Laatua Lidlistä

Kun katselen telkkarista ohjelmia melkein pelkästään nauhoitettuna (uutis- ja ajankohtaisohjelmia lukuun ottamatta), jää mainosten näkeminen sattuman varaan. Iltana muutamana pysähdyin kuitenkin kesken touhuamiseni tv:n eteen, kun huomioni kiinnitti ruudulla pyörivä mainospätkä. Mainoksen täytyy olla todella hyvä, jos se saa tällaisen vanhan konkarinkin pysähtymään. Mainos teki hurtilla huumorillaan vaikutuksen; että voidaankin mainostaa hauskasti niin arkista asiaa kuin Lidl!

Halusin nähdä tuon pätkän vielä uudelleenkin ja kokeilin onneani YouTubessa. Ja sieltähän se löytyikin! Samalla hain muutakin tietoa tuosta Suomeenkin aikoinaan rantautuneesta, tunnekuohua herättäneestä saksalaisesta kauppaketjusta. Suomi24-sivun keskustelupalstalta löytyi suomalaisten käsityksiä puolesta ja vastaan otsikolla "Lidliin tehty yllätysisku" (16.11.2010). Hykerryttäviä juttuja ihmisten käsityksistä, miten Lidlissä myydyt ulkomaiset elintarvikkeet ovat paljon huonompia ja valikoimat ovat suppeat!

Ja sitten ne hinnat! Miten joku voi olla niin sokea ja väittää, ettei hinnoissa ole paljon eroa?
Meillä perusostokset tehdään "kulman takana" olevasta Lidelistä, kun on todettu se selvästi kylän edullisimmaksi ostospaikaksi; bonuksen saa heti kassalla edullisempia tuotteita maksaessaan. Kuluttajaliiton tekemissä ostoskorivertailuissa Lidl on ollut viime vuosina 17% halvempi kuin seuraavaksi halvin kauppa. Eikä tuotteiden laadussa ole ollut mitään moittimista, paljolti samoja tuotteita kuin "omissa" suomalaiskaupoissamme ja joudutaanhan noita tuoretuotteita (esim. vihannekset talviaikaan) rahtaamaan kaikkiin kauppoihimme ulkomailta.

Luulisi nykyihmisten olevan jo niin valistuneita, ettei ulkomaisen ruoan "myrkyllisyydellä" pelottelu enää olisi mahdollista!

Autuas aamu

Voi tätä pakkaspäivän autuutta! Mihinkään ei ole kiire, ei aamulenkille lähtöä - siellähän jäätyy munaskuitaan myöten, jos ovesta ulos ittensä tällää. Tällaisina aamuina voi hyvällä omalla tunnolla hemmotella itseään. Sängystä ylös kissanaisena venytellen, kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa aamu-uutisten seuraksi ja vitamiinit sun muut hivenaineet käynnistelemään leppoisaa päivää. Kun unenpöpperöiset silmät on saatu auki, alkaa oman kehon hemmottelu. Manikyyri, pedikyyri, ihon kuorinta Facial Creamy Apricotilla ja sitten lämpimään suihkuun; saunankin olisi voinut lämmittää, mutta niin pitkälle en ole vielä päässyt näissä eläkeläisen rutiineissa, että aamusauna olisi tullut tutuksi - kaikki aikanaan!

Herättelen Hertan (oma tietokoneeni) ja kirjoittelen muutaman e-mailin ystävilleni omenaa mussutellen: Hyvää matkaa Ritu! / Vietetäänkö pikkujoulua viikonloppuna Tellu? / Leenan kanssa suunnittelen Tallinnan joulutorimatkaa.

Mieleen tuli tällaisesta aamusta runonpätkä, jonka olen taltioinut "Eläkeläis-onnittelusivulleni":

Nyt eläkepäivien kiireettömyydessä luemme lehden,
yhtä tarkasti pikkuilmoitukset, tarjoukset kuin maailman tapahtumat.
Talven hämärään sytytämme peltikuorisen pystyuunin.
Kirjoitamme ostoslistaan:
litra maitoa, leipä, hedelmiä ja pala makkaraa.
Tarkistamme omat ja toistemme aamulääkkeet.
Suunnittelemme päivän työt.
Pihatuvalle luudimme tien ja linnuille ostamme
uuden lyhteen.

Ei hassumpaa elämää, kun osaa nauttia arjen pienistä rutiineistakin!
MUTTA:
Katsotaan aamu-tv:n tarjontaa miehen kanssa: Kreikka on vaikeuksissa Turkin puolelta tulevien luvattomien maahanmuuttajien kanssa. Ilmeisesti hekin haluaisivat viettää samanlaisia aamuja kuin me länsimaalaiset ihmiset. Meille se on mahdollista, heille suuren suuri haave! Niin eriarvoinen on tämä maailma!

Rupsahda rauhassa

Huumorintajuani kutkutti mukavasti ja sai minut suorastaan hyvälle tuulelle, kun luin Tuula-Liina Variksen kirjaa "Irma". Sen viimeinen luku "Anna hartioiden pudota (Låt axlarna falla)" oli suorastaan herkullinen.


Anna hartioiden pudota! Mikä täydellinen elämänohje! Muuta ei tarvita, ei ainakaan vanhana.

Haluan tässä jakaa (vapaasti muokaten) hauskan lukukokemukseni naisen ikääntymisestä muiden blogini lukijoiden kanssa. Se parhaiten nauraa, joka itselleen pystyy nauramaan!

Voi sitä aamua, kun voi lopettaa naamansa uurteitten, kuoppien ja veltostumien tarkkailun ja hymyillä rohkaisevasti peilikuvalleen.

Kuka se oli, joku feministi, joka sanoi, että peiliin katsoessaan kaunis nainen tunnistaa heti itsensä: Tuo olen minä. Ruma nainen taas ajattelee: Tuo en ole minä. Ruman naisen on helpompi vanheta kuin kauniin. Kauneus ja rumuus - mitä ne sitten on, kuka ne määrittelee, ja millä mittareilla? Jos ihminen peilistä katsoessaan kokee, että hänen kuvajaisensa vastaa hänen sisäkuvaansa (mielikuva, joka ihmisellä on itsestään) hän tunnistaa itsensä ja kokee olevansa kaunis.

Vanhan kaunottaren elämä on rankkaa; piilottaa päivittäin kaikki nuo "ikävammat", ja vaikka kuinka puunaisi ja rappaisi, aamulla on edessä eilistä vanhempi naama, yhä syvemmät suupielten juonteet, yhä veltompi kaula, pikkuryppyjen uurtamat posket. Joka aamuinen pettymys tuloksettomasta työstä. On se niin uljasta taistelua, juuri toivottomuutensa tähden erityisen uljasta.

"Ikikaunotarten" haasteita:

Vaivaisenluiden ja känsäisten, levinneiden jalkaterien tunkeminen kapeisiin kenkiin. Jo aikaa sitten tohtori kehotti minua käyttämään vain martta-mallisia korottomia kenkiä.

Lättymäisten rintojen sullominen push up-rintsikoihin, nehän on taiteltava vekeille, herrajumala! No ei ainakaan push uppeja näihin hinkkeihin!

Kalkkunakaulojen kätkeminen huiveihin sillä tavalla, ettei piilottelu näytä heltan kätkemiseltä. Oma dekoltee on kuin norsun nahkaa ja saa silti näkyä rauhassa.

Silmänrajausten piirtäminen vapisevalla kädellä ryppyiseen luomeen sekä luomivärin levittäminen siten, ettei näyttäisi nälkään nääntyvältä pandakarhulta. Onneksi useimmiten pelkkä ripsiväri riittää. Valkoripsisenä näyttäisin pikemminkin isolta emakkosialta.

Tummanpunaisiksi lakatut rakennekynnet vanhoissa käsissä, jotka ovat kuin petolinnun jalat: suonet sinisinä naruina rypistyneen ihon alla, sormissa pullottavat nivelet. Totta, iho on rypistynyt ja nivelet pullottelee aika-ajoin kipuineen; siksipä käytänkin huomaamattomampaa vaaleaa kynsilakkaa.

