Johanneksen Joululaulu

Heli Laaksosen  hauska runo
Johanneksen joululaulu

Tääl o niin kaunist ja hiljast
näkisitki, kuulisitki,
voi ko pääsisit tulema,
mut et sää taira pääst.
Hajin kuusenki,
ko ajattelin et jos,
ja petasin uure lakana.

Johanneksen kuuses killuva
punasipula, rautalankal kii,
ja latvas o fasanisulkki,
lintulaura alt juur aamul löyrys.
Mää laitan tääl peruni kiehuma
keitän koko suvise saro,
seittemän kaikkias.
Niil o nimiki jokasel
ja yks niist o rakkamp ko muut.

Sää varma olet menos jo,
miähes autta sul takki selkkä.
Seisotte rinnatuste
kuulustelemas joulurauhajulistust,
näen teijät telkkaris.
O siinäki pari,
toine on unhottan karvalakkis päähä Maamme-laulu ajaks
ja sää et muista sanoi, liikuttelet huulias vaa,
Luven niit tarkka,
nee sanova:
Tuan oman perunan tullesan.

Heli Laaksonen

Johanneksen joululaulu

Eipäs kohelleta

Luin taannoin HS:sta Sinikka Nopolan joulupakinan, joka mielestäni kuvaa hyvin suomalaista luonnetta.

Me suomalaiset olemme yksi maailman itsekkäimmistä ja yksityisyyttään eniten vaalivista kansoista. Tästä syystä ulkomaalaiset pitävät meitä häiriintyneinä. Ystävien kutsuminen jouluaattoillalliselle on meille mahdotonta. Etenkin Hämeessä ja muualla Länsi-Suomessa liiallista seurustelua ihmisten kanssa pidetään perinteisesti "koheltamisena".

Joulun ainoat sallitut oliot oman perheen lisäksi ovat kuusesta roikkuvat enkelit ja pöydillä kököttävät tontut. Jos joku uskaltaa sanoa: "Olisi kiva tavata sitä sinkkukaveria....kutsutaan se joulupöytään", vastaus kuuluu: "Jouluna ei ruveta koohottaan vieraitten ihmisten kanssa."

Kullakin kansalla on omat joulunviettotapansa. Ehkä meidän tapamme viettää Joulua tiukasti neljän seinän sisällä oman perheen parissa selittyy osittain arktisista olosuhteista. Miten mielellämme jäämmekään Joulupäivänä kotioloihin lueskelemaan ja telkkaria katselemaan yöpuvussa ja aamutossuissa kuin karhu talvipesäänsä. Jos meilläkin olisi ulkona lämmintä ja valoisaa, tuskin piiloutuisimme vällyihin, vaan suuntaisimme rannoille ja piknikeille ystäväjoukon keskelle.

Turhat joulukortit

Olenko kylmäkiskoinen ihminen, kun jaksan päivitellä jouluun kuuluvaa, mielestäni osin turhaa joulukorttien lähettämistraditiota?  Joulukorttiperinne juontaa alkunsa jo 1800-luvulta, miten ihmeessä se on voinut elää näihin päiviin saakka? Onhan se hassua, että me vuosittain uskollisesti riipustamme joulutervehdyksen myös "kumminkaimoille", joihin emme ole olleet missään yhteyksissä vuosikausiin.

Päivitin oman joulukorttilistani, joten listalle jäi lähisukulaisia ja niitä ystäviä, joiden kanssa on oltu viime aikoina jotenkin yhteyksissä. Vain pienelle osalle lähetän enää paperisen kortin, suurin osa ystävistä saa itse tehdyn sähköisen kortin. Voi kauhistus, hirveetä pyhäinhäväistystä! Ehkei niinkään, jos onnistuu tekemään "kortin", johon  vuodattaa henkilökohtaisen viestin. (malli v.2009)

Myönnän, että on hauskaa saada itsekin kortteja; huippuja ovat itse väsätyt taideteokset, joihin lähettäjä on uhrannut aikaa ja mielikuvitusta. Säästelen sitten näitä saamiani ihania joulutervehdyksiä, kun ei niitä millään raaski heittää pois. Toisin on noiden lähettämieni sähköisten tervehdysten laita; senkun painaa "delete-nappia".......

