Elämän varrella kertyy kaapin perukoille melkoinen määrä tavaraa, jos mistään ei raski luopua ja kaiken säästää varmuuden vuoksi tuleville päiville. Varmaan on niin, että sodan ja pula-ajan nähnyt sukupolvi oli oppinut niin säästäväiseksi, ettei heikkokuntoistakaan tavaraa heitetty roskiin, vaan laitettiin talteen pahan päivän varalle uudelleen tuunattavaksi. Vaikeaa on nykyiseen menoon tottuneen ihmisen ymmärtää, että rikkinäisen lakanan paikka on yhä kaapissa odottamassa korjaamista, kun sen itse olisi jo hyljännyt lumpputaivaaseen.
Melkein vuosisadan yhden suvun hallussa olleen kuolinpesän purkaminen on rankka juttu. Kun talossa on liki kaksisataa neliötä asuintilaa, riittää kaappien ja komeroiden läpikäymisessä urakkaa usealle viikolle; puhumattakaan maatilan muista rakennuksista ja varastoista. Koneita ja työkaluja tuntuu löytyvän loputtomiin, joista sitten yrittää arvailla, onko niillä vielä käyttöä kenellekään, vai onko niiden tulevaisuus rautaromuna.
Onneksi kaiken varastoidun tavaran joukosta löytyy myös "kirkkaita helmiä", jotka ovat siinä säilytysinnossa jääneet jälkipolvien ihasteltaviksi. Oman pesänselvityksemme ansiokasta satoa näissä kuvissa
Miehen äidin isovanhemmat (1800 luvulta).
Huomioi etualalla näkyvät ihanat silmälasit = "kakkulat"
Kun nykyisin harvemmin jäädään asumaan eliniäksi samoille sijoilleen, ei säilytettävää tavaraakaan pääse kertymään nurkkiin niin mahdottomia määriä. Muuttojen yhteydessä tulee käydyksi kertyneen omaisuuden läpi ja siinä yhteydessä yleensä luopuu turhaksi kokemastaan krääsästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti