Ensin et saa millään otetta unesta; yrität tainnuttaa aivoissa jylläävän hirmumyrskyn. Jotain siellä pääkopassa on aina meneillään vielä iltamyöhäänkin, vaikka aikaa on ollut saada asiat järjestykseen koko ikuisuuden pituinen päivä. Ajattelet mukavia ja yrität olla ajattelematta mitään. Kun viimein onnistut putoamaan jonkinlaiseen horrokseen, havahdut jo tunnin päästä hereille. Rakko täynnä, pakko mennä tyhjentämään.
Kömmit hiljaa silmät kiinni takaisin unenkehtoosi ja yrität olla käynnistämättä aivoja. Jos onnistut pitämään unen reunasta kiinni ja vaivut ihanaan nirvanaan uudelleen, niin eiköhän vaan tunnin tai puolentoista jälkeen rakko ilmoita taas olemassa olostaan. Ja samaa rataa mennään parisen kertaa. Miten ihmeessä tuo varhainen herätys voi käynnistää elimistössä tuollaisen virtsanerityksen?
Sitten alat jo hermostua tuohon ravaamiseen ja aivotkin alkavat itsepintaisesti kelaamaan tulevia päivän juttuja - mukavia tai ikäviä. Surkeinta on, että seuraava päivä menee pilalle tällaisen yövouhkaamisen takia. Pitäisikö puhua tohtori ympäri kirjoittamaan joitain nukahtamispillereitä seuraavalla käyntikerralla, vaikka lääkärit kyllä sanovat, ettei mitään sellaisia nukahtamisjuttuja ole olemassakaan, on vain unilääkkeitä. Jotain kevyttä uniapua olisi kyllä tarpeen saada, että ainakin niistä mukavista päivänriennoista voisi nauttia, tai että ikävät asiat sitten jaksaisi kestää levänneenä paremmin. Vai tuottavatko nuo kemialliset helpotukset helpotusta ollenkaan siihen seuraavaan päivään; onko olo niiden takia sitten tokkurainen? Suo siellä - vetelä täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti