Raha ratkaisee!

Hyvin menee, mutta menköön! Meidät suomalaiset on kasvatettu mieluummin kätkemään ylenmääräinen vaurautemme, kuin rellestämään sillä henkselit paukkuen. Monesti itäisten naapureidemme rehentelevä käyttäytyminen herättää meissä ja muissa länsimaalaisissa närkästystä, eikä sitä katsota hyvällä missään muuallakaan maailmalla. Sen sijaan Venäjällä keskiluokkaan - tai jopa alempaan keskiluokkaan kuuluvien - on pidettävä yllä käsitystä, että he voivat paremmin kuin todellisuudessa voivatkaan.

Jo lentokentillä matkustajia katsellessaan tunnistaa venäläisen helposti. Daamit ovat pukeutuneet kuin olisivat iltajuhliin menossa ja miesten käytös on niin leveää, että pois alta risut ja männynkävyt!

Luin suurella mielenkiinnolla kirjaa "Hulluja nuo venäläiset", jossa toimittaja Anna-Leena Lauren ruotii venäläistä sielunmaisemaa. Tästä "Igorin" vauraudella pröystäilystä hän kirjoittaa:
- Ei ole rumaa näyttää olevansa rikas, päinvastoin, se kuuluu asiaan. Sen jolla on rahaa pitää osoittaa se elämäntavallaan, toisin sanoen materiaalisilla asioilla, kuten kalliilla autoilla, arvokkailla kelloilla ja merkkikengillä. Mutta vielä tärkeämpää on osoittaa rikkauttaan käytöksellään. Ei saa koskaan välittää siitä, mitä asiat maksavat. Ei saa koskaan katsoa hintalappua tai lukea ravintolalaskua läpi. Pitää aina jättää valtavat juomarahat riippumatta palvelun tasosta.
Minua ärsyttää suunnattomasti, kun tunnetusti rahapulasta kärsivä venäläinen tuttavani kieltää jättämästä juomarahaa tarjoilijalle kymppeinä, se ei nimittäin näytä hyvältä. Täytyy jättää vähintään viisikymppinen. Eikä juomarahan maksaminen kolikoilla tietenkään tule kysymykseen, sehän näyttäisi aivan hirveältä, vaikka yhteenlaskettu summa olisikin asianmukainen. -

Siis Venäjällä ylipäätään tärkeää on se, miltä asiat näyttävät, viis siitä mitä ne todellisuudessa ovat.

Naisellinen nainen

Pohjoismaissa meistä on täysin itsestään selvää, että naisten ja miesten tasa-arvoon pyritään kaikin keinoin. Venäläisten - niin miesten kuin naistenkin - mielestä olisi ikävää, jos nainen ja mies olisivat tasa-arvoisia. Heidän mielestään on mielenkiintoisempaa pitää yllä pientä näytelmää, jossa mies on perheenpäänä, vaikka kaikki tietävät kuka perheen asioista viime kädessä päättää. Miehen on saatava tuntea liitossa, että hänellä on yliote. Naisen on hyvä esiintyä heikompana ja avuttomampana, vaikka naiset eivät ole sen heikompia eikä tyhmempiä kuin miehetkään. Harmi, ettei kukaan ole vielä kertonut sitä miehelle.

Sketsiohjelma venäläisellä tv-kanavalla kertoo hauskasti miehen ja naisen rooleista:
Naisen asiat ovat tosiaankin hyvin. Työpäivän jälkeen hänen täytyy kiiruhtaa päiväkotiin, hakea lapset, käydä kaupassa, laittaa ruokaa, auttaa lapsia läksyjen teossa, panna heidät nukkumaan, pestä, silittää ja siivota. Sen jälkeen hän on vapaa ja voi tehdä mitä halua. Mies tulee kotiin töistä ja katsoo televisiota. Täydellisen uupuneena hän menee sen jälkeen nukkumaan. Sellaista hänen elämänsä on. Voi miesraukkaa!

