keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Raha ratkaisee!

Hyvin menee, mutta menköön! Meidät suomalaiset on kasvatettu mieluummin kätkemään ylenmääräinen vaurautemme, kuin rellestämään sillä henkselit paukkuen. Monesti itäisten naapureidemme rehentelevä käyttäytyminen herättää meissä ja muissa länsimaalaisissa närkästystä, eikä sitä katsota hyvällä missään muuallakaan maailmalla. Sen sijaan Venäjällä keskiluokkaan - tai jopa alempaan keskiluokkaan kuuluvien - on pidettävä yllä käsitystä, että he voivat paremmin kuin todellisuudessa voivatkaan.

Jo lentokentillä matkustajia katsellessaan tunnistaa venäläisen helposti. Daamit ovat pukeutuneet kuin olisivat iltajuhliin menossa ja miesten käytös on niin leveää, että pois alta risut ja männynkävyt!

Luin suurella mielenkiinnolla kirjaa "Hulluja nuo venäläiset", jossa toimittaja Anna-Leena Lauren ruotii venäläistä sielunmaisemaa. Tästä "Igorin" vauraudella pröystäilystä hän kirjoittaa:
- Ei ole rumaa näyttää olevansa rikas, päinvastoin, se kuuluu asiaan. Sen jolla on rahaa pitää osoittaa se elämäntavallaan, toisin sanoen materiaalisilla asioilla, kuten kalliilla autoilla, arvokkailla kelloilla ja merkkikengillä. Mutta vielä tärkeämpää on osoittaa rikkauttaan käytöksellään. Ei saa koskaan välittää siitä, mitä asiat maksavat. Ei saa koskaan katsoa hintalappua tai lukea ravintolalaskua läpi. Pitää aina jättää valtavat juomarahat riippumatta palvelun tasosta.
Minua ärsyttää suunnattomasti, kun tunnetusti rahapulasta kärsivä venäläinen tuttavani kieltää jättämästä juomarahaa tarjoilijalle kymppeinä, se ei nimittäin näytä hyvältä. Täytyy jättää vähintään viisikymppinen. Eikä juomarahan maksaminen kolikoilla tietenkään tule kysymykseen, sehän näyttäisi aivan hirveältä, vaikka yhteenlaskettu summa olisikin asianmukainen. -

Siis Venäjällä ylipäätään tärkeää on se, miltä asiat näyttävät, viis siitä mitä ne todellisuudessa ovat.
post signature

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Naisellinen nainen

Pohjoismaissa meistä on täysin itsestään selvää, että naisten ja miesten tasa-arvoon pyritään kaikin keinoin. Venäläisten - niin miesten kuin naistenkin - mielestä olisi ikävää, jos nainen ja mies olisivat tasa-arvoisia. Heidän mielestään on mielenkiintoisempaa pitää yllä pientä näytelmää, jossa mies on perheenpäänä, vaikka kaikki tietävät kuka perheen asioista viime kädessä päättää. Miehen on saatava tuntea liitossa, että hänellä on yliote. Naisen on hyvä esiintyä heikompana ja avuttomampana, vaikka naiset eivät ole sen heikompia eikä tyhmempiä kuin miehetkään. Harmi, ettei kukaan ole vielä kertonut sitä miehelle.

Sketsiohjelma venäläisellä tv-kanavalla kertoo hauskasti miehen ja naisen rooleista:
Naisen asiat ovat tosiaankin hyvin. Työpäivän jälkeen hänen täytyy kiiruhtaa päiväkotiin, hakea lapset, käydä kaupassa, laittaa ruokaa, auttaa lapsia läksyjen teossa, panna heidät nukkumaan, pestä, silittää ja siivota. Sen jälkeen hän on vapaa ja voi tehdä mitä halua. Mies tulee kotiin töistä ja katsoo televisiota. Täydellisen uupuneena hän menee sen jälkeen nukkumaan. Sellaista hänen elämänsä on. Voi miesraukkaa!

Että silleen! Eipä siis ihme, että meitä pohjoismaisia naisia suorastaan naurattaa venäläismiehen näkemys meistä hiukan erilaista naiskuvaa edustavista naisista. He suorastaan säälivät meitä, kun meidän omat miehet eivät enää huomioi meitä tarpeeksi, eivätkä lausu meille kohteliaisuuksia. Pohjoismaiset miehet eivät ole heidän mielestään enää miehiä, vaan surkeita, nujerrettuja tohvelisankareita, jotka pakotetaan kotona miehille sopimattomiin töihin ja jotka jopa työntelevät lastenrattaita. Pohjoismaiset uranaiset näyttävätkin miehiltä lyhyine tukkineen, silmälaseineen ja matalakantaisine kenkineen. Venäläistä miestä suorastaan puistattaa suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten naisten vetelemät lenkkarit. Täytyyhän naisen näyttää naiselta ja sukupuolten välillä täytyy olla jotain eroa!

Siispä siitä vaan kenkäkauppaan piikkikorkoja ostamaan!
post signature

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Koiruuksia

Törmäsin jostain omituisesta syystä runosivuilla surffaillessani johonkin hauskaan koira-aiheiseen runoon. Siitä innostuneena aloin tutustua asiaan tarkemmin ja päätin tallettaa maukkaimmat palat omille sivuilleni kaiken kansan iloksi.

Näitä aiheeseen liittyviä kirjoituksia lueskellessani en voinut olla törmäämättä lemmikeistä pitävien ja eläimiä inhoavien vastakkaisiin mielipiteisiin, joissa ruodittiin koirille laadittuja muistokirjoituksia.

Ystäväni kennelsivujen pitäjänä olen oppinut ymmärtämään myös niitä ihmisiä, joille oma lemmikki on tavattoman tärkeä ja oikeutetusti perheenjäsenen asemassa. Miksi siis ei sellaisen läheisen "ystävän" menetystä voisi surra samoin kuin muiden läheisten pois menoa? Kyllä tyhjä kaulapanta naulassa, työtön talutusremmi ovenpielessä nostattavat palan kurkkuun, kun on saanut tassunjälkiä sydämeensä. Kaipaus ja ikävä ovat aitoja.

Kuulutpa kumpaan ryhmään tahansa, käypä haukkaamassa sivulla Koiralemmikkini maistiaisia! Ihan mukaviakin juttuja! Minulle ainakin maistuivat!


post signature