Taskuvaras vei.....

Kyllä nyt v-tuttaa raskaasti, ei niinkään rahallinen menetys, kuin se, että viimein kaikkien reissaamis vuosikymmenten jälkeen taskuvaras onnistui viemään miehen taskusta lompakon - keskellä päivää, rauhallisessa lounaskahviossa. Edellisen kerran taskuvarkaan yritys epäonnistui.

Kaikki ostokset hoidettuamme, pari tuntia ennen laivan lähtöä, istahdimme nauttimaan lounassalaattia ja kiluleipää miltei tyhjään Cafe Pacoon Rocca Al Maren kauppakeskuksessa. Kun ulkovaatetus tuntui tukalalta sisätiloissa, riisui mies päällystakkinsa taakseen tuolin selkänojalle. Jossain vaiheessa vieriseen pöytään hänen taakseen oli istunut nuori, tumma mies kahvia juomaan. Mies poistui ennen meitä ja kun me teimme lähtöä viitisen minuuttia myöhemmin, huomasi mies lompakkonsa kadonneen. USKOMATONTA! Ihailla täytyy sitä sirkustaiteilijan näppäryyttä ja röyhkeyttä. Tasku oli vetoketjulla suljettu ja lähellä omistajansa (huom! vesiselvää) kehoa. Mies sanoo tunteneensa jossain vaiheessa naapurin tönäisyn ja harmittelee nyt, että luuli sitä normaaliksi istumapaikan sovitteluksi, eikä siten reagoinut asiaan.

Paikalle kutsuttu vartija pystyi toteamaan tilanteen valvontakameran nauhoista. Kasvoja ei kuvan heikon laadun vuoksi pystynyt hahmottamaan ja voro poistui kauppakeskuksen ovista välittömästi. Mitään ei ollut tehtävissä.

Eniten harmittaa vaivannäkö ja hankaluus, minkä luottokorttien ja ajokortin uusiminen aiheuttaa; muita kortteja ei onneksi matkalompakkoon koskaan laitetakaan. Ja olisihan sille 120 eurolle, joka lompakon mukana häipyi, ollut näin jouluaikaan muutakin käyttöä. Toivottavasti joku tallinnalainen lapsi saa nyt kuitenkin tuon meiltä viedyn rahan ansiosta "oikean Joulun"!  Epäillä sopii!

Paskaduuniako?

Kun kansa on tuskaillut pitkin vuotta lentoliikenteen eri ammattiryhmien lakkoilun aiheuttamia häiriöitä, voi vaan ihmetellä millaiseksi he itse työnsä kokevat. Tuskin lentoemännät kokevat tekevänsä paskaduunia, vaikka työajat ovat mitä ovat. Toisin voi asia olla laukkujen käittelyn puolella, jossa hihnallepurkijan hommiin tuskin lienee tunkua.

Sana "paskaduuni" on tullut nykykieleen muutama vuosi sitten ja yleensä se tarkoittaa epämukavaa tai epäsiistiä työtä ja sellaista työtä, jota ei mielletä palkitsevaksi. Voiko työ olla paskaa - sellainen duuni joka on joko fyysinen, epäsiisti, epäitsenäinen, vaarallinen, yksitoikkoinen, provisiopalkka, huono palkka, määräaikainen, osa-aikainen, ilman työsopimusta, ei sairaslomia, ei kerrytä vuosilomia.