Että silleen! Eipä siis ihme, että meitä pohjoismaisia naisia suorastaan naurattaa venäläismiehen näkemys meistä hiukan erilaista naiskuvaa edustavista naisista. He suorastaan säälivät meitä, kun meidän omat miehet eivät enää huomioi meitä tarpeeksi, eivätkä lausu meille kohteliaisuuksia. Pohjoismaiset miehet eivät ole heidän mielestään enää miehiä, vaan surkeita, nujerrettuja tohvelisankareita, jotka pakotetaan kotona miehille sopimattomiin töihin ja jotka jopa työntelevät lastenrattaita. Pohjoismaiset uranaiset näyttävätkin miehiltä lyhyine tukkineen, silmälaseineen ja matalakantaisine kenkineen. Venäläistä miestä suorastaan puistattaa suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten naisten vetelemät lenkkarit. Täytyyhän naisen näyttää naiselta ja sukupuolten välillä täytyy olla jotain eroa!

Siispä siitä vaan kenkäkauppaan piikkikorkoja ostamaan!

Koiruuksia

Törmäsin jostain omituisesta syystä runosivuilla surffaillessani johonkin hauskaan koira-aiheiseen runoon. Siitä innostuneena aloin tutustua asiaan tarkemmin ja päätin tallettaa maukkaimmat palat omille sivuilleni kaiken kansan iloksi.

Näitä aiheeseen liittyviä kirjoituksia lueskellessani en voinut olla törmäämättä lemmikeistä pitävien ja eläimiä inhoavien vastakkaisiin mielipiteisiin, joissa ruodittiin koirille laadittuja muistokirjoituksia.

Ystäväni kennelsivujen pitäjänä olen oppinut ymmärtämään myös niitä ihmisiä, joille oma lemmikki on tavattoman tärkeä ja oikeutetusti perheenjäsenen asemassa. Miksi siis ei sellaisen läheisen "ystävän" menetystä voisi surra samoin kuin muiden läheisten pois menoa? Kyllä tyhjä kaulapanta naulassa, työtön talutusremmi ovenpielessä nostattavat palan kurkkuun, kun on saanut tassunjälkiä sydämeensä. Kaipaus ja ikävä ovat aitoja.

Kuulutpa kumpaan ryhmään tahansa, käypä haukkaamassa sivulla Koiralemmikkini maistiaisia! Ihan mukaviakin juttuja! Minulle ainakin maistuivat!

Kalliiksi käy

Voi pientä ihmistä kaikkien näiden mediaviidakkojen keskellä! Miten sitä voikaan tuntea itsensä niin pieneksi ja tyhmäksi, kun lähtee kone kainalossa seikkailemaan maailmalle. No ehkä siellä kaukomailla on pärjättykin paremmin näiden nettiyhteyksien kanssa, kun on älynnyt mennä asiaa kyselemään respasta. Mutta jopa täällä kotomaassa, kun muutat väliaikaisesti majaa huusholliin, jossa ei omia verkkoratkaisuja ole! Sormi suussa siinä ihmettelet mikä on prepaid-kortti, blue-tooth, uusi liittymä jollekin operaattorille...

Kesämökillä keksin ottaa käyttööni nettitikkuun oman puhelimeni sim-kortin ja kas, yhteys pelasi ja muutamia kotisivujen päivityksiä serverille lähetettyäni ajattelin mennä katsomaan operaattorin sivulta, paljonko tämä lysti tuli maksamaan. Voi pyhä jysäys!!!  94,80 € muutamassa hetkessä!  Arvata saattaa, että sim-kortti löysi takaisin puhelimeeni salamavauhtia ja nettijutut päätin jättää kotiharrasteisiin.

Kotiin palattua siellä odotti vielä isompi yllätys. Operaattorilta oli tullut huhtikuun nettilasku, jossa kolmen päivän vierailusta netissä (pari tuntia) oltiin karhuamassa 325 €. Tuolloin nettiä käytettiin vävyn mokkulan kautta, jossa oli kuukausisopimus, eikä lisälaskua olisi pitänyt siten tulla. Vikana oli vain se, että itärajalla laskutuksen kaappaavat venäläiset, ellei ole huomannut laittaa liittymään roaming-estoa.

