Äkkilähtöjä

Kun Suomessa paukkuu monen viikon pakkaset, alkaa mieli kaivata paikkaan, jossa ei tarvitse ulkonakaan palella. En ole ollut koskaan innostunut Kanarian massaturismipaikoista, mutta nyt, kun oli löydettävä pikainen lähtö jonnekin lämpimään, rupesi nämäkin rannat kiinnostamaan. Tosin nämäkin paikat ovat entuudestaan tuttuja, kun Las Palmasin kaupunkilomilla on tällä käyty elämänmenoa ihmettelemässä.

Nettiä plärätessä löytyi Maspalomasista sattumalta huoneisto, joka oli saanut luokituksekseen vain kaksi tähteä. Nämä Green Oasis -lomahuoneistot näyttivät kuvien perusteella vaatimattomilta, mutta ihan siisteiltä (huoneistot uusittu v.2010). Ehkä tuo kahden tähden luokitus johtuu siitä, että hotellissa ei ole ravintolaa eikä baaria ja vastaanottokin on avoinna vain hotelliin saavuttaessa.

Siispä majoittuisimme kaksikerroksiseen huoneistoon; alakerrassa oleskelutilat, jossa keittonurkkaus (jääkaappi, sähkölevyt, niukka keittiövarustus), kylpy ja terassi. Yläkerrassa makuu- ja kylpyhuone. Tämähän sopi meille mainiosti, kun tarkoituskin oli tehdä tästä lomasta "mökkeilyloma". Erityisen mukavalta tuntui tuo terassi, jos sattuisimme saamaan sen uima-altaalle päin.

Ensimmäiselle viikolle saatiin ohjelmaa, kun jo kotona varattiin autovuokraamosta ajopeli, jolla päästään huristelemaan pitkin saarta. Las Palmasissa asustavat ystävämme eivät tienneet tulostamme mitään, kun taas oli pidettävä viikon ajan tieto matkasta visusti salassa, että voisimme heidät yllättää perusteellisesti.

Ukkopula

Voi meitä ikääntyviä naisia! Meitähän on tilastojen mukaan huomattavasti enemmän kuin ukkoja, joiden elinikä on lyhyempi kuin meillä naarailla. Tämän voi kukin tulkita mielensä mukaan hyväksi tai huonoksi asiaksi. Lieneekö syy sitten elintavoissa, geeneissä vai käyttäytymisessä?

Vuonna 2009 Suomessa eli 566 yli satavuotiasta, joista miehiä oli 82 ja naisia 484, ks. jakauma eri ikäluokissa. Ennusteen mukaan vuosina 1975–77 syntyneistä naisista noin joka viides elää todennäköisesti vähintään 100-vuotiaaksi, miehistä joka viides vähintään 95-vuotiaiksi, joten näköpiirissä ei ainakaan vuosikymmeniin ole tasa-arvoistumista tässä asiassa. Mummot rulettaa!!!

Hämmästystä herättää se, että vielä 1800-luvun puolivälissä elettiin keskimäärin vain n. 40-vuotiaiksi. Näihin päiviin verrattuna elinikämme on siis tuplaantunut /blogini Elinajanodote.

"Vaikka keskimääräinen elinikä kasvaa kehittyneissä maissa koko ajan, ei ihmislajin maksimi-ikä näytä muuttuvan – se on edelleen jossain 115 ja 125 vuoden välillä. Onnistutaanko siihen lääketieteen keinoin vaikuttamaan, sen näyttää aika. Jotkut yltiöpäiset ikääntymisen tutkijat arvelevat, että näillä hetkillä syntyy lapsi, jolla on teoreettiset mahdollisuudet elää satoja vuosia." Lähde: Lääkärikirja Duodecim, professori Jussi Huttunen  Nähtäväksi jää!
Se näkee ken elää vielä 2211 ???!!!!

Ystävyys

Ystävyys ei ole trendi,

se ei seuraa muotia,
siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä.

Silti se on elämän paras sijoitus!