Intiimisiteistä nainen ei pääse ikinä; kun on päässyt kuukautissuojista juuri eroon alkaakin inkontinenssisuojien tunkeminen pikkuhousuihin, kun kohdunlaskeuma painaa virtsarakkoa. Kaipa noidenkin siteiden aika vielä koittaa.

Omat fyrkat

Se on sitten vyön kiristämisen paikka. Tänään uutiset ovat kertoneet, että kulutukseen jää ensi vuonna entistä vähemmän rahaa, kun maksuja ja veroja korotetaan. Tuo nyt on tuttua omalla kohdallani jo useamman vuoden ajalta. Tämän vuoden alussa eläkkeeni nousi 0,26%, jonka ansiosta saan peräti 4,44 € enemmän kuin edellisenä vuonna; hetkinen - mutta ennakonpidätystaulukoitahan muutettiin helmikuussa, joten törsättävää eläkettä kuukaudessa on tänä vuonna ollut 14 € vähemmän. No, eihän tuo nyt hirvittävän iso summa ole, mutta kun sama suuntaus jatkuu vuosikymmeniä (jos elonpäiviä sattuu riittämään), voi rahapussi loppupäässä eloa tuntua kovin kevyeltä. Tilanne on sitä kehnompi, mitä kauemmin on ollut eläkkeellä; käytännössä esim. kolmekymmentä vuotta eläkkeellä olleiden eläkkeiden ostovoima on heikentynyt puoleen eläkkeelle jääntihetken vuosieläkkeestä.

Tilanteen karmivuutta kuvaa palkkojen, eläkkeiden ja hintojen nousua esittävä alla oleva taulukko:
Vuosi 2009:
palkat + 3,4% työeläkkeet + 2,2% hinnat + 2,5%
Arvio 2010:
palkat + 5,5% työeläkkeet + 2,4% hinnat + 4,7%
 
Ehkä eläkkeelle siirtyvän mieltä rauhoittaa tieto siitä, että vapaaherrattarena ei tarvitakaan niin paljon hynää, kuin työelämässä ollessa. Pois jäävät matkakustannukset ja lounaskin tulee paljon halvemmaksi, kun sen valmistaa omassa kotikeittiössä ravintolaruokailun asemasta. Ja kun aikaa on runsaasti, voi aterian rakentaa edullisemmista raaka-aineista sen sijaan, että käyttäisi puolivalmisteita. Vaatteisiin, koruihin ja meikkeihin ei tarvitse sitten enää rahojaan kuluttaa; kotona voi oleilla verttyneessäkin oloasussa.

Kohtalon oikku

"Joudumme syntymään hyvin epätasa-arvoiseen maailmaan. Yksi rikkauteen, toinen köyhyyteen. Yksi terveenä, toinen sairaana. Yksi rakkauteen ja lämpöön, toinen kylmyyteen. Yksi lahjakkaana, toinen lahjattomana. Miksi? Onko se Kohtalo todella sokea, joka on jakanut juoksuradat ja starttipaikat elämän kilvassa?" Jörn Donner

Onko niin, että kullekin meistä on annettu syntymämme hetkellä oma "kohtalo/ kaitselmus/ aura", joka säätee elämämme tapahtumia. Selittämättömän onnettomuuden tai sairauden kanssa kasvotusten joutuessamme, tuohon oman auran olemassaoloon on taipuvainen uskomaan. Kun vakava sairaus iskee siitä huolimatta, että olet täyttänyt kaikki terveellisen elämän kriteerit, ei ymmärrys riitä muuhun, kuin uskomaan johonkin ennalta määrättyyn kohtaloon.

