Kannattaa katsoa

Innostuin seuraamaan FST5:lta ruotsalaista draamasarjaa "Helteinen helmikuu", joka kertoo arkiset kuvionsa Thaimaan helteisiin vaihtavista ihmisistä. Taikku-fanina aloin katsella aloitusjaksoa lähinnä maisemien ja thai-tunnelmien vuoksi, mutta jäinkin koukkuun sarjan ihmissuhdesotkuista kiinnostuneena.

Ruotsalaisen vanhemman pariskunnan suhteen katseleminen sai suorastaan kihelmöimään. Despootti mies on pitänyt vaimoaan pihdeissä vuosikymmeniä ja vihdoinkin nainen sai tarpeekseen ja aloittelee uutta elämää miehen jäädessä ruikuttamaan "...mutta miten MINÄ nyt pärjään?". Ei miehen invalidisoituminen oikeuta mitenkään ilkeään ja terrorisoivaan käytökseen, jota hän koko ajan vaimoaan kohtaan osoittaa. Miten ihmeessä tällaiset itsekkäät urokset onnistuvatkin kuvittelemaan, että maailma pyörii vain heitä varten ja että vaimon alistuminen kaikkeen on itsestäänselvyys?

Vaimonhakumatkalla oleva poikamies etsii onneaan tyttöbaareista ja päätyy vieraassa kulttuurissa "outoihin" kuvioihin. Voi reppanaa, kun on naisen puutteessaan tyttöjen vietävissä!

Kymmenosaisesta, suomeksi tekstitetystä sarjasta on nyt esitetty aloitusjakson lisäksi kolme osaa. Niitä ehtii vielä katsomaan YLE Areenasta seuraavasti. Thai-fanien kannatta vilkaista; tunnelmaan pääsee, vaikkei valitettavasti mausteisten ruokien tuoksut olekaan vielä telkun kautta saatavissa!

Parisuhdepalaverit

Hauska, joskin mahdoton ajatus miehen ja vaimon viikkopalaverin pitämisestä sai minut miettimään asiaa lähemmin.

Lainaus kirjasta "Matkalla puoleen hintaan"

- Suunnitellut sunnuntaipalaverit:

Nainen: "Ajatuksena on, ettei viikon mittaan valitettaisi ja arvosteltaisi - kun sinä teet niin ja et tee näin - vaan sanottaisiin kaikki kerran viikossa vähän rakentavammin. Mielellään niin, että sanotaan kolme positiivista ja kolme negatiivista asiaa."

Haastattelija: "Miten se toimii?"

Nainen: "Tai siis toimi! Olemme lakanneet pitämästä paripalaverejä. Mies sai niistä tarpeekseen, sillä hän sanoi, että taas minua haukutaan kaksi tuntia."

Haastattelija: "Siltäkö hänestä tuntui?"

Nainen: "Ei pelkästään tuntunut, vaan niin siinä kävi."

Enpä osaa nähdä itseäni tekemässä muistiinpanoja pitkin viikkoa miehen tekemistä töppäyksistä, tekemättä jättämisistä ja unohteluista. Olisi perin koomista, kun viikonloppuiltana istuttaisiin yhteisen pöydän ääreen muistiinpanoinemme ja vuorotellen kommentoisimme viikon aikana hampaankoloon kertyneitä "möykkyjä". Siinä kävisi helposti niin, että mukava saunailta jäisi viettämättä ja kumpikin mököttäisi omassa huoneessaan hautomassa haavojaan.

Onneksi kiukuttavat asiat voidaan kakistaa ulos tuoreeltaan, vaikka joskus "verisesti" loukkaannutaankin. Vuosien myötä yhdessä eläen on opittu, ettei mykkäkoulua ikuisuuksiin venytetä. Pieni hiljaisuus on joskus vain ihan paikallaan!

Tylsää elämää?

Vakiintuneessa parisuhteessa eletään seesteistä, rauhallista elämää. Joskus toki räiskyy, kun asioista keskustellaan ja toisistaan otetaan mittaa, mutta pääosin elo on tasapainoisen leppoisaa.

Merete Mazarella mukaan kodin sohva edustaa mukavaa yhdessäoloa. Siinä istutaan yhdessä perjantai-iltaisin työviikon jälkeen punaviinilaseineen  toisen lukiessa lehteä ja toisen katsoessa televisiota. Kodikkuutensa lisäksi se on myös vaarallinen, se on houkutus tylsistymiseen.

