ennen näkemättömän onnenpotkun. Nähtäväksi jää!