Olimme viikonloppuna läheisen viisikymmenvuotis-juhlissa. Ystäviä, sukulaisia ja naapureita kokoontui runsain joukoin merkkipäiväsankaria juhlimaan. Tunnelma oli mukavan välitön ja rento, vaikka etukäteen tilaisuus vähän jännittikin. Juhlasta olisi voinut huonolla tuurilla tulla fiasko juhlasankarin hyvin vakavan sairauden ansiosta. Eihän elämän ollut tarkoitus näin mennä! Miten onnitella ihmistä ja toivottaa "pitkää ikää", kun se todennäköisesti jää muutamaan kuukauteen? Mitä sellaista antaa hänelle lahjaksi, joka häntä ilahduttaisi ja josta hän vielä ehtisi nauttia?

Kohtalo lienee sokea, kun meille juoksuradan pituuksia määrittelee; toinen saa sadan vuoden pätkän, toiselle se on vain yhden tiimalasin mittainen.

Bittimummot

Oi aikoja oi tapoja. Kun kodeissa ei ollut näitä nykyajan masinoita, tietokoneita ja fläppäreitä, haettiin helpotusta kaamosajan ankeuteen istahtamalla kangaspuiden tai ompelukoneen ääreen tai otettiin esille virkkuukoukut ja sukkapuikot. Mitä tekeekään nykymummu karkottaakseen syysmasennuksen? Mummelit istuu tänä aikana tietokoneen ääressä ja antaa toisilleen vihjeitä, miten muuttaa musatiedostoja wav-muotoon, miten tuonne ja tänne lisätään videopätkä, miten käsitellään kuvia sillä ja tällä ohjelmalla...... Muutama vuosikymmen sitten vaihdettiin neuleohjeita ja kopioitiin kaavoja. Ne, joilla oli aikaa ja taitoja, aloittivat tähän aikaan vuodesta joululahjojen valmistamisurakan.

Kävi mielessäni, että nyt alkaa olla viimeiset hetket ennen pysyvien lumien tuloa kerätä luonnosta kasvit, joita voisi sitten erilaisiin joulun tarpeisiin käyttää. Vielä on kuitenkin tämä masina vanginnut minut paikoilleen ja sen sijaan, että väkertäisin jotain fyysistä käsityötä, innostun yhä uudelleen ja uudelleen luomaan koneellani BITTImuotoisia "taustakankaita" ja "kehysmateriaaleja". Taitavat ystäväni valmistavat kauniita onnittelu- ja muita kortteja, joita ei millään raaski heittää pois. Minäkin rakastan korttien tekemistä - BITTImuodossa!

Aina löytyy jotain hirvittävän mielenkiintoista opittavaa ja aikomukset heittää moiset kotkotukset mielestään unohtuvat, kun painaa koneen käynnistysnappia. Kaipa ne sitten ovat nämä valokuvakansiot ja blogisivustojen teko niitä nykynaisen käsitöitä, joihin jää niin koukkuun, että vieroitushoitoon tarvittaisiin psykiatria!

Money, money, money...

Ollila, Kallasvuo, Lilius..... Siinä viimepäivien uutisoinnin kärkikolmikko. Pari päivää sitten julkaistut verotustiedot kertoivat viimevuotiset elintasokilpailun voittajat. Nelisenkymmentä ahertajaa ylsi yli miljoonan euron ansiotuloihin. Vaikka noista toisten tienaamista euroista ei välittäisi rahtuakaan, ei tiedostamiselta voinut välttyä; siitä media piti hyvän huolen.

Lueskelin HS:sta kirjoituksen, jossa verrattiin yötä-päivää hoivatyötä puskevan sairaanhoitajan ja Nokian sekä Shellin hallitusten puheenjohtajan Jorma Ollilan ansioita, siis rahallisia ansiotuloja. Tämän saattohoidossa olevista ja infektiopotilaista huolta pitävän hoitajan olisi työskenneltävä 123 vuotta, että hän saisi Ollilan ansaitseman vuoden ansion! Puhumattakaan Aatos Erkon ansaitsemien ansio- ja pääomatulojen saavuttamisesta, siihen hänellä menisi 427 vuotta. Huh huh!! Voiko jonkun toisen tekemä työ olla noin paljon arvokkaampaa, kuin fyysisiä ja henkisiä voimavaroja vaativa "kutsumustyö"? Mutta niinhän se on muutenkin tässä maailmassa, että sirkushuveja tarjoavan pallonpotkijan suoritukset arvostetaan rahallisesti paljon korkeammalle, kuin esim. ihmishenkiä pelastavan aivokirurgin työ.