Vanha vitsi kertoo neekeristä, joka toteaa epämukavasta työstä: "Nää ei oo valkosen miehen hommia". Onko meillä jo sellaiset työmarkkinat, joissa maahanmuuttajat tekee paskaduunit työehdoilla, jotka eivät vastaa suomalaisia. Eikä sen, että käsittelee paskaa, tarvitse olla paskatyötä, vaan kyse onkin nimenomaan millaisin ehdoin sitä tekee. Ihminen, joka on hankkinut korkeakoulututkinnon tuskin mielellään ottaa vessanpesijän hommia; on turhan kova paikka, kun tuttavat kyselevät, mitä se tuore tohtori työkseen tekee.

Katselin joskus muinoin tv-ohjelmaa itärajan takaa, jossa nuorisolta kyseltiin heidän haaveammateistaan. Itse en noita heidän toiveammattejansa tekisi mistään hinnasta; mielestäni mafioson, palkkamurhaajan, sutenöörin ja ilotytön hommat ovat todellisia paskaduuneja.

Oletko hakemassa työtä?  Työnvälitystilasto avoimista paikkoista antaa vinkkiä siitä, mitä kannattaa lähteä hakemaan:
Näille töille ei riitä tekijöitä

	avoimia kpl
Laitossiivooja	879
Ravintolan tarjoilija	555
Huoltokorjaamon työntekijä	464
Kokki	457
Ravintolatyöntekijä	342
Sekatyöntekijä (rakennusala)	292
Kirvesmies	263
Varastotyöntekijä	255
Parturi-kampaaja	243
Taksinkuljettaja	190
Kuorma-autonkuljettaja	162
Rakennustyöntekijä	158
Keittiötyöntekijä	143
Huoltomies	141
Kotimyyjä	140
Sähköasentaja	126
Muuttomies	126
Lehdenjakaja	125
Tuotantotyöntekijä (metalli)	104
Tuotantotyöntekijä	99
Kaivinkoneenkuljettaja	95
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja	93
Rakennussiivooja	91
Koneistaja	88
Tietotekniikan insinööri	87
Kahvilamyyjä	85
Kosmetologi	84
Ravintolan kassanhoitaja	79
Siivoustyönohjaaja	79
Autonasentaja (huoltokorjaamo)	75
Putkiasentaja	72
Metsäkoneenkuljettaja	71
Hitsaaja	71
Teollisuuden sähköasentaja	69
Lvi-asentaja	68
Peruskoulun luokanopettaja	67
Ravintolapäällikkö	64
Pikaruokamyyjä	63
Kerroshoitaja	62
Huonekalumyyjä	60
Lähde: Työnvälitystilasto/ Tiainen Pekka TEM 9.11.2010

Listalta puuttuu ”myyntityö”-ryhmä, johon kuuluvat mm. provisiopalkkaiset puhelinmyyjät ja kauppakeskusten käytävillä asiakkaitaan pyydystävät esittelijät. Se, että jokin paikka on auki pitkään, voi johtua myös niin vaativasta työstä, ettei sille ole hakijoita.

Laatua Lidlistä

Kun katselen telkkarista ohjelmia melkein pelkästään nauhoitettuna (uutis- ja ajankohtaisohjelmia lukuun ottamatta), jää mainosten näkeminen sattuman varaan. Iltana muutamana pysähdyin kuitenkin kesken touhuamiseni tv:n eteen, kun huomioni kiinnitti ruudulla pyörivä mainospätkä. Mainoksen täytyy olla todella hyvä, jos se saa tällaisen vanhan konkarinkin pysähtymään. Mainos teki hurtilla huumorillaan vaikutuksen; että voidaankin mainostaa hauskasti niin arkista asiaa kuin Lidl!

Halusin nähdä tuon pätkän vielä uudelleenkin ja kokeilin onneani YouTubessa. Ja sieltähän se löytyikin! Samalla hain muutakin tietoa tuosta Suomeenkin aikoinaan rantautuneesta, tunnekuohua herättäneestä saksalaisesta kauppaketjusta. Suomi24-sivun keskustelupalstalta löytyi suomalaisten käsityksiä puolesta ja vastaan otsikolla "Lidliin tehty yllätysisku" (16.11.2010). Hykerryttäviä juttuja ihmisten käsityksistä, miten Lidlissä myydyt ulkomaiset elintarvikkeet ovat paljon huonompia ja valikoimat ovat suppeat!