Nuorten käsitys parisuhteesta on nykyään sellainen, että kiellettyä on tylsistymisen lisäksi myös rauhallinen tyyni elämä.

Entisajan avioliiton tavoitteena oli elää ihmisen kanssa, joka pysyisi muuttumattomana koko liiton ajan. Nykypäivän parisuhde rakentuu romanttiselle ajatukselle, että rakkaus voi muuttaa toisen suorastaan uudeksi ihmiseksi. Naisen tehtävä on kasvattaa miestä ja näin korjata hänen äitinsä tekemät virheet.

Myönnän auliisti, että itse syyllistyn vieläkin (neljänkymmenen vuoden liiton jälkeen) joskus tokaisemaan miehelle, että "olet / teet juuri niin kuin äitisi", eli kasvatustehtäväni ei mielestäni ole mennytkään perille. Omat pahimmat kipuilunsa ja taistelunsa kotitöiden jakamisesta käytiin liiton alkuaikoina, kun sen ajan miehen ei odotettu ottavan osaa perheen arkirutiineihin. Muistan anoppini kovasti ihmetelleen, kun meillä mies oli ruoanlaittopuuhissa. Onneksi nykymies touhuaa keittiössä siinä missä naisetkin - meillä hän on suorastaan keittiövastaava!

Kun ajattelee elämää pitkällä aikavälillä, kuuluu siihen niin ylä- kuin alamäetkin, juhla ja arki. Hirvittävää olisi ajatella, että elämän pitäisi olla koko ajan yhtä suurta seikkailua ja juhlaa, kyllä siihen täytyy sisältyä sitäkin rauhallista, tyyntä elämää - silloin se vasta elämältä maistuu!

Parisuhteen hoitoa

Parisuhteen hoitaminen on taitolaji. Eikä tilanne helpota silloinkaan, kun jäädään eläkkeelle, vaikka olisi aiemmin kuvitellut yhteisen laatuajan hoitavan suhdetta itsestään, kun ollaan kaiket päivät samoissa nurkissa pyörimässä. Pikemminkin päinvastoin. On haasteellista sovittaa ajankäyttönsä siten, että aikaa jää niin itselle kuin myös puolisolle. Sitä niin helposti sujahtaa omien harrastustensa pariin ja niinpä yht´äkkiä huomaakin, että päivä onkin jo illassa, kun yhdessä juodaan kahvia ja katsellaan telkkarista iltauutisia. Toki siinä ehtii reilusti vaihtamaan kuulumisia ja kinastelemaan päivän mittaan yhteisillä lounastauoilla ja päivällisillä.

Totta on, kun miehet -muutkin ystäväpiirimme uroot- valittelee meidän vaimojen viihtyvän ihan liikaa tietsikan ääressä (mitä ihmeen mielenkiintoista ne sieltä niin paljon löytääkin?). Ehkä on huomattavissa pientä mustasukkaisuuttakin kaikkien facebook- ja muiden yhteyksien takia, joita miehet tahtoo pitää täytenä hölynpölynä.

Osin pelottavaakin on se mielikuvitukselliseksi luultu maailma, jossa koneet korvaavat ihmissuhteet. Kuulin, että jo nyt on mahdollista, että kun astut tietokoneesi eteen aamulla, se tunnistaa sinut ja toivottaa ääneen nimelläsi "hyvät huomenet".

YSTÄVÄLLENI

Kuulehan rakas ystävä,

kun mulla on nyt vähän kiireitä.

Tänään kaffeelle ehdi en,

mut kuitenkin sua aattelen.

Hörpätään kuohuvat myöhemmin,

ehtiihän sen tehdä sittemmin.

Tässä voin kukkaset ojentaa

ja ystävänpäivää toivottaa!

B.Ahokas

Ystävänpäivä

Vaikka kaupallinen, amerikkalaistyylinen ystävänpäivän hösötys ei istuisikaan suomalaiseen mentaliteettiin, ei mielestäni ystävien muistaminen pienellä viestillä tai hauskalla nettikortilla ole ollenkaan hassumpi juttu.

Mielenkiinnolla olen katsellut Puerto de la Cruzin kauppakeskusten ystävänpäivähömpötystä sydämenmuotoisine krumeluuri-täytekakkuineen.