Ankeuden karkoitus

Marraskuu on minulle kauhistus. Auringon valo hiipuu hiipumistaan ja kohta päivän pituus on kukonaskel vain. Eikä keinovalolla voi mitenkään korvata luonnonvaloa, vaikka kuinka sytyttelisi kotinurkkiin tuikkuja ja lyhtyjä. Pimeyden myötä elämänilo ja voimavarat tuntuu vähenevän, eikä liikunnalla ja D-vitamiinilla asiaa pysty millään korjaamaan. Elämänusko ja toive valon voittamisesta on revittävä jostakin.

Luin taannoin ET-lehdestä Kati Mannisen kolumnin, jossa hän kertoili katselemastaan positiivisen ajattelun videosta. Suhtaudun näihin jenkkien lälly-opetuksiin erittäin varauksellisesti, vaikka myönnänkin, että sielulla ja ruumilla on vissi yhteys. Tuota mainittua videota en ponnisteluista huolimatta onnistunut netistä löytämään, mutta jotenkin ajatus jäi hiertämään mieltä.

Videolla nelivuotias tyttö lataa peilin edessä itseensä elämänuskoa omatekoisella voimaloitsulla "Mä rakastan isiä, äitiä, päiväkotia, mun tukkaa, mun kotia, mun pyjamaa.......Ja mä osaan tehdä ihan mitä vaan!" Tehoa lauseelle hän lisää pontevilla jumppaliikkeillä. Olisiko tästä apua mullekin marraskuun aamujen harmauteen? Pitäisikö mennä aamuisin peilin eteen ja naamansa kauhistelun sijaan vakuuttaa itselleni, että pidän "kauniista" naamastani, rakastan miestäni, lapsenlapsiani, tytärtäni, vävyäni, sukuani, kotiani, hyvää ruokaa ja punaviiniä, mukavia hetkiä ystävien seurassa..... Tärkeää on saada itsensä vakuuttuneeksi siitä, että mihin sitten ryhdynkin, tulen siinä onnistumaan.

"Miksi sitten voimaloitsu on saneltava ääneen ja peiliin katsoen? - Siksi, että vain omasta suusta kuullen ja silmästä silmään katsoen myös alitajuntani uskoo, että puhun totta."

Ehkä siinä peilin edessä miettiessäni löydän itsestäni ne parhaat puolet, joihin ei vuosikymmenet ole pystyneet nakertamaan epäuskoa ja epäilystä elämään. Eeva Kilpi on todennut asian jo ammoisina aikoina: "Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun".

Paineet koholla

Sanotaan, että kohonnut verenpaine on elintasotauti. Elintapojen muutoksella siihen pystyy itsekin vaikuttamaan, jos kyseessä ei ole mikään elimellinen vika, joka aiheuttaa paineiden kohoamisen. Verenpaine on kohonnut, jos se on 140/90, ja korkea jos se on 160/90 tai sitä korkeampi. Omalla kohdallani tuo paine on liikkunut vielä tuossa "kohonneen" alapuolella, mutta tänä aamuna huideltiin jo liki noita "korkeita" lukemia. Ja sen voi tuntea heti aamusta; päätä jomottaa ihan oudosti ja olo on oudon hutera.


Mihin elintapoihini sitten voisin tehdä korjausliikkeitä tilanteen saattamiseksi normaaliksi?

Suolan
käytön vähentäminen on tärkein yksittäinen tekijä, jolla painetta voi alentaa. Totta, sen suolasirottimen käytön voisi unohtaa ruokapöydässä.