Kyllä verenpaine kohosi taas huippulukemiin! Miten on mahdollista, että omassa kotimaassa, itärajalla liikkuessa, pienen ihmisen tulisi tietää tuokin asia ja suojautua suoranaista varkautta ja riistoa vastaan!!!! Onneksi operaattori oli samaa mieltä ja lasku voitiin pistää mappi Ö:hön.

Mikähän lienee seuraava riiston ja huijauksen yritys?

Jälleensyntyminen

Uskoa on monenlaista. Yhä useampi on halukas uskomaan jälleensyntymään, sopiihan se niin hyvin meidän aikamme kehityksen ja nuoruuden palvontaan. Mikä olisikaan parempi ajatus kuin että pitkän, jo tylsäksi käyneen elämän jälkeen voisimme syntyä uuteen vauhdikkaampaan olomuotoon. Kammoamme ajatusta kaiken lopullisuudesta. Ajalle on tyypillistä se, että kaikkeen kouluttaudutaan ja valmistaudutaan - asioille voi tehdä jotain - niin myös elämän loppumiselle.

Jälleensyntyminen muistuttaa virtuaalimaailmaa. Sille, joka on tottunut liikkumaan sellaisissa maailmoissa, jossa luodaan itselle vaihtoehtoisia minuuksia (avattaria) erilaisine ikineen ja sukupuolineen, ei edes kuolema tunnu olevan peruuttamaton eikä todellinen. Ihmiset, jotka viettävät virtuaalimaailmassa suuren osan ajastaan, sanovat, ettei virtuaalimaailma ole sen kummempi, kuin se maailma, jota me kutsumme todelliseksi. Siellä he voivat rakastua, saada suurimman osan sosiaalisista kontakteistaan ja jopa ostaa virtuaalikiinteistöjä.

Oikein nautiskelin Mereten hauskasta, terävästä kommentista, kun hän kirjoittaa ilmiöstä kirjassaan "Kuolleet lehdet" : "Mutta eikö ole luultavaa, että sinä päivänä, kun he saavat sydäninfarktin, he silti mieluummin tilaavat ambulanssin siitä maailmasta, jota me kutsumme todelliseksi".
"Voipa käydä niinkin, että netin kautta tutustuneet ihmiset eivät pysty elämään yhdessä, jos käy ilmi, että he eivät pidä toistensa hajusta."

Face Book ystävänä

Tämän päivän kiireiselle ihmiselle kommunikointi ja sosiaaliset suhteet tarkoittavat jotain muuta, kuin meitä edeltäneelle sukupolvelle. Maalaiskulttuurissa oli tapana piipahtaa naapuriin sen kummemmin siitä etukäteen ilmoittamatta. Nyt telkkari ja netti ovat korvaamassa näitä ihmisen sielunelämälle tärkeitä virikkeitä. Sosiaalinen media (Face Book, Twitter.....) toimii "keskustelukumppanina" ja yhä enemmän sitä on alettu käyttää mielipiteiden ilamisuun reaaliajassa (vrt. juuri käytyjen eduskuntavaalien tv-tulosiltamat).

Merete Mazarella kirjoittaa osuvasti ja hauskasti ilmiöstä:
- Tarkemmin ajatellen ymmärrän, että parasosiaaliset suhteet ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Sillä tarkoitetaan suhdetta elokuvista / televisiosta tuttuun julkisuuden henkilöön tai johonkin, joka ei ole ihminen, vaikkapa lemmikkieläimeen, televisioon tai tietokoneeseen.
Kerrotaan tarinaa vanhasta invalidimiehestä, joka virui yksin pienessä asunnossaan ja torjui päättäväisesti kaikki ehdotukset vanhainkotiin muuttamisesta: "Ei kiitos, minulla on täällä kotona kaikki mitä tarvitsen", hän sanoi, "minulla on mukavat tv-kuuluttajani pitämässä minulle seuraa."
Omakohtaisena kokemuksena muistan kokeneeni jotain vastaavaa, kun olimme Kilpisjärven lomahotellin tv-huoneessa ja toosassa oli meneillään Kotikatu. Mummot eläytyivät ohjelmaan ihailtavan intensiivisesti huutelemalla: "Koeta kestää Hannes!"