Ystävyys on syvää keskinäistä kiintymystä, joka vuosikymmentenkin jälkeen kestää ja kantaa; kun tavataan pitkän ajan jälkeen, niin jatketaan siitä, mihin edellisellä tapaamisella jäätiin. Ystävyys ei ole kulutushyödyke, vaikka hyvä ystävä onkin usein hyödyksi. Suomenruotsalaisten pitkän, hyvän elämän uskotaan olevan yhteisöllisyyden tulosta. Muista eristäytyvät "maan hiljaiset" - erityisesti nuoret miehet - alkavat käyttäytyä agressiivisesti ja vievät hautaan mukanaan perheitään ja koulutovereitaan. Olisipa heilläkin edes joku ystävä, jolle purkaa mieltään.

Oikeastaan yksi ystävä on liian vähän; hän ei ehkä jaksa kantaa koko taakkaa. Viisikymmentä ystävää alkaa olla jo vähän liikaa ja ystävyys lieneekin vain pinnallista tuttavuutta. Silloin voisi puhua kavereista, verkostoista, naamakirjaystävistä.... Mutta pieni oikein hyvien ystävien joukko, se se on jotakin! Hienoa, kun voi soittaa pirauttaa jollekin ystävälle silloin, kun on revetä riemusta tai katketa surusta ja huolesta.

Vanhasta ystävyydestä olisi pidettävä lujasti kiinni, sillä uusien vahvojen ystävyyssuhteiden solmiminen iän karttuessa ei useinkaan ole enää helppoa.  "Ruuhkavuosina" me naiset voidaan luopua herkästi ystävistämme parisuhteen ja perheen takia. Silloin avioeron tultua voi jäädä todella yksin, kun yhteiset ystävät katoaa liiton hajoamisen myötä menneisyyteen.

Surku niitä, joilla on valtava verkosto, mutta ei yhtään todellista ystävää!

Big mama

Kerta toisensa jälkeen Thaimaassa lomaillessa jää ihmettelemään sikäläisten ihmisten ystävällisyyttä. Toki poikkeuksiakin vilkkaissa turistikohteissa tulee vastaan, mutta tosi mukavaa ja välitöntä väkeä nämä luonnonlapset pääosin ovat meitä kohtaan olleet.

Viime loman mieleenpainuvin ihastelun ansainnut persoona oli "Big mama", hotellimme edustalla päivystänyt tuk-tuk-taksin kuljettaja. Meillä oli tilaisuus tutustua tähän valoisaan thai-rouvaan, kun hän kuskasi meitä ostosreissulla Phuket-Townissa (Ostoksia-blogi). En tiedä onko heille syntymäpäivän viettäminen suurempi tapahtuma kuin meille, mutta ainakin tämä meidän kuljettajamme halusi tuottaa minulle miellyttävän merkkipäivän. Vaikka varsinaisiin synttäreihin oli ostospäivänä aikaa vielä muutama päivä, hän oli meitä kauppakeskuksesta odotellessaan hankkinut synttärilahjaksi hedelmiä ja muffinsseja. Nyt joku kyynikko miettii, että kyseessä oli tietenkin markkinointitemppu. Niin olisi voinut ollakkin, koska hänet tilattiin myös syntymäpäivän rientojamme kuljettelemaan.
Mutta!
Onnettomien yhteensattumien vuoksi meitä kuljettikin tuona päivänä toinen mukava kuski, Bob. Big maman tapasimme vasta seuraavana päivänä - ja voi sitä valittelun  ja anteeksipyyntöjen määrää! Hän oli todella pahoillaan, kun ei ollut voinutkaan järjestää aikoomaansa yllätystä.

Todellisen yllätyksen hän minulle järjesti, kun olimme odottamassa lentokenttäbussia. Oman edun tavoittelija ei olisi tuhlannut "ruutia" poistuvaan turistiin!  Hänpä kiirehti luokseni ja halusi minun tulevan istumaan vielä autonsa ohjaamoon, jossa hän kaivoi esille tertun pikkubanaaneja ja kakkukynttilän. Niinpä hän extempore sytytti kynttilän ja laulaa lurautti minulle onnittelulaulun halausten kera. Voi pyhä jysäys - tuollaiseen tempaukseen ei moni meistä pystyisi! Nämä luonnonlapset uskaltavat näyttää tunteensa ja kehtaavat myös kertoa tykkäämisestään. Siinäpä on sitten nieleskelemistä meille ujoille ja juroille suomalaisille.