Elinkaari

Nykyihmisten käsityksen mukaan elinkaaren skaala kehdosta hautaan on melkoista taistelua. Syntymän jälkeen saamme nykyisin nauttia vanhemman hoivasta ensimmäiset vuodet. Ennen koulun aloittamista useimmat joutuvat turvautumaan jonkinlaiseen keinoemoon vanhempien joutuessa uurastamaan kodin ulkopuolella. Koulutus ja ammatin hankkiminen nielevät suurimman osan nuoruusvuosista ja sen jälkeen alkaa vuosikymmenien taistelu työpaikasta ja uran luominen. Tässä vaiheessa kuuluu vakiintua, hankkia puoliso, yhteiset lapset ja iso asuntolaina. Perheen kasvaessa tarvitaan isompi asunto ja yhä suurempi asuntolaina.

Mitä mieltä tällaisessa länsimaisessa ihannemaailmassa on?

Niinpä ei ole ihme, kun sitten kaiken tuon prässin kokeneena, eläkeiän koittaessa moni tuntee jäävänsä tyhjän päälle. Aktiiviaikojen ponnistelujen jälkeen rauhallisempi tahti voi aiheuttaa tunteen siitä, että on joutunut syrjäytetyksi. Suorituskeskeisessä elämässä mittamme ihmisarvon ensi sijassa saavutusten perusteella. Siteeraan arkkipiispa John Vikstömiä eläkeläisen elämän merkityksestä: " Mutta myös hedelmätön omenapuu on omenapuu, vaikkakin hakku-uhan alainen. Sen paikalleen jättämiseen ja hoivaamiseen voi silti olla hyvä syy. Keskustelussa hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta on itse asiassa melko lailla kyse tästä."