Ja sitten ne hinnat! Miten joku voi olla niin sokea ja väittää, ettei hinnoissa ole paljon eroa?
Meillä perusostokset tehdään "kulman takana" olevasta Lidelistä, kun on todettu se selvästi kylän edullisimmaksi ostospaikaksi; bonuksen saa heti kassalla edullisempia tuotteita maksaessaan. Kuluttajaliiton tekemissä ostoskorivertailuissa Lidl on ollut viime vuosina 17% halvempi kuin seuraavaksi halvin kauppa. Eikä tuotteiden laadussa ole ollut mitään moittimista, paljolti samoja tuotteita kuin "omissa" suomalaiskaupoissamme ja joudutaanhan noita tuoretuotteita (esim. vihannekset talviaikaan) rahtaamaan kaikkiin kauppoihimme ulkomailta.

Luulisi nykyihmisten olevan jo niin valistuneita, ettei ulkomaisen ruoan "myrkyllisyydellä" pelottelu enää olisi mahdollista!

Autuas aamu

Voi tätä pakkaspäivän autuutta! Mihinkään ei ole kiire, ei aamulenkille lähtöä - siellähän jäätyy munaskuitaan myöten, jos ovesta ulos ittensä tällää. Tällaisina aamuina voi hyvällä omalla tunnolla hemmotella itseään. Sängystä ylös kissanaisena venytellen, kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa aamu-uutisten seuraksi ja vitamiinit sun muut hivenaineet käynnistelemään leppoisaa päivää. Kun unenpöpperöiset silmät on saatu auki, alkaa oman kehon hemmottelu. Manikyyri, pedikyyri, ihon kuorinta Facial Creamy Apricotilla ja sitten lämpimään suihkuun; saunankin olisi voinut lämmittää, mutta niin pitkälle en ole vielä päässyt näissä eläkeläisen rutiineissa, että aamusauna olisi tullut tutuksi - kaikki aikanaan!

Herättelen Hertan (oma tietokoneeni) ja kirjoittelen muutaman e-mailin ystävilleni omenaa mussutellen: Hyvää matkaa Ritu! / Vietetäänkö pikkujoulua viikonloppuna Tellu? / Leenan kanssa suunnittelen Tallinnan joulutorimatkaa.

Mieleen tuli tällaisesta aamusta runonpätkä, jonka olen taltioinut "Eläkeläis-onnittelusivulleni":

Nyt eläkepäivien kiireettömyydessä luemme lehden,
yhtä tarkasti pikkuilmoitukset, tarjoukset kuin maailman tapahtumat.
Talven hämärään sytytämme peltikuorisen pystyuunin.
Kirjoitamme ostoslistaan:
litra maitoa, leipä, hedelmiä ja pala makkaraa.
Tarkistamme omat ja toistemme aamulääkkeet.
Suunnittelemme päivän työt.
Pihatuvalle luudimme tien ja linnuille ostamme
uuden lyhteen.

Ei hassumpaa elämää, kun osaa nauttia arjen pienistä rutiineistakin!
MUTTA:
Katsotaan aamu-tv:n tarjontaa miehen kanssa: Kreikka on vaikeuksissa Turkin puolelta tulevien luvattomien maahanmuuttajien kanssa. Ilmeisesti hekin haluaisivat viettää samanlaisia aamuja kuin me länsimaalaiset ihmiset. Meille se on mahdollista, heille suuren suuri haave! Niin eriarvoinen on tämä maailma!