Ikävä kyllä, suurella todennäköisyydellä meidän sukupolvelle tulee FaceBook tai muu vastaava olemaan se ihmissuhteiden korvaaja.
"Riittäkö se meille? Voiko sitä heitellä toisilleen virtuaalisia lumipalloja, kun tekee kuolemaa?"

Huijareita

Kirjoitin blogissani MYRSKYVAROITUS "tummien" aikaansaamasta vahingosta, josta laitettiin varoitus myös paikallislehteen. Lehti oli julkaissut kirjoituksen hiukan muutettuna (jättäen pois nimitietoja).

katso teksti



Nytpä Miranda havaitsikin oivallisen paikan, millä saada säikky, sairas ihminen hämilleen. Niinpä hän soitti "lypsettävälleen" ja halusi tavata keskustellakseen tästä hävyttömästä kirjoituksesta, jonka johdosta hän oli  saanut ihmisiltä puhelinsoittoja. (Mitenkähän ihmiset ovatkin keksineet soitella juuri hänelle, kun kirjoituksessa ei mainita kenenkään henkilön nimeä?!!!) Arvata saattaa, että "kivusta ja särystä" olisi ollut maksettava hänelle korvaus.

Onneksi satuttiin olemaan paikalla ja kuulemaan puhelusta sen verran, että mieheni pystyi puuttumaan asiaan. Välittömästi puhelun jälkeen hän soitti takaisin ja kertoi, että hän edunvalvojana kieltää Mirandaa ottamasta mitään yhteyttä holhouksen alaiseen ihmiseen. Mitäs Miranda siihen? - no haistatti tietenkin pitkät ja pisti puhelimen kiinni!

Eipä ainakaan aloitekyvyttömyydestä voi näitä huijareita moittia! Me tavalliset tallaajat ei voida kuin ihmetellä sitä kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä, mitä nämä "alan ammattilaiset " lypsettäväänsä kohtaan osoittavat.

Jännityksellä jään odottamaan mikä on Mirandan seuraava siirto!

Haetaan seuraa

Ei siitä niin kovin paljon aikaa ole, kun viestit oli lähetettävä ihan fyysisessä muodossa kirjapaperille kirjoitettuna. Ajan saatossa suloinen suomenkielikin on hieman muuttunut, eikä teitittelyä enää käytetä muualla kuin virallisissa kirjeissä. Nykyihminen hoitaa viestintähommat bittimuodossa enimmäkseen kännykällä tekstarina tai sähköpostilla.

Törmäsin sattumoisin netissä hauskaan kirjeeseen viisikymmen luvulta, jolloin ainoana deittipalveluna toimivat lehtien kirjeenvaihtoilmoitukset.
Näin silloin ennen:
Teille Tuntematon!
Monet terveiseni saapukoon teille sinne Kiteelle minulta täältä Kontiolahdesta. Olen jo kauan ajatellut että olis kiva jos olis oma kirjeystävä ja niinpä päädinkin koettaa onneani sillä onnihan se olisi jos saisi todella sen kirjeystävän. 

Lienee paikallaan jos esittelen vähän itseäni. Niin olen 173 sm pitkä, tummatukkainen ja sinisilmäinen. Kotoisin minä olen Kuusamosta mutta olen sotapalvelustani suorittamassa täällä Kontiolahdessa. Tulin armeijan palvelukseen lokakuussa joten ikäni te varmaan arvaatte. Valokuvaa mulla ei kunnollista ole tälläkertaa mistä lähettää, mutta käyn aivan piakkoin passivalokuvaamossa sitten kyllä saatte kuvanikin jos niin haluatte, riippuu tietenkin teistä vastaatteko tähän töherrykseeni.