 Kovin on keinotekoisen ja imelän tuntuista meininkiä. Melkein toivoo, ettei suomalaiseen kulttuuriin kopioitaisi maailmalta ihan kaikkea; parempi olisi pitäytyä pienimuotoisessa runojen rustailussa. Hauskaa olisi saada uusia, tuoreita runoja omalle ystävärunosivulleni. Jos runosuonesi pulppuaa ja kirjoituskätesi kutisee, älä pistä taitojasi vakan alle, vaan raapusta rivisi tämän blogin kommenttina tai vieraskirjaani.

Täältä voi löytyä mukavaa lähetettävää ystävälle
Kaikkea ystävänpäivään

Lueskelepa tuoreita runoja alapuolella olevista kommenteista!

Luottamus

Joskus elämä voi yllättää toden teolla! Nykyisen kovan businesmaailman rinnalta voi löytää vielä myös menneen maailman tapoja. Hämmästyttävää on, miten eri tavalla asioihin suhtaudutaan pohjois/itäisessä Suomessa kuin etelän ruuhkakeskuksissa.

Mies sai vinkin Itä-Suomessa asuvalta ystävältä lehti-ilmoituksesta, jossa ilmoiteltiin talon ostohaluista. Vaikka aikomus oli jättää perintötilan myynti kevääseen, kun tiet olisivat sulana ja raivaustyöt suoritettu, soitteli mies kuitenkin ilmoituksen jättäjälle. Ilmeni, että kyseessä oli sikäläinen välittäjä, joka halusi käydä katsomassa heti tilat ja tontin. Onneksi avaimet oli jätetty syksyllä avuliaalle naapurille, joka toimi talon esittelijänä. Kun talo oli jätetty talvilepoon, oli siellä tehtävä pieni siivous hämähäkin seittien ja kärpäsen raatojen poistamiseksi. Pihan tiet ja polut olivat tietysti myös paksun nietoksen peitossa, joten lumityötkin oli tehtävä.

Kun me istuttiin täällä Etelä-Suomessa kotona lämpimässä, huhki joukko ihmisiä siellä tilalla meidän puolestamme oma-aloitteisesti. Olivatpa jopa lämmittäneet tuvan leivinuunin. Ja niin siinä kävi, että tila oli myyty alle viikossa - minkäänlaisia välityssopimuksia allekirjoittamatta, puhelimessa asioista sopien ja sähköpostilla tilan tietoja lähetellen.

Ultra-, super-, hyper-toimintaa, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli kiinteistökauppa, johon kuuluu talon ja pihapiirin lisäksi peltomaata ja metsää. Täällä kun olen tottunut siihen, että asunto-osakkeen kaupassakin joka ikinen välitarjouskin käydään allekirjoittamassa ja jokaisesta pikkuasiasta laitetaan mustaa valkoiselle. Tässä kaupassa asioista sovittiin puhelimessa ja kaupantekotilaisuudessa asiat pistetään paperille. Näinkin voi vielä näköjään toimia!



SALASANAT

On tämä maailma vaan merkillinen paikka! Nyt kun melkein kaikki tärkeimmät palvelut ovat siirtyneet nettiin, eikä elämästä ilman tuota tietokanavaa selviä helpolla, häärii siellä bittiavaruudessa jos jonkin näköistä hämärähemmoa pakkaa sekoittamassa.

Sain tällä viikolla sähköpostia yhdeltä matkailusivustolta, jonne olen rekisteröitynyt palvelujen käyttäjäksi. Joku piru oli mennyt varastamaan minunkin bittiomaisuuttani:
"Sivustoon on kohdistunut törkeä tietomurto. Lista rekisteröityjen käyttäjien käyttäjätunnuksista, sähköpostiosoitteista ja selkokielelle muutetuista, kryptatuista salasanoista on vuodettu nettiin. Pyydämme kaikkia palveluun rekisteröityneitä käyttäjiä vaihtamaan salasanansa niissä palveluissa, joissa salasana on ollut sama kuin tämän palvelun käytössä ollut salasana."

Miten haavoittuvainen systeemi onkaan, kun salasanoja ei saisi edes kirjoittaa minnekään muistiin. Miten käy sitten, kun pää sekoaa eikä niitä salasanoja tule sitten enää mieleen? Itse olen tallettanut tietokoneen muistioon raekisteröimäni käyttäjätunnukset ja salasanat - enkä tietenkään ole keksinyt jokaiselle palvelulle omaa salasanaa, kun niitä palveluja on A4-koikoisen arkin verran. Niinpä on tällaisen viestin saapumisen jälkeen oikein mukavaa alkaa muuttaa salasanoja uusiksi!

