Onko niin, että kullekin meistä on annettu syntymämme hetkellä oma "kohtalo/ kaitselmus/ aura", joka säätee elämämme tapahtumia. Selittämättömän onnettomuuden tai sairauden kanssa kasvotusten joutuessamme, tuohon oman auran olemassaoloon on taipuvainen uskomaan. Kun vakava sairaus iskee siitä huolimatta, että olet täyttänyt kaikki terveellisen elämän kriteerit, ei ymmärrys riitä muuhun, kuin uskomaan johonkin ennalta määrättyyn kohtaloon.
Olimme viikonloppuna läheisen viisikymmenvuotis-juhlissa. Ystäviä, sukulaisia ja naapureita kokoontui runsain joukoin merkkipäiväsankaria juhlimaan. Tunnelma oli mukavan välitön ja rento, vaikka etukäteen tilaisuus vähän jännittikin. Juhlasta olisi voinut huonolla tuurilla tulla fiasko juhlasankarin hyvin vakavan sairauden ansiosta. Eihän elämän ollut tarkoitus näin mennä! Miten onnitella ihmistä ja toivottaa "pitkää ikää", kun se todennäköisesti jää muutamaan kuukauteen? Mitä sellaista antaa hänelle lahjaksi, joka häntä ilahduttaisi ja josta hän vielä ehtisi nauttia?
Kohtalo lienee sokea, kun meille juoksuradan pituuksia määrittelee; toinen saa sadan vuoden pätkän, toiselle se on vain yhden tiimalasin mittainen.
Näitä asioita on tullut pohdiskeltua usein varsinkin nyt vanhemmalla iällä. Nuorena ei tietenkään ajatellut tällaisia asioita, kun elämä oli yhtä menoa ja meininkiä, ja nyt on aikaa pohdiskelulle. Olen kyllä sitä mieltä, että synymässä meille on jo annettu tämän maallisen matkan tarpeelliset eväät, jotka on suunniteltu kestämään tietyn aikaa ja piste.Niitä lisäeväitä ei ole kaupan, vaikka kuinka haluaisit ostaa. Siinnä ei erotella rikkaita ja köyhiä , vaan kaikki olemme kerrankin samalla kalkkiviivalla.
VastaaPoistaTosi hyvä, että juhlista tuli sitten lämminhenkiset ja onnistuneet, koska sillä oli varmaankin jollain lailla kuitenkin piristävä vaikutus potilaaseen ja toihan se vaihtelua siihen arkirutiiniin.