Rupsahda rauhassa

Huumorintajuani kutkutti mukavasti ja sai minut suorastaan hyvälle tuulelle, kun luin Tuula-Liina Variksen kirjaa "Irma". Sen viimeinen luku "Anna hartioiden pudota (Låt axlarna falla)" oli suorastaan herkullinen.


Anna hartioiden pudota! Mikä täydellinen elämänohje! Muuta ei tarvita, ei ainakaan vanhana.

Haluan tässä jakaa (vapaasti muokaten) hauskan lukukokemukseni naisen ikääntymisestä muiden blogini lukijoiden kanssa. Se parhaiten nauraa, joka itselleen pystyy nauramaan!

Voi sitä aamua, kun voi lopettaa naamansa uurteitten, kuoppien ja veltostumien tarkkailun ja hymyillä rohkaisevasti peilikuvalleen.

Kuka se oli, joku feministi, joka sanoi, että peiliin katsoessaan kaunis nainen tunnistaa heti itsensä: Tuo olen minä. Ruma nainen taas ajattelee: Tuo en ole minä. Ruman naisen on helpompi vanheta kuin kauniin. Kauneus ja rumuus - mitä ne sitten on, kuka ne määrittelee, ja millä mittareilla? Jos ihminen peilistä katsoessaan kokee, että hänen kuvajaisensa vastaa hänen sisäkuvaansa (mielikuva, joka ihmisellä on itsestään) hän tunnistaa itsensä ja kokee olevansa kaunis.

Vanhan kaunottaren elämä on rankkaa; piilottaa päivittäin kaikki nuo "ikävammat", ja vaikka kuinka puunaisi ja rappaisi, aamulla on edessä eilistä vanhempi naama, yhä syvemmät suupielten juonteet, yhä veltompi kaula, pikkuryppyjen uurtamat posket. Joka aamuinen pettymys tuloksettomasta työstä. On se niin uljasta taistelua, juuri toivottomuutensa tähden erityisen uljasta.

"Ikikaunotarten" haasteita:

Vaivaisenluiden ja känsäisten, levinneiden jalkaterien tunkeminen kapeisiin kenkiin. Jo aikaa sitten tohtori kehotti minua käyttämään vain martta-mallisia korottomia kenkiä.

Lättymäisten rintojen sullominen push up-rintsikoihin, nehän on taiteltava vekeille, herrajumala! No ei ainakaan push uppeja näihin hinkkeihin!

Kalkkunakaulojen kätkeminen huiveihin sillä tavalla, ettei piilottelu näytä heltan kätkemiseltä. Oma dekoltee on kuin norsun nahkaa ja saa silti näkyä rauhassa.

Silmänrajausten piirtäminen vapisevalla kädellä ryppyiseen luomeen sekä luomivärin levittäminen siten, ettei näyttäisi nälkään nääntyvältä pandakarhulta. Onneksi useimmiten pelkkä ripsiväri riittää. Valkoripsisenä näyttäisin pikemminkin isolta emakkosialta.

Tummanpunaisiksi lakatut rakennekynnet vanhoissa käsissä, jotka ovat kuin petolinnun jalat: suonet sinisinä naruina rypistyneen ihon alla, sormissa pullottavat nivelet. Totta, iho on rypistynyt ja nivelet pullottelee aika-ajoin kipuineen; siksipä käytänkin huomaamattomampaa vaaleaa kynsilakkaa.

Intiimisiteistä nainen ei pääse ikinä; kun on päässyt kuukautissuojista juuri eroon alkaakin inkontinenssisuojien tunkeminen pikkuhousuihin, kun kohdunlaskeuma painaa virtsarakkoa. Kaipa noidenkin siteiden aika vielä koittaa.