Laihdutus
verenpainetta lisäävä tekijä on myös ylipaino. Jo muutaman kilon laihdutuksella voi selvästi alentaa verenpainetta. Viiden kg:n painonpudotus vastaa teholtaan verenpainelääkettä. Vaikka itse olen ollut ikuinen painonpudottaja, ei läskiä ole kertynyt liikaa vyötärölleni lääketieteellisessä mielessä. Viiden kilon pudottaminen on kohdallani sulaa hulluutta, kun siinä rytinässä muuttuisin kuivuneeksi rusinaksi.

Säännöllinen liikunta
alentaa verenpainetta terveillä ja erityisesti niillä, joilla on lievästi kohonnut verenpaine. Liikuntaa tuskin kannattaa enää lisätä; eiköhän päivittäinen seitsemän kilometrin (yhden tunnin) mittainen sauvakävelylenkki riittäne?

Alkoholi
Runsas ja säännöllinen alkoholinkäyttö vaikuttaa suoraan verenpaineeseen. Alkoholin käytön vähentäminen voi merkittävästi alentaa myös verenpainetta. Kerran viikossa nautittua saunajuomaa ei voitane pitää runsaana ja säännöllisenä juomisena?

Rasva
Runsas rasvan käyttö aiheuttaa ylipainoa ja nostaa siten verenpainetta. Maitotuotteet on jo vuosikymmeniä sitten vaihtuneet rasvattomiin tai vähärasvaisiin. - No nythän on taas alettu puhua voin ja kovien rasvojen puolesta; itse suosin vielä kasvisrasvoja.

Stressi "Myös henkinen hyvinvointi voi vaikuttaa verenpaineeseen. Stressi, ahdistus ja kiireinen elämäntapa voivat kohottaa verenpainetta. ..."
Pitäisköhän opetella rauhallisempaan elämäntahtiin. Kun työelämäkään ei enää ole stressiä aiheuttamassa, luulisi mielen olevan seesteinen ja elämänmenon "ei laaksoa, ei kukkulaa". Miehen mielestä minulla on koko ajan seitsemän rautaa tulessa - ihme, ettei verenpaineet ole olleet jo aiemmin huipussaan! Ja kyllä sen lisääntyneen stressin huomaa jo siitäkin, että muisti alkaa pätkiä. Viime viikonlopun touhotuksessa kadotin silmälasit - olen ne ihan varmasti jättänyt kädestäni jonnekin täällä kodissa ja nyt en millään muista minne ne piilotin. Johan tässä stressaantuu tästä unohtelusta.

Käpyrauhanen

Ei uskoisi, miten tärkeä pieni rauhanen tuo ihmisen kolmanneksi silmäksi sanottu käpyrauhanen on. Sen tietää uniongelmainen, joka yö yön perään pyörii sängyssään, eikä uni vaan ota tullakseen silmään. Käpyrauhanen on löydetty 1500-luvulla, jolloin sen kuviteltiin olevan sielun istuin, kuin portti sielun ja ruumiin välillä. Hindujen uskonnossa on kolmannen silmän symbolina pieni merkki heidän silmiensä välissä.


Väliaivojen yläosassa sijaitseva käpyrauhanen erittää muun muassa melatoniini-nimistä hormonia, jota on kutsuttu pimeähormoniksi. Melatoniini säätelee meidän unirytmiämme. Melatoniinin määrät ovat yöllä 4–6-kertaiset päivän arvoihin verrattuna. Käpyrauhasen toiminta vähenee ihmisen ikääntyessä, jolloin melatoniinia erittyy vanhuksilla vähemmän kuin nuorilla. Tämä selittää sen ilmiön, miksi vanhuksilla on usein uniongelmia.

Onkohan oma käpyrauhaseni jotenkin seonnut, kun yöunia riittää vain noin nelisen tuntia. Viime yönä tuli sitten ennätys, kaksi ja puoli tuntia unta ja nyt on päivä mennyt silmiä hieroessa. Perin merkillistä on se, että etelän auringossa lomaillessa ongelma yleensä korjaantuu. Luulisi tuon pimeähormonin tuotannon pikemminkin vähenevän kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta tämäpä näyttäisi toimivan juuri päinvastoin. Pitäisikö taas lähteä nukkumaan Välimerelle?