Olen miettinyt tilannetta, että kun joskus aikanaan poistun tämän maapallon kirjoista toisen atmosfäärin naamakirjan käyttäjäksi, jäänkö kuitenkin kummittelemaan ikuisuuksiin asti tänne bittiavaruuteen noihin face-bookeihin, matkailusivustoihin, bloggereihin ja ties mihin rekistereihin. Eipähän se minua itseäni enää tuossa vaiheessa mitenkään hetkauta, mutta ehkä ystävistä on ikävää, kun keikun vielä haamuna naamakirjoissa.

Ei täältä maailmasta ainakaan helposti poistuta jälkiä jättämättä!

Tässä ja nyt

"Kaikki on tässä ja nyt" - niin lukee wc:ni seinäkirjoituksessa, jonka edellinen talon valtiatar sinne on liimaillut sairastuttuaan rintasyöpään. Ajatus oli niin hyvä, että annoin olla sen paikallaan muistutuksena myös itselleni.



Niinhän sen pitäisi olla tämän elon, ainakin meillä myöhempään keski-ikään varttuneilla. Mutta, mutta..... Miten se lipsahtaakin tuo ajatus koko ajan järjestelemään asioita tuonne kauas tulevaisuuteen.

Silloin, kun vakava sairastuminen pistää asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, ehkä osaakin asettua aloilleen ja ottaa päivän kerrallaan; pystyy nauttimaan juuri siitä hetkestä ja olemaan läsnä, koheltamatta ajatuksissaan jo ties missä atmosfääreissä.

Suorituskeskeisen ihmisen on hyvin vaikeaa hiljentää menoa ja rauhoittua nauttimaan juuri siitä hetkestä, mikä toisi iloa ja tyydytystä sielulle. Aivot eivät tahdo jäädä vapaalle edes nukkuessa, vaan pukkaavat koko ajan uutta tehtävää ja märehtimistä, vaikka kuinka yrittäisi olla ajattelematta muita kuin sinisiä ajatuksia. Edes silloin, kun pakenee kaukomaille päätään tuulettamaan, ei voi olla täysvarma, että onnistuu jättämään joutavanpäiväiset murheet kotirannalle. Sielläkin ne voivat putkahtaa varoittamatta pintaan nautiskelua häiritsemään. Niinhän se on, ettei omia ajatuksiaan voi paeta edes Indo-Kiinassa, kun päässä ei satu olemaan on-off-katkaisinta.

"Kaikki on tässä ja nyt" - ainakin oli sen hetken, kun tämän tekstin tänne väsäsin.

Pikku kirjoituksia

Onneksi on keksitty tämä blogi-kirjoittelu, jossa sieluaan ja tuntemuksiaan voi tuulettaa vapaasti, jos ei ujostele ja pelkää naurunalaiseksi leimautumista. Eikä niiden kirjoitusten tarvitse olla hienoja ja korkealentoisia; kukin kyhää tekstiä tyylillään. Voisi hyvin kuvitella, että kirjoittelee itselleen päiväkirjaa, nyt vain blogisivusto korvaa sen vanhan, surkealla lukolla varustetun päiväkirjan. Blogissakin voi rajata halutessaan tirkistelijät pois ja vuodattaa tekstiä "Rakas päiväkirja"-tyyliin vain omaan käyttöönsä.

Itse kirjoittelen tähän blogiini niitä sinisempiä ajatuksia ja vuodatan pienet arjen ilot ja harmistumiset Birgit mummun omat jutut-sivulla, josta siirrän ne päivittäin omaan päiväkirjaani. Sieltä ne sitten löytyvät vuosienkin takaa, kun dementia yllättää, tai kun oman ukkokullan kanssa tulee erimielisyyttä siitä, miten kumpikin sattuu jonkin asian muistamaan.

Ikuisena kilojen kanssa taiteilevana yritän pitää itselleni kuria ja ryhtiä manailemalla kilojani tai tuulettamalla onnistumisen hetkiä kaiken kansan nähden blogissa
Jenkkakahvat. Ja kun mikään ei ole tarpeeksi, pukkaan tekstiä vielä yhteen pikku blogiini. Matkalla ollessa voi kokemuksia ja nähtävää kertyä päivittäin niin paljon, että on helpompaa heittää muutama kommentti Kalispéra-blogin sivulle, kuin yrittää muistella niitä matkalta palattua.

Kirjoittaminen on hauskaa, lukukokemuksesta en mene sanomaan!