Omat fyrkat

Se on sitten vyön kiristämisen paikka. Tänään uutiset ovat kertoneet, että kulutukseen jää ensi vuonna entistä vähemmän rahaa, kun maksuja ja veroja korotetaan. Tuo nyt on tuttua omalla kohdallani jo useamman vuoden ajalta. Tämän vuoden alussa eläkkeeni nousi 0,26%, jonka ansiosta saan peräti 4,44 € enemmän kuin edellisenä vuonna; hetkinen - mutta ennakonpidätystaulukoitahan muutettiin helmikuussa, joten törsättävää eläkettä kuukaudessa on tänä vuonna ollut 14 € vähemmän. No, eihän tuo nyt hirvittävän iso summa ole, mutta kun sama suuntaus jatkuu vuosikymmeniä (jos elonpäiviä sattuu riittämään), voi rahapussi loppupäässä eloa tuntua kovin kevyeltä. Tilanne on sitä kehnompi, mitä kauemmin on ollut eläkkeellä; käytännössä esim. kolmekymmentä vuotta eläkkeellä olleiden eläkkeiden ostovoima on heikentynyt puoleen eläkkeelle jääntihetken vuosieläkkeestä.

Tilanteen karmivuutta kuvaa palkkojen, eläkkeiden ja hintojen nousua esittävä alla oleva taulukko:
Vuosi 2009:
palkat + 3,4% työeläkkeet + 2,2% hinnat + 2,5%
Arvio 2010:
palkat + 5,5% työeläkkeet + 2,4% hinnat + 4,7%
 
Ehkä eläkkeelle siirtyvän mieltä rauhoittaa tieto siitä, että vapaaherrattarena ei tarvitakaan niin paljon hynää, kuin työelämässä ollessa. Pois jäävät matkakustannukset ja lounaskin tulee paljon halvemmaksi, kun sen valmistaa omassa kotikeittiössä ravintolaruokailun asemasta. Ja kun aikaa on runsaasti, voi aterian rakentaa edullisemmista raaka-aineista sen sijaan, että käyttäisi puolivalmisteita. Vaatteisiin, koruihin ja meikkeihin ei tarvitse sitten enää rahojaan kuluttaa; kotona voi oleilla verttyneessäkin oloasussa.

Kohtalon oikku

"Joudumme syntymään hyvin epätasa-arvoiseen maailmaan. Yksi rikkauteen, toinen köyhyyteen. Yksi terveenä, toinen sairaana. Yksi rakkauteen ja lämpöön, toinen kylmyyteen. Yksi lahjakkaana, toinen lahjattomana. Miksi? Onko se Kohtalo todella sokea, joka on jakanut juoksuradat ja starttipaikat elämän kilvassa?" Jörn Donner

Onko niin, että kullekin meistä on annettu syntymämme hetkellä oma "kohtalo/ kaitselmus/ aura", joka säätee elämämme tapahtumia. Selittämättömän onnettomuuden tai sairauden kanssa kasvotusten joutuessamme, tuohon oman auran olemassaoloon on taipuvainen uskomaan. Kun vakava sairaus iskee siitä huolimatta, että olet täyttänyt kaikki terveellisen elämän kriteerit, ei ymmärrys riitä muuhun, kuin uskomaan johonkin ennalta määrättyyn kohtaloon.

Olimme viikonloppuna läheisen viisikymmenvuotis-juhlissa. Ystäviä, sukulaisia ja naapureita kokoontui runsain joukoin merkkipäiväsankaria juhlimaan. Tunnelma oli mukavan välitön ja rento, vaikka etukäteen tilaisuus vähän jännittikin. Juhlasta olisi voinut huonolla tuurilla tulla fiasko juhlasankarin hyvin vakavan sairauden ansiosta. Eihän elämän ollut tarkoitus näin mennä! Miten onnitella ihmistä ja toivottaa "pitkää ikää", kun se todennäköisesti jää muutamaan kuukauteen? Mitä sellaista antaa hänelle lahjaksi, joka häntä ilahduttaisi ja josta hän vielä ehtisi nauttia?

Kohtalo lienee sokea, kun meille juoksuradan pituuksia määrittelee; toinen saa sadan vuoden pätkän, toiselle se on vain yhden tiimalasin mittainen.