Toivon ainakin että vastaisitte ja minäkin saisin todellisen kirjeystävän. Taitankin lopettaa tällä kertaa.
Hauskaa kevään jatkoa teille vaan ja näkemiin tv Arska (korpraali)

Näin nykyisillä seuranhakupalstoilla:
Kuvaus itsestä:
Hei tässä hyvä ja huumorintajuinen mies vaasasta.. olen 182 cm pitkä ja painan 75 kg eli itseni mielestä aika hyvä kroppainen.. heh. olen hellä ja mukava vaikka kaveriksi. mut nyt kaipaan toimintaa haluavaa seuralaista itselleni.
Etsitään:
Etsin normaalivartaloista rohkeaa tummaa tai vaaleata naista jonka kanssa voin viettää yhteistä ihanaa aikaa. elämä on kuitenki aika lyhyt yksin elettäväksi.. ota yhteyttä ja pidetään hauskaa koko loppu elämä. tai sit vaikka vapaa suhde..heh.. kaikki käy. olit sitte varattu tai vapaa. kaikki pysyy minulta salassa 100%.

Kuolinilmoitus verkkoon

Sain vieraskirjaani viestin, jossa kerrottiin uudesta "Kuolinilmoitus"-sivustosta. Kävinpä heti kiinnostuneena kurkkaamassa, mitä uutta olisi tarjolla.
Kun sivusto on vielä tuore, eikä siten ole ollut vielä laajemmalti tarvitsevien tiedossa, on ilmoituksiakin vielä kovin niukan laisesti. Ajatus on mielestäni kuitenkin oikein nykypäivään osuva. Tunnetuksi tultuaan se palvelee tarkoitustaan paljon paremmin kuin lehti-ilmoittelu.
Omaisen kuolemasta ilmoittaminen tuttaville, naapureille ja sukulaisille on hoidettu eri kulttuureissa monin eri tavoin. Etelä-Euroopassa näkee katujen varsilla pylväissä paperille kirjoitettuja kuolinilmoituksia valokuvineen.
Esimerkiksi Nicaraguassa on ollut tapana ilmoittaa kuolemasta "kuulutusautosta". Kuolinilmoitusta varten voi vuokrata auton, joka kiertää ympari kaupungin katuja ilmoittaen kuolintapauksista ja muistotilaisuuden pitopaikasta. Kuolinilmoitukset lukee vuoden vakuuttavin radioääni klassisen musiikin säestämänä. "Atencion, Atencion!" Rikkaimmat voivat ilmoittaa suru-uutisen jopa televisiossa.

Paikallislehdissä ilmoittaminen toimi hyvin silloin, kun ihmiset pysyivät syntymästään asti kotipaikkakunnallaan ja lukivat oman kotiseutunsa uutislehtiä. Eipä voi nykypäivän globaalissa maailmassa kuvitellakkaan, että paikkakunnalla ilmestyvän lehden suruviesti saavuttaisi muualla Suomessa, saatikka toisella puolen maailmaa, asuvia tuttavia. Netissä olevien kuolinilmoitusten lukeminen ei ole olinpaikasta riippuvainen.

Merkityksettömin seikka tuskin lienee se, että netti-ilmoitus on toistaiseksi ilmainen, kun esim. Hesarissa ilmoittamisesta voi joutua pulittamaan jopa 1.000 euroa. Vanhan perinteen rikkominen voi joistakin tuntua "syntiseltä", mutta uusi aika voi tuoda uuden tavan soveltaa niitä nykyaikaisella tavalla.

Taas kiloja pois



Vaikeaa on painonhallinnan jalo taito!!!  Helpompaa olisi harrastaa painon hallitsemattomuutta, mutta onneksi takaraivossa asustava pikkuinen pirulainen vaatii edes jotenkuten säilyttämään kevyemmän kehon.

Lue lisää Painonhallinta